”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.” (Jes. 53:5-7)
Kiitos, että sinä maksoit velkani ja sovitit syntini.
Luukkaan evankeliumin (Luuk. 23:32-46) kautta tiedämme Jeesuksen kolmesta lausumasta ristillä: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä he tekevät.” ”Minä vakuutan sinulle, että pääset jo tänään minun kanssani paratiisiin.” ”Isä, jätän henkeni sinun käsiisi.” Kaikki nämä ovat antaneet lukuisille ihmisille sanoja vaikeisiin hetkiin ja lohduttaneet murheessa, ehkä aivan erityisesti kuoleman hetkellä.
”Risti on ollut kautta historian niin ihmisiä, kansoja ja opinkappaleita yhdistävä kuin erottava tekijä. Näin oli myös Golgatalla. Kahden ryövärin väliin pystytetty risti tuli jakajaksi heidän välilleen. Toinen ristillä riippuvista herjasi Jeesusta, toinen ymmärsi tuomionsa. Toinen pelastui, toinen pilkkasi loppuun saakka. Slaavilaisen ristin alimmainen vino poikkipuu muistuttaa juuri tästä – rististä punnitsevana vaakana näiden kahden ihmisen välillä. Tämä on myös meille hyvä muistutus, että tie Jumalan valtakuntaan on todellakin auki viimeiseen hetkeen saakka.” (Arkkipiispa Leo suuren perjantain opetuspuheessa 2018)
Voisiko rukoukseni olla tästä eteenpäin ja aikanaan kuoleman hetkellä: ”Jeesus, valtakunnassasi muista minua!”