Kysy papilta - lisää kysymyksiä ja vastauksia 2

Kysymys:

Mikä on kirkon virallinen kanta Helvetin olemassaoloon? Eli joutuvatko ne jotka eivät pelastu kuolemansa jälkeen Helvettiin vai pelkästään kadotukseen (= eivät saa ikuista elämää)?

Vastaus:

Nimimerkille Kysyjä

Ne, jotka eivät pelastu, joutuvat Helvettiin. Tämä on kirkon kanta. Nykyään teologien joukossa pohditaan kyllä sitä, että onko Helvetissä kituminen lopullista, vai johtaako se sielun olemassaolon lakkaamiseen? Jonkinlaiseen kokonaan loppuun palamiseen esimerkiksi jonkinlaisen kitkan polttamana, jos ei se pysty olemaan oikein silloisessa olopaikassa ja sen ympäristössä. Tämähän voisi olla se karsiva asia, jos Taivas toimii samoin periaattein, kuin elämä toimii meidän tuntemassamme biologisessa todellisuudessa, eli sopeutumiskyvytön karsiutuu pois ja muut sopeutuvat ja kehittyvät uuteen elinkelpoiseen olomuotoon, kuten kaikkialla on aina ennenkin tapahtunut. Näinhän kaikki muukin kehitys on luonnonlakien mukaisesti edennyt. Helvetti voisi siis olla yhtä hyvin olotila, kuin suoranainen paikka, jotka ajatukset eivät sulje mitenkään pois toisiaan.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

(4 Moos. 10 luku) Mooses pyysi midianilaisen appensa Reuelin pojalta Hobabilta tulemaan oppaaksi. Hobab kieltäytyi ja Mooses sanoi: "Ethän jätä meitä! Sinä tiedät parhaiten, mihin me voimme leiriytyä autiomaassa. Tule meille oppaaksi. "
Juuri saman luvun jakeet kertovat israelilaisten järjestäytyneen leirikunnittain ja lähtivät tai jäivät paikalleen pilven noustessa asumuksen yltä tai laskeutessa asumuksen päälle.
Ihmettelen suuresti, miksi Mooses häntä tarvisi, kun Herra johdatti heitä. Eikö Hän enää riittänytkään, kun oppaaksi tarvittiin ihminen?

Vastaus:

Nimimerkille Vuosien ihmettely

On ihan mahdollista, että Moosesta vaivasi epävarmuus ja uskonpuute, mikä on ihmiselle aika tyypillistä. Kyllähän Jeesuskin olisi halunnut vähän livetä kohtalostaan Öljymäellä, kun hän vielä varmisti Isän Jumalan todella tahtovan sitä, mitä piti tuleman. Samoin Pietari ja opetuslapset yrittivät aseellisesti estää Jeesuksen vangitsemisen vaikka niin piti tapahtua ja Jeesus itse puuttui asiaan siellä. Hobab osaamisineen ehkä toi Moosekselle sitä turvallisuuden tunnetta, jonka tuojaksi Jumalan yksin olisi pitänyt riittää. Tällaisesta uskon puutteesta johtuen Mooses ei sittemmin itse päässyt luvattuun maahan, vaan sai ainoastaan nähdä sen kauempaa (4.Moos.27:12-14). Kyse ei siis ollut Jumalan riittävyydestä, vaan Mooseksen epäuskosta.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Olen kuullut ja lukenut, kuinka oma kehomme on Jumalan temppeli ja kuinka siitä tulisi pitää huolta parhaalla mahdollisella tavalla. Useasti olen saanut kuulla kuinka on syntiä olla lihava, joka on laiskuuden ja ahneudun perikuva. Rippikoulussa minulle vihjailtiin, ettei Jumala katso lihavuutta hyvällä ja että se voidaan tulkita Herran pilkkana. Tästä minulle jäi pitkäksi aikaa paha mieli, jopa siinä määrin, etten olisi millään halunnut mennä kirkkoon rumana ja itsetunto romahti täysin.
Jos en kelpaa edes Jumalalle miten ikinä voisn kelvata kenellekään ihmiselle? Tämä ajatus on pysynyt tiukasti mielessä. En tiedä ovatko muut kokeneet saman, mutta minulle se teki arvottomuuden ja turvatttomuuden tunteen, jonka kanssa olen kamppaillut siitä asti. Nyt kysynkin, mitä mieltä raamattu on lihavuudesta ja onko lihavuus todella niin suuri synti, että sitä voisi kutsua Jumalan pilkaksi?

Vastaus:

Nimimerkille Liian ruma kirkoon

Esitätkin hyvin ajankohtaisen kysymyksen. Nykyään puhutaan paljon ylipainoisuudesta. Minusta Raamattu ei sinänsä puhu mitään lihavuudesta, vaikka paheksuukin mässäilyä. En kutsuisi lihavuutta Jumalan pilkaksi: ennemminkin kysymyksessä on terveydellinen asia, joka iän karttuessa voi tuottaa ihmiselle monenlaisia ylimääräisiä murheita. Mässäileminen on ehkä enemmänkin nähtävä tarpeettomaksi ylikuluttamiseksi, mikä sopii kaikkeen muuhunkin, kuin syömiseen ja nykyinen vallitseva kulutushysteria taas on tuottamassa maailman laajuisia ongelmia ainakin ilmastomuutoksena, mikä puhuttaa ihmisiä laajemminkin.

Lihavuus ei ole Jumalan pilkkaa, mutta kuten olet itsekin kokenut, se on omalla tavalla taakka, jota ihminen joutuu kantamaan. Tämän olen itsekin joutunut kokemaan, vaikka alankin nyt olla jo sietomitoissa. Jumala ei näe sinua huonolla silmällä tämän takia ja Jeesuksen sovituskuolema on asia, johon me saamme turvata silloin, kun koemme itsemme arvottomiksi. Jumalahan on itse uhrannut oman poikansa sovittaakseen meidät kanssaan, jotta meille olisi mahdollista anteeksiantamus ja vapautuminen ylimääräisistä henkisistä rasituksista uskon tähden Kristukseen. Voit siis tulla aina kirkkoon, tunsitpa itsesi minkälaiseksi tahansa. Se on sovituksen talo, joka ei vaadi keneltäkään mitään, mutta jonka vaikutuspiirissä Jumala tekee meistä sellaisia, mitä hän tahtoo meidän olevan. Hän antaa meille levon! Taivaan isä kutsuu sinua luokseen aina, näytitpä miltä tahansa, tai tunsitpa itsesi miksi tahansa. Sitä tämä maailma ei kykene ymmärtämään - älä vain anna sen eksyttää itseäsi.

 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Onko transsukupuolisuus syntiä?

Vastaus:

Transsukupuolisuus ei ole sen enempää syntiä, kuin mikään muukaan. Martti Luther selittää, että synti on meissä rikkoutuneisuutta, joka estää meitä toimimasta oikein, kuten terän lohjenneisuus olisi kirveessä, tai rampuus hevosella - ne eivät kykene toimimaan normaalisti käyttipä niitä kuka tahansa. Molemmat ovat mitä ilmeisimmin syyttömiä omaan tilaansa. Tästä syystä ketään ei voi syyllistää omasta rikkoutuneisuudesta, tai rikkoutuneisuuden kokemuksesta ja tästä syystä myös Jumala tahtoo antaa meille anteeksi kaikki meidän vikamme ja vaivamme liittyipä se sitten mihin tahansa. Tärkeää on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseä, kunhan vain ensin osaa rakastaa itseään - siihen Jumala johdattaa meitä rakastamalla meitä ensin niin paljon, että opimme itsekin arvostamaan itseämme: Jeesuksen elämä ja työ liittyy juuri tähän. Transsukupuolisuus ei ole sen enempää syntiä, kuin esim. kaljuus, tai kimeä-äänisyys. Ja toisaalta miltei aivan kaiken persoonallisen voisi leimata jollakin tavoin synniksi jos haluaa asiaa siltä kannalta katsoa.

 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Ei lupaa julkaista kysymystä kotisivuilla.

Vastaus:

Nimimerkille Arvoton

Tätä sinun tilannettasi on vähän vaikea ymmärtää näin ulkopuolelta nähtynä, mutta koitan rakentaa siihen jotakin näkökulmaa. Toivottavasti ymmärrän tilanteesta jotakin oikein.

Vanhemmillasi saattaa olla sellainen tilanne, että he ajattelevat naimisissa olevien lastensa jo olevan aikuisia ja pärjäävän omillaan, joten he eivät ole huolissaan teistä. Olette heille jo aikuisia, jotka selviävät ihan mistä tahansa.  Sen sijaan heitä saattaa pelottaa sen kotiin jääneen lapsen tulevaisuus, jos heistä vaikka tuntuu siltä, että tämä lapsi ei tule välttämättä selviämään ihan omillaan elämästä? Tällainen huoli saattaisi ajaa heitä toimimaan, kuten he toimivat, ettei se yksi vähän hukassa oleva vain kuole nälkään, tai palellu elävältä kodittomana. Tässä tapauksessa se, minkä koet rakkaudettomuudeksi saattaakin olla oman veroiselle aikuiselle ihmiselle osoitettua arvostusta ja kunnioitusta! Ja se kotiin jääneelle osoitettu huolenpito on vielä lapseksi koetulle ja nähdylle osoitettua huolenpitoa? Selittyisikö sinua vaivaava tilanne tästä käsin?

 

On todella harmillista, jos vanhemmat juonittelevat perintöasioissa lastensa selän takana. Tämä tuottaa varmasti enemmän katkeria tunteita, kuin perusteltu syy toimia ja toimiminen avoimesti. Ehkä he pitävät teitä muita liian voimakkaina toimijoina verrattuna tähän huolen kohteena olevaan ja pelkäävät, että te jyräätte aikanaan tämän ja sitten tälle käy elämässä vielä köpelösti, kun jää ihan tyhjän päälle?

 

Ehkäpä olet vanhemmillesi jo niin paljon auktoriteetti, että he eivät oikein enää osaa olla kanssasi, kuten vanhempi ehkä pyrkisi olemaan lapsensa kanssa? Tämä voisi selittää heidän käytöstään sinua kohtaan, mikäli kyse ei ole jostakin riidasta, joka on jäänyt päälle kytemään. Osaisitko jutella heidän kanssaan asiasta jotenkin varovaisesti? Asia olisi varmaan hyvä avata, että selviäisi, mikä ongelma siellä on taustalla. Voihan kyse olla myös huonosta omastatunnosta, jos siellä on tehty omia salaisia järjestelyjä toisten selkien takana.

 

Minusta Luukkaan evankeliumin viidennentoista luvun neljännessä jakeessa sivutaan tämän tapaista tilannetta: "4Linkki avautuu uudessa välilehdessä "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. 5Linkki avautuu uudessa välilehdessä Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, 6Linkki avautuu uudessa välilehdessä ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa." Yksi kadoksissa oleva huolen aihe, vie kaiken huomion niistä, joilla kaikki on hyvin; jos äidiltä katoaa yksi lapsi katraastaan, huoli tästä vie kaiken energian ja muut jäävät helposti taka-alalle, kunnes kadonnut löytyy ja pelon aiheet katoavat. Tämä saataisi tuottaa oloa, että muista ei oikein välitetä, vaikka kyse onkin vain huolesta yhden tilanteesta? Löytyisikö tästä ajatusta ymmärtää tätä sinun visaista tilannettasi? Etsiä oikeaa vastausta?

 

Kysymystä pohdiskeli Juha Dubbe

Kysymys:

Onko paavalilais-luterilaisuuden Jumala joku näistä raamatun ja katekismuksen Jumalista?
-
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.htmlLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Montako Jumalaa ja ketä Heistä kristityt palvelee?
1. Kor. 8:4 -- Jumalia on vain yksi.
vertaa:
2. Kor. 4:4 -- Myös Saatana on 'tämän maailman jumala' (näin ollen jumalia vähintään kaksi).
Onko Jumala yksi, vai monta?
Katekimuksessa on myös "minä olen herra sinun jumalasi, sinulla ei saa olle muita jumalia" jumalana oppeineen.
5. Moos. 6:4 "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi."
mutta;
1. Moos. 1:26 "Ja Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme;"
1. Moos. 3:22 "Ja Herra Jumala sanoi: Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan."
Ajoittain Jumala puhuu itsestään monikossa. Alkuperäisellä kielellä Jumalaa kuvattu sanalla 'Elohim', joka on monikkomuoto sanasta 'El,' joka tarkoittaa Jumalaa. Varhaiset israelilaiset olivat polyteisteja, toisin sanoen uskoivat lukuisten jumalten olemassaoloon."

Vastaus:

Nimimerkille Etsivä-vanhus

Kiitos mukavista kysymyksistä. Kristityt palvovat yhtä Jumalaa, joka on luonut kaiken mitä on. Tämä Jumala on Raamatussa uudessa testamentissa määritelty kreikankielisillä ilmaisuilla rakkaus (agape 1. Johanneksen kirjeessä 4.luku) ja Sana(logos Johanneksen evankeliumin alussa). Heprean Elohim on monikkomuoto sanasta El, joka tarkoittaa jumalaa, tai vaikkapa suomalais-etnisemmin ilmaistuna jonkin paikan, tai toiminta-alan haltiaa, jollaisia nykyisen Suomenkin alueella ilmeisimmin ennen vanhaan palvottiin. Tässä Israelin uskontunnustus: Kuule Israel Herra meidän jumalamme on yksi, on itseasiassa hyvin tiedostavan innovatiivinen havaitessaan, että Israelin kaikki aiemmin eri jumaluuksina palvotut toimijat ovatkin saman Jumalan ominaisuuksia - ei ole kuin yksi Jumala, joka on kaikessa läsnä! Saatana taas on Jumalan luoma olento, joka oli alun perin enkeli, mutta lankesi syntiin, ei siis suoranaisesti jumala http://www.luterilainen.net/saatana/Linkki avautuu uudessa välilehdessä 

Yksi Jumala on myös kolmiyhteinen. Hän toimii sekä Isänä, että Poikana, että Pyhänä Henkenä yhtä aikaa näiden erilaisten naamioiden takaa kaikkialla ja hän toimii jopa kohteissaan sisäisesti läsnä olevana. Tässä ei ole kysymys myöskään monijumalaisuudesta, vaan eri toimintakentistä yhden toimijan toimesta. Jumala on sekä rakkaus - agape, joka tekee kohteestaan enemmän, kuin se muuten olisi ja suorastaan luo kohteensa. Jumala on myös logos=sana, tieto, laskelma, josta voidaan muuten kreikan kielessä -iikka-päätteellä muovata sanaoppi, tieto-oppi, tai laskelmaoppi, eli logiikka, jota tarvitaan tieteenharjoittamisessa todellisuuden ymmärtämiseksi kokemuksen lisäksi - muutenhan ei voitaisi tehdä laajempaa kokeellista tutkimusta ja muodostaa laajempia teorioita, joita sitten voi taas koetella kokeilla.

 

Martti Luther sanoo Isossa Katekismuksessa ihmisten palvovan jumalanaan sitä, minkä varaan he elämänsä viimekädessä turvaavat: tämä voi olla raha, valta koulutus, tai ystävät tms. Tässä ajatus on se, että ihminen voi uhrata kaiken muun sen hyväksi, mikä hänelle on kaikkein luotetuinta ja arvokkainta ja mikä on siis ihmiselle tämän varsinaisimmin palvoma jumala: tällaisia luottamuksen kohteita vanhat pakanalliset jumaluudet edustivat. Tässä mielessä jumala käsitteenä on laajempi, kuin sinä tunnut sillä tarkoittavan. Vähän tältä kannalta katsoisin myös tuota ajatusta, että Saatana on tämän maailman jumala.

Israelilaiset kyllä ajattelivat, että on muitakin Jumalia, kuin Herra. Tämä näkyy selvästi mm. psalmista 82, jossa Jumala tuomitsee muut jumalat. Jeesus tulkitsee tätä(Joh.11:34-) siten, että jumalia ovat oikeastaan oikean ilmoituksen saaneet ja itse jatkaisin tätä ajatusta, että siihen liitymme jopa myös me nykykristityt. Ohjaahan tämä ilmoitus ja sen luoma asenne meidän kasvuamme ja kehitystämme eteenpäin kohti täydellisyyttä ja kuoleman vallan murtumista. Tiedemiehet sanovat meidän polveutuvan varhaisemmista olomuodoista, jotka ovat eläneet ennen meitä ja johtaneet nykytilanteeseen. Samoin me olemme lajina vielä matkalla kohti teoreettista huippuamme. Näin nähtynä jumalia on kasvamassa täyteen mittaan vielä paljon enemmän kuin kaksi! Tähän liittyy myös se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, joka on rikkoutunut syntiinlankeemuksessa ja jota Jumala korjaa historian edetessä kohti loppuaan. Kristillinen usko on meille varattu väline tähän, vaikka se saattaakin joskus vääristyä, kun sen sisältöä ei ymmärretä ihan oikein ja tuottaa myös huonoa hedelmää: vika on silloin väärin uskovissa eikä uskossa itsessään. Silti yleisesti ottaen kehitys tuntuu pyrkivän eteenpäin kohti korkeampia olemisen ulottuvuuksia - kohti uusia taivaita, maata ja ihmisyyttä, vaikka ihmisen touhut kaikkea tuntuvat häiritsevänkin. Tämä on varmaankin osaltaan tulosta siitä, että ihminen ymmärtää pelkän hyvän ja oikean lisäksi myös pahan ja väärän toiminnan mahdollisuuden, johon heikkona ja tietämättömänä liian usein langetaan.

 

Kysymyksiin vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Olen ollut n. 20 luterilaisissa hautajaisissa elämäni aikana. Sukulaisia, ystäviä tai muuten tuttuja. Mieltäni askarruttaa, että miksi papit eivät puhu taivaasta siellä siunaustilaisuudessa? Vain Isä meidän -rukouksessa. Onko Teillä jokin ohje tähän? Vähän nuorempia ehkä kiinnostaisi tämä taivasosuus, vaikka muuten onkin surullinen tilaisuus. Kiitos vastauksesta.

Vastaus:

Nimimerkille Pohtija

Kiitos kysymyksestä Pohtija. Vaikea sanoa, miksi papit eivät ole puhuneet siunauspuheissa tarpeeksi taivaasta. Minä itse käsittelen kyllä asiaa puheissani, kun pidän itse laadittua puhetta, mutta kaavaan liittyvistä valmiista siunauspuheista toisessa ei ole paljoa asiaa huomioitu. Käytän itsekin jonkin verran tätä valmispuheista lyhempää vaihtoehtoa, silloin kun omaiset sitä pyytävät. Olisiko tässä jokin selitys havaitsemallesi ilmiölle? Minustakin olisi tärkeää käsitellä siunaustoimituksessa sitä, miten suhteellinen asia kuolema on, koska se ei kuitenkaan ole lopullinen loppu, vaan ennemminkin siirtymä uuteen elämänmuotoon ja -vaiheeseen, joka johtaa eteenpäin matkalla kohti lopullista ja iankaikkista olomuotoa. Tämä osaltaan tukee myös kuolleen omaisia, kun heidän on kuitenkin jatkettava elämäänsä hautajaisten jälkeen ilman sitä pois nukkunuttaan, kunnes kerran taas tavataan.


Kysymykseen vastasi

Juha Dubbe

Kysymys:

Törmäsin tällaiseen blogikirjoitukseen, jossa väitetään ihmisen voivan menettää pelastuksensa yhden yksittäisen teon takia. Tällä viitattiin raamatussa mainittuun anteeksiantamattomaan syntiin. Olisitko kiltti ja lukisit tämän blogin kokonaan? Tiedän, että se on pitkä teksti mutta olen aivan paniikissa.
Kerron hieman vielä omasta tilanteestani. Tulin uskoon 3,5 vuotta sitten ja kaikki oli hyvin. Sitten erehdyin lukemaan Matt. 12 31-32 kohdan, jossa Jeesus puhuu synnistä mitä ei koskaan saa anteeksi.
Luettuani nämä jakeet alkoi mielessäni kaikua rienaavia ja pilkkaavia ajatuksia asiaan liittyen. En kyennyt estämään niitä, vaikka kuinka yritin. Ahdistuin näistä hirveistä ajatuksista ja etsin apua netistä ja törmäsin tuohon blogikirjoitukseen. Muistan vain kuinka tärisin ja itkin sängylläni kun kaikki tuntui toivottomalta ja turhalta.
Sairastuin ahdistuneisuushäiriöön ja jouduin syömään mielialalääkkeitä vuoden verran mutta lopetin ne koska ei niistä hirveästi ollut apua, mentaalisen terveyden lisäksi alkoi myös fyysinen terveys kärsiä. Erityisesti ympärillä olevien ihmisten kiroilu voi laukaista näitä kamalia ajatuksia.
En ikinä tahtoisi loukata Jumalaa missään muodossa mutta en kykene estämään näitä ajatuksia. Olen rukouksessani pyytänyt anteeksi Jeesukselta jatkuvasti mutta syyllisyydentunto painaa jatkuvasti, koska en kykene estämään näitä ja pelko siitä, että pelastukseni olisi otettu pois vain lisää ahdistusta.

Vastaus:

Nimimerkille Ahdistunut

Antamasi linkki on tässä https://johannesleijona.blogspot.com/2017/08/kuka-on-johannes-leijona-ja-keta-hanen.html Tähän voin vastata vain kuten ennenkin. Kun sinussa kaikuu ajatuksia ja sanoja, joita et halua ajatella, tai sanoa, ne eivät ole sinun ajatuksiasi, vaan synti, joka vaikuttaa ihmisessä toimii siinä. Tämän synnin tahtoo Jumala antaa meille anteeksi uskon tähden Kristukseen. Tätä asiaa tämä Johannes-ryhmä ei huomaa tuoda esille, vaikka se on yksi olennainen opetus Raamatussa - mainittu vaikkapa pienoisevankeliumissa, jonka mukaan Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Kun muistaa, että Jumala on kaikkea kasvattava ja paremmaksi tekevä rakkaus, aukeaa sekä Jumalan armeliaisuuden, että lain merkitys: ne kasvattavat meitä eteenpäin. Älä ota kovin vakavasti tämän Leijonan syytöksiä perinteisiin kristillisyyden edustajiin, sillä he itse ovat yksi rikka rokassa, jota parjaavat. Minusta he näin todistavat jopa itse itseään vastaan. Kun et voi luottaa omaan hyvyyteesi, olet aivan erityisasemassa luottamaan Jeesuksen hyvyyteen ja Jumalan hyviin pyrkimyksiin. Olen aivan vakuuttunut siitä, että et ole loukannut Pyhää Henkeä millään tavoin, ajatuksillasi, eikä paha saa sinussa voittoa, vaan olet Jumalan hyvässä hoidossa. Minusta sinun olisi hyvä unohtaa tämä profeetta Johannes ja lukea evankelista Johanneksen evankeliumia ja kirjeitä. sieltä selviää, mitä Jumala tahtoo meissä tehdä ja ihan Raamatun omin sanoin.


Rauhaisaa pohdiskelua sinulle

Juha Dubbe

Kysymys:

Olen miettinyt mitä Jeesus tarkoitti joh 6:44 ja sitä edeltävissä kohdissa missä hän sanoi voimakkaasti, että hänen luokseen voi tulla vain se, jota Isä vetää (Joh 6:44) ja hänen luonaan voi olla vain sellainen, jonka Isä on uskonut hänen haltuunsa (6:39). Hän myös sanoo, että kaikki ne, jotka Isä antaa hänelle, tulevat hänen luokseen (6:37)
Eikö ihminen kykene itse päättämään tästä?
Tarkoitan tällä siis sitä, että eikö syntinen ihminen jossain vaiheessa kykene omin voimin tajuamaan, että hän tärvitsee Jeesuksen pelastajakseen?

Vastaus:

Nimimerkille 1

Ihan ilman Jumalan vaikutusta syntinen ihminen ei kaipaa itselleen pelastusta, vaan kaihtaa sitä sellaisena kuin se on, koska Jumala alkaa siinä kasvattaa ihmistä itsensä kaltaisuuteen, eikä itsekäs syntinen ihminen voi enää jatkaa elämäänsä ihan sellaisenaan, koska Henki ohjaa ja pakottaa epäitsekkääseen elämään. Samanlaiseksi kuin Jeesus. Siinä muutoksen alkaessa ihminen joutuu tuntemaan itsensä pieneksi ja heikoksi ja riittämättömäksi samalla kun muutoksen voimat vaikuttavat hänessä, koska syntinen ihminen ei tahdo tätä muutosta, vaan etsii omaa hyväänsä. Siitä ihminen ei selviä ilman Jumalan tukea. Ihminen voi omin avuin vain pyrkiä toimimaan itsekkäin perustein pelastaakseen itsensä, jolloin pelastuksen vaikuttama muutos ihmisen luontaisissa pyrkimyksissä ei pääse toteutumaan: pois itsekkyydestä Kristuksen opettamaksi rakkaudeksi Jumalaa ja toisia kohtaan. Näin isoa muutosta ihminen ei kykene toteuttamaan itse itsessään edes ensi hätään, vaikka kuolevaisena osaakin toivoa itselleen kuoleman välttämistä, ihan niin kuin nälkäinen osaa toivoa itselleen ruokaa, tai köyhä rikkauksia. Tämä kaipuu yksin ei muuta ketään miksikään, vaan siihen tarvitaan se oikea muutos ihmisessä ja ihmisen mielessä, johon Jumala yksin voi meidät johdattaa. Kristuksen luo ja Kristuksen kaltaisuuteen. Eikä ihminen edes Jumalan työn varassa kykene täydellisesti pysymään Kristuksen kaltaisuudessa vaan silloinkin lankeilee ja tarvitsee syntien anteeksiantamusta. Niin vahva on synnin valta vielä pelastetuissakin tässä ajassa.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Onko syntiä katsoa elokuvia, lukea sarjakuvia/kirjoja tai kerätä figuureja fiktiivisistä jumala hahmoista?
Esimerkiksi Marvel sarjakuvien ja elokuvien Thor on hyvä esimerkki tällaisista.
Raamatussahan sanotaan, ettei ihmisellä saa olla muita jumalia mutta nämä sarjakuvien ja elokuvien hahmot ovat kuitenkin täysin fiktiivisiä ja keksittyjä eivätkä ole muuta kuin vapaa ajan viihdettä.

Vastaus:

Nimimerkille 123

Harrastuksessasi ei ole mitään syntistä. Synti liittyisi siihen, että ihminen alkaa palvoa Jumalanaan jotakin muuta kuin Jumalaa. Kymmenessä käskyssä sanotaan, että: "Älä pidä muita Jumalia." Tähän liittyy se, että ihminen pitää Jumalanaan sitä, mihin hän turvaa viimekädessä kaikkein suurimmassa ja todellisimmassa hätätilassa. Sen varaan itsekukin rakentaa oman elämänsä ja sen mukaisesti koko ajatuselämä ja persoona kehittyy. Tämä on ihan ei asia, kuin sinun harrastuksesi. Myöskään se, että tuntee muita uskontoja ei ole syntiä, vaan sivistystä. Tietäminen jostakin ei ole sydämen luottamusta johonkin. Ne ovat ihan eri asioita, joten sinulla on ihan mukavasti liikkumavaraa tässä asiassa.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Tähän kysymykseen on ehkä mahdotonta vastata, mutta olisi mahtava asia jos pystyisitte antaa jonkunlaisen vastauksen tähän.
Onko se totta, että Jumalalla ei ole alkua tai edes loppua? Eli Jumala ei ole ikinä syntynyt eikä ikinä pysty kuolemaan? Miten se on mahdollista? En mitenkään pysty kuvitella jotain jolla ei ole alkua, mutta hän on kuiteskin olemassa.

Vastaus:

Osasitkin kysyä hyvän kysymyksen! Totta se on! Jumalalla ei ole alkua, eikä loppua. Jumala on kaiken muun olemassa olevan alkusyy, sillä kaikella, mitä aineellisessa todellisuudessa on, pitää olla alkusyy. Mitään ei tapahdu itsestään: kivet eivät lennä itsestään, vaan jonkun pitää heittää ne, tai saattaa ne jotenkin muuten liikkeeseen. Kun olevaisuus kuitenkin on olemassa, pitää sillä olla jokin aikaansaava syy, jolle toisaalta ei voi olla olemassa mitään syytä, koska sen on oltava se kaiken aikaansaava ensimmäinen vaikuttava tekijä, jolla voi selittää kaiken muun. Huomaa, että kaikki mitä on, on kuitenkin ihan todella olemassa, joten se syy todella tarvitaan! Jokin on tuottanut kaiken! Jumalaa on hahmotettu liikkeenä, joka tuottaa itsensä ja sitä kautta koko olevaisuuden. Tässä syntyy eräänlainen looginen ja järjestynyt prosessi, jota Jumala suuresti on, jonka perusjärjestys/rakenne, informaatio, Jumala on. Jumala ei ole siis mikään tonttu-ukko taivaan takana, tai muuta ihmisen muotoista, vaan toimintaa ja järjestystä, joka tuottaa ja ylläpitää kaikkea mitä on, jopa vieden sitä eteenpäin olomuodosta seuraavaan kohti täydellisyyttä. Jotakin ajattelua muistuttavaa ehkä. Kun Jumala on Sana, logos, jonka voi kääntää kivuttomasti myös informaatioksi, on hänen olomuotonsa ikuisuus ehkä ymmärrettävissä - vähän kuten informaatiota, jota voi tallentaa loputtomiin tiedostosta toiseen. Tässä vain koko olevaisuus on se todellisuus, jossa Jumala on olemuksineen läsnä "tallennettuna" ja joka kehittyy omalla tavallaan kaiken aikaa, pysyen silti logiikaltaan aina samana ja siinä mielessä aina samana. Logiikka tarkoittaa logos-/sana-/tieto-oppia/laskelma-oppia: ehkä ymmärrät siitä ilmaisun merkityksen ja miten se liittyy järjestykseen. Asian voisi ilmaista matemaatikon tavoin toteamalla, että kaikki on viimekädessä matematiikkaa, siis perimmiltään tietynlaista järjestystä, tai järjestyksen kieltä, jolla voi koodata tietokoneiden tarpeisiin.  Todellisuus on rakentunut erilaisista järjestyksistä, jotka liittyvät informaatioon ja energiaan, jotka ovat välttämättömiä koko aineellisen todellisuuden syntymiselle. Ehkä voisi ajatella ainakin puolileikillisesti, että Jumala on järjestystä/informaatiota, joka uusiutuu toimiessaan ja luodessaan ja toteuttaessaan itseään uusin tavoin luodessaan olevaisuutta ja vuodattaessaan itseään luotuihinsa työnsä kautta. Informaatio aineellisessa ei ole tuhoutuvaa, eli erilaiset järjestykset eivät ole tuhoutuvaa, vaan ennemminkin muuntuilevaa ja uusia muotoja etsivää todellisuutta ja itseään levittävää ja tallentavaa ja myös monisyistyvää/tarkentuvaa todellisuutta. Informaatio on aineellisia rakenteita, joita ei kuitenkaan voi nähdä, eikä haistaa eikä maistaa suoraan. Silti se sisältyy kaikkeen  ja on kaikessa.

Toivottavasti saat jotakin irti vastauksestani. Kysymys vaativasta aiheesta tuottaa helposti normaalia vaativampia vastauksia. Minulle oli joka tapauksessa nautinnollista työstää sinun esittämääsi kysymystä ja yrittää pukea ajatuksia lyhyeen ja ymmärrettävään muotoon.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe


Kysymys:

Edesmenneen sisareni poika kuoli vajaat nelikymppisenä. Minua lohduttaa ajatus, että hän on nyt äitinsä luona. Voiko näin ajatella? Eikö Raamattu sano, että viimeisenä päivänä kutsutaan niitä, jotka uskoo. Hän herättää eläviä ja kuolleita, ja jotka uskoo, pääsevät taivaaseen. Milloin viimeinen päivä on? Maailman loppu? Usein kuoleva ei ole osoittanut uskomustaan. Miten heille käy? Onko tämä Kristinusko samalla janalla kuin esim. Islam? Onko samaa jumalallista?

Vastaus:

Hyvä kysymys! Martti Luther selittää tämän niin, että ihmisen kuollessa sielu menee jonnekin taivaan esikartanoihin, missä oleminen muistuttaa meidän nykyistä nukkumistamme ja unen näkemistämme ja missä valmistaudutaan siihen lopulliseen muutokseen, kun aika on täysi. Eli kasvu ja kehitys jatkuvat kaikessa eteenpäin siitä, mihin se on täällä päättynyt ja ilmeisen samansuuntaisesti. Ei tämä minusta estä mitenkään sitä, että ihmiset voisivat kohdata toisiaan jo ennen Kristuksen toista tulemista taivaissa; varmaankin toisiaan kaipaavat löytävät toisensa siellä - rakkaus on vahva voima, joksi Raamatussa sanotaan Jumalaakin. Raamatussa Jeesus sanoo, että maailmanlopun tulemisen aikaa ei tiedä edes Poika, vaan Isä ainoastaan tietää ajankohdan. Maailmanlopun tulemista ennustavat suuret muutokset maailmassa; tulee sotia ja luonnonmullistuksia ja ahdistuksen aika, ennen kuin kaikki päättyy, mutta vaikea sanoa milloin. Ajan merkkejä tarkkaileva voi saada asiasta vihiä sitten, kun se on nähtävissä. Se onko kuoleva osoittanut uskoaan, vai ei, ei ole sama asia, kuin se, mihin hän sydämessään on tiukan paikan tullen  turvannut; voi olla, että ihminen ei itsekään tiedosta totuutta asiassa, mutta se tulee pintaan, kun ihminen jatkaa kasvuaan ja edistymistään omassa suunnassaan siellä toisella puolella ja kaikki nupullaan ja idullaan jo täällä ollut, puhkeaa ihmisessä täyteen kukkaansa. Edes ihmisen teot eläessään eivät välttämättä kerro meille totuutta, koska me emme aina tunne tekojen motiiveja, eli tosiasiallisia pyrkimyksiä.

Islamin ja kristinuskon suhde on vähän ongelmallinen. Tutkijat löytävät kyllä paljon samaa käsityksissä Jumalasta ja liittymäkohtia myös juutalaisuuden käsityksiin, mutta erojakin on. Onko tässä kyse vain kulttuurien välisestä hahmotuksellisesta erosta, vai jostakin muusta on oma kysymyksensä. Muslimit ajattelevat ihmisen syntyvän tähän maailmaan Paratiisin puhtaana ja Islamin harjoittamisen ylläpitävän ko. olotilaa ja johtavan sitä kautta pelastumiseen. Kristityt taas ajattelevat, että ihmiskunta on rikkoutunut syntiinlankeemuksessa ja vammautunut periytyvästi, josta syystä me olemme kuolevaisia, eikä kuten Jeesus. Ihminen syntyy rikkoutuneena ja hänellä on luontainen taipumus kasvaa vain lisää vinoon ilman Jumalan huolenpitoa. Kristinuskon harjoittaminen on pyrkimystä kadotettuun alkutilaan, tai olomuotoon, joka murtaa kuoleman vallan kun ihminen muuttuu ja tähtää sen jälkeen kuoleman sijaan taivaaseen astumiseen, joka tätä muutosta seuraa kuoleman sijaan. Tätä voi ihan hyvin tarkastella vaikka ihmisen kehityshistorian tulevaisuuden jatkumona vanhasta olomuodosta kohti uutta. Islam ei välttämättä ymmärrä tätä, mutta en uskalla esittää tästä asiasta kovin tiukkaa väitettä, koska muslimien joukossa asiaa saatetaan tulkita toisinkin, kun sielläkin on useampia tulkintaperinteitä, kuten kristillisessä kirkossakin on eri kirkkokuntia. Jeesus on meidän opettajamme ja lopullinen sovitusuhrimme, jonka jälkeen saamme lipsahdukset ja tapahtuneet vahingot anteeksi Jumalalta, kun seuraamme elämässämme Jeesusta ja uskomme häneen.

Kysymyksiin vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Viimeinen tuomio vaivaa minua ja siksi kysyn asiasta.

Olen lukenut Ilmestyskirjaa ja tiedän hyvin, että kyseessä on Raamatun vaikeatulkintaisin kirja, mutta siinä kuitenkin tuodaan yksiselitteisesti esiin viimeinen tuomio, eli ns. Tuomiopäivä. Olen keskustellut esimerkiksi katolilaisten ja vapaiden suuntausten kristittyjen kanssa ja vaikuttaa siltä, että yleinen mielipide on se, että viimeinen tuomio on jokin fyysiseen maailmaan suuresti vaikuttava tapahtumasarja, jossa maailma konkreettisesti loppuu ja uusi maailma alkaa. Tästä on olemassa esimerkki Ilmestyskirja 1:7, että kaikki näkevät Jeesuksen saapuvan (niin myös esim. ateistitkin).

Olen aina itse halunnut ajatella, että Johannes kertoi näyssään Rooman valtakunnan tuhosta ja kristinuskon leviämisestä. Oman näkemyksen mukaan meidät on jo kaikki tuomittu ja vain usko Jeesukseen voi meidät pelastaa. Uskontunnuksessa "ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita" on partitiivissa ja viittaa jatkuvaan prosessiin, jossa eläviä ja kuolleita tuomitaan, eikä mihinkään yhteen suureen tapahtumaan, jossa kaikki tuomitaan kerralla.

Mitä olet mieltä tästä kaikesta, mitä sinulle olen tässä kertonut? Voinko olla teologi, luterilainen ja olla uskomatta sitä, että tulee maailmanloppu, jonka yhteydessä kaikki tulevat näkemään Jeesuksen?

Vastaus:

Nimimerkille Tuleva uskonnonopettaja

Kirkon mielipide on se wanha näkemys, jonka mukaan aikojen lopulla tapahtuu suuresti fyysiseen maailmaan vaikuttava tapahtumasarja ja Kristus palaa hakemaan omiaan. Jeesus varmasti tulee meitä vastaan jossakin, mutta myös  me itse muutumme ajan viedessä muutosta kaikessa eteenpäin joksikin sellaiseksi, mitä Jeesuksen kerrotaan Raamatussa olevan ylösnousemuksen jälkeen ihan lopuksi. Kaikki maailmassa on muutoksen vallassa etenemässä olomuodosta seuraavaan aina teoreettista huippua kohti.

Sinun näkökulmasi viimeiseen tuomioon ja etenkin iankaikkiseen elämään on tajuttava kaiketikin enemmänkin metaforisena tulkintana, verrattuna perinteiseen käsitykseen. Kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä ovat ilmeisesti jotenkin vertauskuvallisia. Maailma muuttui, kun asia, kristinusko, jäi elämään ja nyt Jeesus tuomitsee itse kunkin aina tämän fyysisen kuoleman jälkeen lopullisesti, tai vapahtaa? Ja siinä on mahdollinen iankaikkinen elämä?  Se herättäisi varmasti suuria tunteenpurkauksia osassa ihmisiä, mikäli julistaisit asiaa pappina saarnastuolista! Uskonnon opettajalle tällainen vapaampi näkökulma luultavasti sopii paremmin. Uskonnon opetus on nykyään enemmänkin uskontotietoa, jossa tutustutaan eri uskontoihin kulttuurisesti ja niiden itsensäkin hyväksymällä tavalla. Näin joudut eriävine käsityksinesi kuitenkin selittämään oppilaille tuomiopäivää, kuten kirkossa opetetaan, vaikka voitkin varmasti kertoa myös omasta tavastasi tulkita asiaa. Tämä normittuu opetussuunnitelmista kristinopin sijaan. Käsitystä siitä, miten kirkko opettaa ei voi kuitenkaan opetuksen yhteydessä muuttaa toisenlaiseksi kuin se on.

Minusta sinä voit olla näkemyksinesi teologi aivan hyvin. Teologiahan ei ole uskontoa, vaan se on tiedettä, joka alun perin pyrki tutkimaan ja selittämään Jumalaa tässä todellisuudessa ilmoituksen selkeyttämiseksi ja tarkentamiseksi. Teologia on nykyään ennemminkin nippu teologisia tieteitä, jotka tutkivat kaikkea uskontoon liittyvää Raamatusta, opin historiaan ja kirkkohistoriaan ja käytännöllisen hallinnollisen ja muun toiminnan tarpeisiin, tuottaakseen tieteellistä, perusteltua näkemystä pohdiskelujen perusteiksi uskonnollisille yhteisöille ja koululle tätä varten koulutettujen asiantuntijoiden kautta. Myös valmistaen hallintotehtäviin, tai vaikkapa toimittajaksi. Kyse on ennemminkin filosofis-tieteellisestä, ajattelua kehittävästä koulutuksesta, kuin jonkin normatiivisen säännöstön ulkoa opettelemisesta, vaikka tätä säännöstöä opiskellaan ja pyritään ymmärtämään sitä.

Jos näkemystäsi maailmanlopusta arvioi opillisesti, niin luultavasti yksikään kristillinen kirkko ei tunnustaisi noin opettavaa kirkkokuntaa tms. kristityksi. Toki kristittyjen joukossa yksilötasolla on monenlaisia käsityksiä, jotka eriävät kirkon yleisistä opillisista linjoista; siinä mielessä mahdut ihan hyvin nykyluterilaisten joukkoon. Tervetuloa moniääniseen ja monien eriävien, joskus kummallistenkin käsitysten yhteisöön, joka etsii edelleen tietä kuolevaisuudesta iankaikkiseen elämään Jeesuksen opetuslapseudessa ja Jumalan lapseudessa, kunnes se tila aikanaan saavutetaan jossakin maailmanhistorian vaiheessa.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Onko tiedostettu synti pahempaa kuin tiedostamaton? Ja jos tekee syntiä tietäen sen olevan väärin, tarkottaako se, että on paatunut?

Vastaus:

Nimimerkille epävarma

Hyvä kysymys! Äkkiseltään näyttäisi siltä, että tahallinen synnin tekeminen on pahempi juttu, kuin tiedostamaton synti, koska ihminen tietää tekevänsä väärin, eikä välitä siitä, mikä on oikein ja hyvää. Kääntyy tietoisesti ainakin hetkeksi täysin pois Jumalasta. Tämä edellyttää jonkinlaista paatumusta: kääntyä harkitusti Jumalaa vastaan ja tästä pois.
Toisaalta ihminen, joka tekee syntiä huomaamattaan on tilassa, jossa ei tunnista tekojaan, eikä välttämättä edes tiedä mikä on syntiä. Tällainen ihminen voi saada aikaiseksi ihan mitä kauheuksia tahansa edes ymmärtämättä, että tekee pahaa, tai väärin. Synnin tekemisen tuomat hyödyn, tai kivan kokemukset vahvistavat otettaan aina ihmisessä kokemuksen toistuessa ja houkuttelevat tekemään lisää. Tässä ihminen voi kasvaa ihan huomaamatta täysin vinoon ja käsittää Jumalan ja Paratiisin ihan toisenlaiseksi, kuin mistä oikeasti on kysymys. Silloin hyvänkin saarnaajan opetukset Jumalasta rakkautena, Paratiisista ja sydämen rauhasta ja ilosta voivat kääntyä ihan päälaelleen ja tuottaa vain lisää syntiä. Jopa tieto Jeesuksen hankkimasta sovituksesta ja vapahduksesta saattaa ruokkia ihan vääriä asioita ihmisessä synnin vallan myötä. Toinen maailmansota Hitlereineen ja Stalineineen syttyi, kun maailmaan pääsi vaikuttamaan liian monta nyrjähtänyttä paratiisinrakentajaa samaan aikaan paratiisinrakennussuunnitelmineen, jotka taisivat kaikki edellyttää ainakin jonkin ihmisryhmän, tai kansan tuhoamista. Ihmiset sekosivat jumalaisen suuriin lupauksiin ja olivat ihan valmiita antamaan kaikkensa henkeään myöten paremman maailman rakentamiseksi - jossain tapauksessa jopa papit olivat siunaamassa tätä kaikkea. Mikä saatanallinen petos!

Tiedostettu synnin tekeminen on ihan äärimmäisen pahaa ja paatunutta; mutta sitä samaa on helposti käytännössä myös huomaamatta tehty synti, koska se vie helposti koko ihmisen mukanaan ihan huomaamatta. Tiedostamattoman synnintekijän etuna voi olla se, että hän saattaa muuttaa tapojaan ymmärtäessään, että tekee väärin ja aiheuttaa pahaa ja mätänee samalla sielultaan itse. Tahallaan syntiä tekevä ei tästä ehkä oikeastaan välitä, vaan tekee syntiä tietoisesti mieluummin, kuin sitä, mikä on hyvää, koska nauttii tekemisistään jo liikaa hyvän tekemisen tuomaan mielihyvään verrattuna.
Näin näyttäisi siltä, että tiedostettu synnin tekeminen on pahempaa, mutta tiedostamattomasti tehty synti ei ole tosi asiassa vähemmän pahaa ja usein se juuri johtaakin tietoisesti tehtyyn syntiin ja jopa kääntymykseen kokonaan pois siitä mikä on hyvää, koska omat edut ja mukavuus tulevat tärkeämmän tuntuisiksi asioiksi, kuin toisten elämä, terveys ja tulevaisuus.

Sitten on vielä ihan täydesti uskossa elävä "hyvä" ihminen, joka seuraa Kristusta elämässään. Tällainen ihminen arvostaa sitä, mikä on hyvää ja pyrkii elämään sen mukaan, mutta lipsahtaa välillä tekemään jotakin väärää. Tällainen ihminen oppii jomottavalta omaltatunnoltaan milloin asiat menevät jotenkin väärin ja saa samalla kasvatusta Jumalalta. Kristittynä elävä ihminen saattaa lipsahdella huomaamattaan syntiin, mutta voi ehkä livetä jonkin kerran myös tahallaan, pohjimmiltaan sitä oikeasti tahtomatta ja katuen sitä jo tehdessään. Niinä hetkinä ihmisen sielun hallinnasta käydään mitä kuuminta taistelua Kristuksen ja Saatanan välillä. Jos ihminen paatuu, hän irtoaa Kristuksesta ja alkaa elää synnille. Jos taas synti saa järkyttymään, alkaa ihminen entistä vimmatummin vastustamaan sitä uuden ihmisensä hyväksi ja Kristuksen vaikutusvallan kasvamiseksi sydämessään. Aina ihminen on kuitenkin anteeksiantamuksen tarpeessa, mutta joissakin tilanteissa ei tajua sitä pyytää, eikä edes vastaanottaa, vaikka sitä täydesti tarjottaisiinkin; piittaamattomana, tai tietämättömänä - tiedostavana, tai tiedostamattomana.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Moi. Törmäsin netissä tällaiseen kirjoitukseen, jossa nuori tyttö väittää käyneen helvetissä 23 tunnin ajan ja samalla keskustellut Jeesuksen kanssa kuinka ihmiskunta on kävelemessä kohti tuhoa. Voisitko lukea tuon kirjoituksen ja kertoa mitä mieltä sinä olet?
https://christiscoming777.com/2015/08/27/angelica-zambrano-1st-testimony-of-heaven-and-hell/
Tässä kirjoituksessa on kohta, joka todella sai minut hämilleni. Kirjoitus väittää, että kaikki, jotka katsovat piirrettyjä ja japanilaisia animaatioita joutuvat helvettiin koska ne ovat mukamas vihollisen juoni saada ihminen tekemään syntiä ja ajautumaan eroon Jeesuksesta.
Animaatiosarjojen katsominen, videopelien pelaaminen ja figuurien keräileminen ovat harrastuksiani mutta eivät ne ole koskaan olleet enempää kuin pelkkiä harrastuksia.

Vastaus:

Nimimerkille pop-kulttuuri hörhö

Tämän kirjoituksen voit jättää ihan hyvin omaan arvoonsa. Ei ihmiseen vaikuta millään tavoin se, mitä hän katsoo telkkarista, pelailee, tai mitään muutakaan vastaavaa. Uskossa kyse on sydämen asenteesta, eikä se ole sidottu millään tavoin ihmisen ulkopuolisiin asioihin. Se, miten me asennoidumme lähimmäisiin ja Jumalaan on meidän sisäistä todellisuuttamme, jonka mukaisesti me täydellistymme. Tämän kirjoituksen puitteissa kaikkein pahimmassa vaarassa taitaa olla henkilö, joka luulee käyneensä helvetissä ja taivaassa ja nimeää helvettiin joutuneita/joutuvia henkilöitä; ei hänellä ole sellaiseen valtuutusta, vaan se on Jeesuksen Kristuksen tehtävä. Jos itsekkyys ja piittaamattomuus ja oman edun tavoittelu on todella se suunta, jossa ihmiskunta on kehittymässä, on maailma ihan oikeasti hukassa; sitten me olemme matkalla kohti ilmastokatastrofia ja sitä seuraavia kansainvaelluksia, jotka äityvät väkivaltaisiksi; tässä tilanteessa voisi sanoa helvetin pääsevän irti Maan piirissä, kun alkaa sotien kausi. Mutta mikäli inhimillisyys ja huolehtivaisuus ja vastuuntunto ihmisissä vahvistuu, me olemme menossa kohti parempia aikoja ja maailman ongelmat ratkeavat. Tällä akselilla myös ratkeaa ihmisen kuuluminen taivaaseen, tai helvettiin, sillä ihminen alkaa muistuttaa pyrkimyksiltään sitä, jolle hän enemmän kuuluu ja se vahvistaa otettaan ja piirteitään ihmisessä: eivät siis videopelit, animaatiot, tai mikään vastaava. Meitä ei saastuta se, mitä me syömme, tai juomme, tai katselemme, vaan se, mitä meistä tulee ulos, sillä se tulee sydämestä ja ihmisen sielun syvimmistä syvyyksistä. Tässä voi muuten luottaa Jeesuksen apuun, jos joskus tuntuu, että asiat menevät vinoon; hän antaa anteeksi niille, jotka häneen uskovat, mutta työntää samalla tahtomansa elämäntavan suuntaan. Tätä ei voi välttää!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Mikä on raamatun näkemys netiketistä?

Vastaus:

Raamattu ei ole erikoistunut erityisesti netissä tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja sen vaatimaan etikettiin, eli netikettiin, mutta osaa antaa yleisluontoisia ohjeita ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Äkkiseltään tulee mieleen kultainen sääntö, joka opettaa panemaan itsen toisen paikalle mielessä ja miettimään, mitä tahtoisi itselle sanottavan, tai tehtävän ko. asemassa Luuk. 6:31 http://raamattu.fi/1933,38/Luuk.6.html Tai saman voi sanoa, että ihmisen on hyvä osata samaistua toisiin ja nähdä asioita näiden silmin, jotta osaa puhua oikealla toisten ymmärtämällä tavalla, näiden lähtökohdista käsin. 1Kor. 9:13  http://raamattu.fi/1992/1Kor.9.html Niin osaa edes jotenkin kunnioittaa toisten kulttuurisia lähtökohtia julkisessa keskustelussa, jotka ovat yleensä toisille yhtä tärkeitä, kuin omat lähtökohdat itselle. Tässä kohden olisi myös hyvä opetella ilmaisemaan ajatuksia tyylikkäästi. Minä itse joskus ilmaisen asioita vähän liian piikikkäästi, kun yritän saada puetuksi olennaisimman jotenkin sanalliseen muotoon, mutta kehityn koko ajan ja osaankin jo huomioida asiaa. Jos ihminen arvostaa itseään, hän osaa arvostaa myös muita; jos ihminen ymmärtää omia heikkouksiaan, hänen pitää osata ymmärtää muitakin; jos joku toinen käyttäytyy sikamaisesti, voi tätä mielestäni kyllä ojentaa asiasta siinä käydyn keskustelun yhteydessä; mutta sitten pitää olla myös valmis ottamaan palautetta omasta palautteestaan. Kyse on joka tapauksessa ihmisten kohtaamisesta ja netissä pätevät ihan samat lainalaisuudet vuorovaikutuksessa, kuin kaikkialla muuallakin, vaikka sitä ei aina muistaisi. Netiketti on ihan hyvä asia muistuttamaan olennaisesta käyttäytymisessä ja se pätee myös uskontojen välisessä vuorovaikutuksessa, joiksi voi lukea täydellä syyllä myös ateismin, jonka saarnamiehet myös osaltaan harjoittavat lähetystyötä.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Ei lupaa julkaista kysymystä kotisivuilla.

Vastaus:

Nimimerkille Hei

Hei. Olet kastettuna Jumalan lapsi ja Jeesuksen opetuslapsi. Itse Jumala tekee sinussa työtä Pyhänä Henkenä. Tämä tukee sinua synninvastaisessa elämässä, mutta synti ei kuitenkaan katoa, vaan painostaa elämää edelleenkin, sen sijaan, että se veisi sinua huomaamatta, kuin pässiä narussa, eli ihan miten tahtoo.  Pelastuksen tilassakin ihminen on samaan aikaan sekä oikeamielinen, että synnintekijä; altis lipeämään ja siten Jeesuksen sovitustyön ja anteeksiantamuksen varassa. Mutta kasvaminen eteenpäin ihmisenä löysää hiljalleen synnin otetta, kun tahto pyrkii siihen kaiken aikaa ja kerran, kun se on edennyt tarpeeksi pitkälle, katoaa kuolevaisuus ihmisyydestä ja alkaa ylösnousemuksen aika. Sitten ihmisen elämä ja kasvu on täysin kitkatonta ja elämän pyrkimyksien mukaista, kun synti on kokonaan kadonnut.

Vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Mitä mieltä raamattu on eläinkokeista?

Vastaus:

Nimimerkille Kiinnostunut

Osasitpa löytää erittäin vaikean kysymyksen. Tähän Raamattu ei ota suoraan mitään kantaa. Mutta asialle voisi kyllä löytyä joitakin perusteita jatkopohdiskeluja varten.

Luomiskertomuksessa koko Raamatun alkuluvuissa kerrotaan, että Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi vallitsemaan kaikkea elämää ja varjelemaan ja viljelemään Eedenin paratiisia. Ihmisen pitäisi siis huolehtia kaikesta luodusta todellisuudesta oman lajityypillisyytensä mukaisesti. Tämä asettaa ihmisen luomakunnan kruunuksi, mutta velvoittaa huolehtimaan kaikesta; ei tuottamaan pahaa, tai riistämään.
Muuten vanhassa testamentissa, Mooseksen kirjoissa, annetaan runsaasti ohjeita erilaisten eläinuhrien toimittamiseksi http://raamattu.fi/1992/3Moos.1.htmlLinkki avautuu uudessa välilehdessä toisaalta ihmistä käsitellään näissä yhteyksissä samanarvoisesti eläinten kanssa, samoin kuin muuta omaisuutta! http://raamattu.fi/1992/3Moos.27.htmlLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Psalmissa 36 sanotaan: 6 Herra, sinun armosi on avara kuin taivas,
 pilviin ulottuu sinun totuutesi.
7 Vanhurskautesi on vuoria korkeampi
 ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys
 Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.

Tässä ihminen ja eläin nähdään molemmat Jumalan vanhurskauden ja oikeuden ja armon kohteena.

Samoin psalmi 104 panee ihmisen ja eläimet rinnakkain: 27 Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra,
 ja odottavat ruokaansa ajallaan.
28 Sinä annat, ja jokainen saa osansa,
 avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
29 Kun käännyt pois, ne hätääntyvät,
 kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat
 ja palaavat maan tomuun.
30 Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.

Saarnaaja sanoo 3.luvussa: 17 Minä ajattelin itsekseni: Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen, sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa.
18 Ja minä ajattelin: Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä, jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita. 19 Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta. 20 Kaikki menee samaan paikkaan:
kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun.
21 Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan? 22 Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. Sellainen on ihmisen osa. Kuka hänet toisi takaisin näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?

ja luvussa 12: 5 Silloin myös pelätään mäkiä ja tie on täynnä kauhuja. Mantelipuu kukkii ja heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen ja kapriksen nuput puhkeavat, mutta ihminen menee iäiseen majaansa ja valittajat kiertävät kujia.
6 Muista Luojaasi nuoruudessasi,
 ennen kuin hopealanka katkeaa
 ja kultamalja särkyy,
 ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
 ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
7 Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.
8 Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, kaikki on turhuutta.

Tämä Saarnaajan 12. luku pohtii kuolemaa ja ihmistä vanhuuden heikkona, eikä samassa luvussa puhuta eläimistä, kuten aiemmassa luvussa.

Paavali sanoo Roomalaiskirjeen 8. luvussa: Tuleva kirkkaus
18 Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. 19 Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. 20 Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, 21 että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 22 Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23 Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 24 Meidät on pelastettu, se on varma toivomme.

Tässä todetaan, että koko luomakunnalla on toivo saavuttaa sama katoamattomuus, kuin ihmisillä. Edelleen siis ihminen ja muu elämä nähdään samanarvoisina. Olemme matkalla ajassa kohti tulevaisuutta ja suurta muutosta, kun synnytystuskat loppuvat ja valmis "lapsi" syntyy. Tosin toisessa Pietarin kirjeessä toisessa luvussa pidetään eläimiä luonnostaan tapettavina ja syötävinä:12 Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös tuhoutuvat... http://raamattu.fi/1992/2Piet.2.htmlLinkki avautuu uudessa välilehdessä Tässä puhutaan synnissä rypevistä jumalattomista ihmisistä yhtä tuhoutuvina, kuin metsästettävät eläimet.

Raamattu asettaa osapuilleen kaikessa ihmisen ja eläimen samalle viivalle suhteessa Jumalaan. Äkkiseltään olisi loogista ajatella, että tältä pohjalta eläinkokeet samaistuisivat ihmiskokeisiin, joita ei varmasti sulatettaisi senkään vertaa, kuin eläinkokeita. Toisaalta ihmisen ajatellaan käyttävän eläimiä ravintonsa osana ja erilaisina uhreina, eli sijaiskärsijöinään, josta syystä eläimet ovat ihmiselle käyttöpääomaa, kuten muuten olivat toiset ihmisetkin muinaisina aikoina, mikä ilmenee muuten kuin ravitsemuksellisessa mielessä Raamatusta. Ja sitten ovat tietysti eläinten tavoin tuhoutuvat pahat ihmiset! 

Ehkäpä tässä yhteydessä olisi hyvä muistaa kultaista sääntöä, jota Jeesus opettaa: tehdä toisille niin kuin tahtoisi itselleen tehtävän ja rakkauden kaksoiskäskyä; rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, kuten itseä. Tämähän kattaa oikeastaan lain ja profeetat. Tähän kuuluu mukaan myös Jeesuksen harjoittama ja opettama armeliaisuus langenneita kohtaan kaiken lähtökohtana. Raamattu asettaessaan ihmisen ja eläimen luontokappaleina rinnakkain oikeastaan haastaa meitä tutkimaan itseämme; miten tahtoisimme itseämme kohdeltavan? ja toimimaan siten toisia kohtaan. Me tunnumme nykyään  uhraavan eläimiä polttouhrien sijasta eläinkokeiden alttarilla ihmisten sijaiskärsijöinä. Kristus itse on lopullinen uhri, jonka jälkeen ihmisten ei tarvitse toimittaa Jumalalle uhreja, joten eläimet säästyvät uhratuksi tulemiselta vanhalla tavalla Kristuksen tähden. Mutta miten tämä liittyy eläinkokeisiin onkin sitten jo laajempi pohdiskelujen aihe; mistä sijaiskärsijä eläinkokeisiin? ehkäpä ihmisen olisi jo korkea aika panostaa itse korvaavan vaihtoehdon luomiseen eläinkokeille ja olla Jumalan kuva ja kaltainen Paratiisin suojelijana tässä suhteessa? Vai kuuluuko eläinten osaan sittenkin olla ihmisen kärsiviä apuvälineitä koe-eläiminä ja karjana ja riistana? Vai onko tässä syntiinlankeemuksen aiheuttama vinoutuma? Sellainen, joka vielä jonakin päivänä korjautuu, kun maailmasta tulee parempi paikka ja se muuttuu entistä taivaallisemmaksi paikaksi? Siinä meille kaikille rutkasti pohdittavaa!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe


Kysymys:

Minulla olisi itselle henkilökohtaisesti tärkeä kysymys johon haluaisin saada vastauksen mahdollsimman pian. En ole löytänyt mistään ennemmin vastauksia hyväksyykö raamattu/kristinusko eläinkokeet? Ja mitä mieltä se on niistä ylipäätään?

Vastaus:

Nimimerkille Nimimerkki9

Tähän kysymykseen ei löydy Raamatusta vastausta ihan suoraan. Olen luonnostellut edellä vastausta Raamatusta löytämieni ajatusten pohjalta ja ne asettavat ihmisen ja eläimen kaikin tavoin samanarvoiseen asemaan suhteessa Jumalaan. Edelliseen vastaukseen linkkaamassani Raamatunkohdassa pidetään uhriksi varatun ihmisen vapauttamista parempana tämän surmaamista. Ihmisiä ei kuitenkaan liene yleensä uhrattu alttarilla, kuten eläimiä, vaan kyse on elämästä, joka on pyhitetty Jumalan tahdon opetteluun ja noudattamiseen.

Minun tulkintani on, että tässä tasa-arvoisessa suhteessa ihmisen pitäisi nähdä eläimet, kuten lähimmäiset, vaikka syömmekin niitä ravintonamme ja käytämme niitä sijaiskärsijöinämme, kuten aiemmin eläinuhreina (ja nykyään valitettavasti koe-eläiminä). Eläinten väärinkohtelu on perimmiltään yhtä paha asia, kuin ihmisten orjuuttaminen ja käyttäminen epämääräisiin tarkoituksiin Jumalan kasvojen edessä. Tuskan tuottaminen eläimille saattaa raaistaa ihmistä siinä missä ihmistenkin kiusaaminen, joten eläinkokeet ovat paha asia; niille pitää löytää jokin sivistyneempi vaihtoehto ja tällainen kehitys kaiketi onkin menossa Euroopassa https://yle.fi/uutiset/3-8908992Linkki avautuu uudessa välilehdessä . Tämä näkemys on omani ja perustuu Raamattuun, jonka ajatuksia voisi tulkita ehkä vähän toisinkin. Edellinen vastaus on minusta tätä vastausta Raamatullisempi.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Haluaisin tietää miten Jumala suhtautuu elintenluovutukseen ja löytyisikö tähän kysymykseen esim. Raamatusta vastauksia?

Vastaus:

Kiitos kysymyksestä. Sainpahan jotakin uutta ajateltavaa. Elintenluovutuksesta Raamattu ei sano suoraan yhtään mitään. Mutta Vanha Testamentti kieltää syömästä eläinten verta, koska veressä on elävän olennon sielu, tai elämänvoima, joka pitää luovuttaa Jumalalle 3.Moos.17:10-. Uusi Raamatunkäännös sanoo, että veressä on elämänvoima ja vanha käännös puhuu sielusta. Tältä pohjalta on johdettu jossakin yhteisössä ajatus siitä, että jo verenluovutus on pahasta, puhumattakaan elimistä. Tämä ei kuitenkaan ole kristillisen kirkon näkemys asiasta, sillä esim. Paavali toteaa, ettei liha ja veri voi saada Jumalan valtakuntaa, eikä katoava katoamattomuutta( 1.Kor.15:50-); eli ruumiilliset ja ajalliset asiat eivät johda taivaallisiin ja ajattomiin, vaan sellainen juontuu Hengen todellisuudesta. Näin nähtynä elimillä ei ole sinällään mitään tekemistä taivaallisen olemisen kanssa suoraan. Ehkäpä tässä silloin voisi tarkastella asiaa lähimmäisenrakkauden kautta ja kultaisen säännön kautta: tehdä muille niin, kuin tahtoisi itselleen tehtävän heidän asemassaan? Ehkäpä oman sydämen äänen kuuleminen tässä asiassa antaisi asiaan parhaan vastauksen? Joka tapauksessa ylösnousemuksen tullessa, me saamme itsellemme uuden ruumiin, jossa on kaikki silloisessa todellisuudessa tarvittava mukana, joten elimen luovuttaminen tuskin vaikuttaa asiaan. Tätä ajatusta voisi tietysti kritisoida toteamalla, että se mikä haudataan katoavaisuudessa, nousee ylös katoamattomuudessa. Eli, jos ei haudata ruumista, ei saada myöskään uutta tilalle ja vajaasta ruumiista voisi ehkä jotakin puuttua myös heräämisen jälkeen. Mutta toisaalta, kun Jumala on rakkaus (1.Joh.4:8 ja 16 otsikon jälkeen): ja jos rakkauden tekona luovutat omaasi toisen elämän hyväksi; etkö silloin toteuta Jumalan elämää ruumiillasi? Tämä toteuttaa Hengen elämän pyyteitä, vaikka toisaalta sotii vastaan ruumiin elämän pyrkimyksiä. Näin minulle tulee vahva vaikutelma siitä, ettei Jumala piittaa elimistä ja ruumiista niinkään, vaan ennemminkin ihmisen mielenlaadusta eli sielusta, joka määrittää mitä meidän sydämissämme oikeasti elää, eli mitä me pohjimmiltamme olemme. Tämä on varmasti se ratkaisevin asia, kun mietitään Jumalan mielipidettä elintenluovutuksesta.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Olisin kysynyt kuolemasta. Kun kuolen, jäänkö odottamaan hautaan kuolleiden ylösnousemusta Jeesuksen toisen tulemisen yhteydessä vai meneekö sieluni kuollessani heti taivaaseen ( tai kadotukseen)?

Vastaus:

Nimimerkille Maarit

Martti Luther ajattelee, että kun ihminen kuolee, hänen sielunsa eroaa ruumiista ja menee jonnekin taivaan esikartanoihin lepäämään ja kypsymään. Ruumis taas haudataan ja maatuu kaikeksi siksi, mitä sellaisesta tulee luonnon kiertokulussa. Meille on taivaassa jonkinlainen tila, jota Luther kutsuu unikammareiksi, tai Kristuksen syliksi, jossa me saamme levätä ja olla unessa ja kaikki, mikä meissä on idullaan tässä ajassa kasvaa edelleen ja puhkeaa kukkaansa siellä. Kuolleena oleminen vertautuu nukkumiseen ja unen näkemiseen. Kun aika on kypsä, tulee Kristus hakemaan omansa ja tapahtuu lopullinen jako jyviin ja akanoihin. Silloin me yhdistymme jollakin tavoin ruumiimme kanssa; vaikea sanoa onko se sama ruumis, joka meillä on nyt, vai kasvaako meille uusi, kuten sisiliskolle voi kasvaa uusi häntä vanhan menettämisen jälkeen. Sanoisin, että se on jotakin, joka tuntuu meistä silloin täysin luonnolliselta ja itsestään selvän normaalilta. Meidän olotilamme kuolleena ei oikeastaan riipu siitä, missä me olemme, vaan miten me olemme; eletty elämä ja historia ja kokemukset seuraavat itse kunkin mukana tuottaen hyviä ja huonoja tuntemuksia. Tässä me saamme luottaa Jeesuksen hankkimaan sovitukseen ja Jumalan armoon.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe