Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
ISKO on rippikoulun käyneille nuorille tarkoitettua toimintaa. Mukaan voit tulla, vaikka rippikoulusta olisikin jo aikaa. ISKOssa opimme asioita itsestämme sekä syvennämme tietämystä kristinuskosta. Harjoittelemme ryhmän ohjaamista, leikimme, pelaamme, laulamme ja hiljennymme hartauteen.
ISKOn suoritettuasi saat todistuksen, josta voi olla sinulle hyötyä esim. työ tai opiskelupaikkaa hakiessasi.
Pöytyän seurakunnan isoskoulutusta suoritetaan leirein ja ryhmäkokoontumisin. Kaudella 2023-2024 leirejä järjestetään kolme: yksi syksyllä ja kaksi kevätkaudella.
Mukaan voit tulla vaikka et haluaisikaan toimia ohjaajana leireillä tai kerhoissa.
Aktiivisuus on yksi isosen tärkeistä ominaisuuksista. Isosvalintoihin vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa nuoren aktiivisuus, omat valmiudet ja hyvä asenne.
Iskoon ilmoittautuminen on nyt auki! Tule mukaan tästä linkistä:
HOX MUUTOS ALOITUSAIKATAULUIHIN:
Su 17.9. klo 10-13 Ripareiden aloitusmessu, messun jälkeen IsosStartti kaikkien isosten kesken, Pöytyän kirkko ja -seurakuntatalo
Pe 29.9. klo 16.30-20 ISKO kaikkien isosten kesken, yhteinen osallistuminen riparikonserttiin, Pöytyän srk-talo ja - kirkko
Pe-Ma 13.–16.10. LeiriA, Nuorisokeskus Marttinen. Ilmoittaudu leirille TÄSTÄ
Su 19.11. klo 12–15 Isospäivä, Pöytyän srk-talo
Su 10.12. klo 12–15 Isosten joulupuuro , Pöytyän srk-talo
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä