Pöytyän hautausmaa

Turuntie 1163, 21880 Pöytyä
044 085 1234 seurakuntamestari
Hautausmaa sijaitsee Pöytyän kirkon ympärillä.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Hautausmaalla on sankaripatsas, jonka on suunnitellut syntyjään pöytyäläinen kuvanveistäjä Aarre Aaltonen. Sankaripatsas kuvaa aseensa laskenutta soturia istuttamassa rauhanpalmua. Perimätiedon mukaan patsaan mallina olisi ollut pöytyäläinen sodassa kaatunut sotilas.
Sankarihautausmaalla on 137 hautaa.
Karjalaan jääneiden muistokivi sijaitsee kirkon inva-sisäänkäynnin puolella. Veteraanikivi on sijoitettu Kyntäjäntuvalle (karttalinkki). Raivaajapatsas on seurakuntatalon pihalla.
Hautausmaan uusimmassa osassa on uurnalehto ja tunnustuksettomien hauta-alue. Muualle haudattujen muistokivi sijaitsee kirkon pääoven vieressä.
Vanhaa hautausmaata käytettiin vuoteen 1834 asti. Sitä ympäröivä aita on 1600-luvun tyyliä. Hautausmaan keskellä on sijainnut kirkko keskiajalta vuoteen 1793.
Tämä hautausmaa sijaitsee Kirkkotien toisella puolella.
Juhannuksena pidetään jumalanpalvelus jykevän punaisen aidan sisäpuolella.
Yleisö-wc:t sijaitsevat vanhan seurakuntatalon viereisessä rakennuksessa. WC:t suljettu talvikautena.
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Turuntie 1163, 21880 Pöytyä
Haravointitalkoot
Hautausmaan siivoustalkootTuruntie 1163, 21880 Pöytyä