Kysymys:

Uskaltaako tänne enää perustaa perhettä, kun on kurjuutta vain tiedossa? Tulevaisuudessa nälänhätää yms. Onko epäeettistä perustaa enää nykyaikana perhettä ? Taitaa olla lopunajat meneillään.

Vastaus:

Nimimerkille Heini

Uusi perhe on aina elämälle uusi mahdollisuus! Jos kukaan ei perustaisi uusia perheitä, ei myöskään syntyisi ihmisiä, jotka voisivat ratkoa pois vallitsevia ongelmia. Kyllä elämää kannatta ylläpitää ja edistää, mutta samalla huolehtia siitä, että se myös voisi jalostua ja kehittyä ja löytää uusia, entistä hienompia olomuotoja. Myös kasvatukselliset asiat ovat siis tärkeitä. Ihminen on luotu tavoittelemaan Jumalan kuvaa ja kaltaisuutta ja se tapahtuu ajassa sukupolvi sukupolvelta. Tässä ei pidä luovuttaa, vaan luottaa tulevaisuuteen, kerran se on olemassa ja tulemassa. Jos lopun ajat ovat meneillään, on myös ihmisen muodonmuutos sen ajan olomuotoon tapahtumassa. Jos tilanne tuntuu kiperältä, on hyvä muistaa, että juuri se vie kaikkea eteenpäin ja Jumala itse on tässä meidän tukenamme ohjaamassa meitä haluttua lopputulosta kohti. Perheen perustaminen taitaa olla se paras vastaliike sellaiselle kehitykselle, jossa ei juuri päätä rasiteta huomisen asioista huolehtimisella ja vastuun kantamisella. Ainakin asenne täytyy silloin löytää kohdalleen ja se on se tärkeä asia meille.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Mikä on "Kristuksen morsian"? Jossain Raamatun tekstissä sanotaan näin.

Vastaus:

Nimimerkille Vellamo

Raamatussa Jumalaa verrataan useassa kohden sulhaseen ja Jumalan kansaa morsiameen. Sama toistuu Paavalilla hänen puhuessaan Kristuksesta ja seurakunnasta. Kristuksen morsian ei siis ole kukaan yksittäinen ihminen vaan laajempi kokonaisuus. Kun tavallisesta ihmisestä tulee kuninkaan morsian, siirtyy hän kuninkaallisten joukkoon ja lopullisesti avioliiton kautta. Samoin Jumalan valittu kansa on siirtynyt Jumalan yhteyteen, voisi kai sanoa jumalten joukkoon pelkän ihmisyyden sijaan, mikä aikanaan tulee johtamaan lopulliseen muutokseen asian täydellistyessä. Jumalan kansa pääsee perheyhteyteen Jumalan kanssa ja muuttuu tämän kaltaiseksi, ajan myötä ihan täydellisesti. Sinä tällaisen kansan jäsenenä olet kasvamassa kohti sen täydellisyyttä. Tätä ei pidä sekoittaa joidenkin nunnien ajatukseen siitä, että he ovat Kristuksen morsiamia, jotka eivät voi avioitua kenenkään muun kanssa - siinä on ajatus ymmärretty vähän eri tavoin ja kieltäydytty siksi normaalista elämästä muiden ihmisten kanssa osana yhteiskuntaa, mikä on kristityn elämälle väärin. Normaali elämä ja yhteiskunnan yläpitäminen ja tulevaisuuden luominen on matkaa kohti iankaikkisuutta ajassa sen edetessä, ei siitä luopuminen.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei, Kysyisin, että saako kristitty keräillä asioita? Olen aina rakastanut muumeja ja kerään esimerkiksi muumiastioita ja joskus vaatteita, jos tarvitsen. Nyt minua on kuitenkin alkanut ahdistaa/pelottaa, että joudunko helvettiin, kun pidän näistä piirretyistä hahmoista niin paljon. Pelottaa, että teenkö tässä tavallaan muumeista "jumalan". Mutta ajatus siitä, että kaikki tavarat pitäisi antaa pois, ahdistaa myös.

Vastaus:

Nimimerkille Muumi

Et ole joutumassa mihinkään pinteeseen keräilyharrastuksesi tähden. Se, että pitää jostakin ei tarkoita sitä, että perustaa koko elämänsä siihen johonkin ja rakentaa koko elämänsä tämän asettamilla ehdoilla. Se, että ylipäänsä pohdit tällaista asiaa, viittaisi minusta siihen, että perustat elämäsi muuhun, kuin keräilyn kohteisiin. Ehkä kyse on Jumalan lahjasta, jolla hän kasvattaa sinua jollakin tavoin ikuisuusolomuotoon, tai antaa palan valtakuntaansa jo tähän aikaan? Tuskailusikin voisi olla Jumalan tapa puhua sinulle ja kutsua sinua pohtimaan omia arvojasi ja elämääsi niin, että voit löytää hänet jollakin uudella tavalla. Ehkäpä tämä onkin muumien tehtävä sinun elämässäsi? 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei! Ensi alkuun suuri kiitos tästä palstasta ja aktiivisesta vastaamisesta! Kysymykseni koskee avioliittoa/parisuhdetta. Raamatun kanta avioeroon vaikuttaa olevan selkeä. Parin, joka on lupautunut toisilleen Jumalan edessä, tulisi myös pysyä yhdessä. Syyt tähän ovat helppoja ymmärtää ja olen itse samaa mieltä. Pohdin kuitenkin, miten on asian laita, mikäli suhteessa on väkivaltaa esim. henkisessä ja fyysisessä muodossa? Avun hakeminen lienee tällöin paras vaihtoehto, mutta entä jos toinen ei ole siihen suostuvainen tai haetusta avusta ei saada riittävää hyötyä? Onko tällöinkin selvästi niin, että avioero on väärin? Tokihan valassa luvataan olla yhdessä myötä- ja vastamäessä, vaikka toisaalta samalla väkivaltakin rikkoo tietenkin Jumalaa vastaan. Entä, miten tilanne muuttuu, jos avioliiton sijaan puhummekin avoliitosta? Onko sillä merkitystä? Miten taas lapset vaikuttavat kuvioon ja siihen, mikä on oikein? Kiitos jo etukäteen näistä vastauksista ja siunattua kesän jatkoa!

Vastaus:

Nimimerkille Pohdiskelija

Kiitos kysymyksestä ja anteeksi vastauksen venyminen. Kesäloma vaatii veronsa papinkin ajankäytössä vuosittain.

Parin, joka on lupautunut toisilleen, tulisi pysyä yhdessä. Yhdessä oleminen tarkoittaa toinen toisensa tukemista ja toisistaan huolehtimista. Kun puhutaan väkivallasta puhutaan asiasta, joka jo rikkoo sitä, mitä avioliiton pitäisi olla: toinen toisensa rakastamista ja tukemista kaikissa elämän olosuhteissa. Henkinen väkivaltakin rikkoo elämisen yhteisyyttä ja nakertaa luottamusta toiseen osapuoleen; ajan myötä rakkauden voi tappaa ilkeydellä ja rakkaudettomuudella. Mikäli väkivalta on ihan totista mätkimistä paras tapa huolehtia toisesta osapuolesta saattaisi olla tämän jättäminen, ennen kuin hän tekee ehkä vielä jotakin vakavampaa ja saattaa itsensä vielä suurempaan syyllisyyteen. Samalla siinä tietysti puolustaa itseään ja jopa huolehtii ehkä lapsistaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on tietysti tapauskohtaista, mutta joskus lapsetkin ovat kriisiytyvässä kodissa ihan oikeassa vaarassa. Kaiken ohessa on myös hyvä yrittää analysoida jossakin vaiheessa omaa roolia kriisiytymisessä, jotta ongelma ei toistuisi myöhemmin mahdollisessa uudessa suhteessa, tai jopa että vanha suhde saataisiin ajan myötä vielä kuntoutumaan takaisin, kun tilanne pääsee vähän selkiintymään ja jäähtymään. Raamattu antaa avioliitolle suuren arvon ja kehottaa pysymään siinä, mutta siihen liittyy ajatus myös avioliiton sisällöstä ja laadusta, mikä luo kristityn kodin ja sen ilmapiirin, mikä taas on puhtaimmillaan Jumalan valtakuntaa maan päällä. Minusta kodin olemisessa ja ylläpitämisessä sillä ei ole mitään eroa eletäänkö avoliitossa, vai avioliitossa: kodin olemisen perusta on aivan sama. Mutta kristillisen avioliiton solmineet ovat luvanneet Jumalan kasvojen edessä rakastaa toisiaan ja huolehtia toisistaan ja saaneet asialleen Jumalan siunauksen ja läsnäolon - he ovat silloin joutuneet miettimään ja ymmärtämään myös näitä näkökohtia ja ottamaan kantaa asiaan Jumalan ja seurakunnan läsnä ollessa julkisesti. Avoliittoon jotenkin ajelehdittaessa tällainen ei ole samalla tavoin ehkä ihan selvä asia. Silti ihmisistä pitäisi huolehtia jo lähimmäisyydenkin perusteella, ettei heille tapahdu mitään vahingollista. Vaikeaan suhteeseen kannattaa hakea apua, mutta mikäli toinen osapuoli ei siihen suostu, sulkeutuu tämä mahdollisuus kokonaan. Mikä tahansa vaihtoehto on parempi, kuin se, että parisuhde päättyy väkivaltaiseen kuolemaan. Se on ihan varmasti jokaisen perheenjäsenen etu ja pienempi paha tilanteessa, johon ei ehkä enää löydy oikeasti hyvää ratkaisua.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei! Yhteiskunta on muuttunut valtavasti viimeisen sadan vuoden aikana. Siinä ohessa myös kristinusko on muuttanut tai vähintäänkin joutunut tarkastelemaan omia kantojaan. Yhteiskunnallisesti katsottuna ovat muuttuneet mm. suhtautuminen seksuaalisuuteen, ehkäisyyn ja aborttiin, homoseksuaalisuuten ja transsukupuolisuuteen, naisen asemaan... Ev.lut kirkkokin on toivottanut naiset tervetulleiksi papiksi, samaa sukupuolta olevien vihkimistä pohditaa ja samalla ylipäätään tällaisiin kysymyksiin selvän kannan ottaminen ja synnistä puhuminen tuntuu vähentyneen. Toki onkin tärkeää, että armoa korostetaan. Samalla itse tavallisena, teologiaa lukemattomana kansalaisena olen hämilläni. Mitä uskoa, kuinka löytää oikea tie, kun kristinuskon sisälläkin on runsaasti erilaisia käsityksiä? Raamatun sana on muuttumaton, mutta tulkintamme muuttuu riippuen ajasta. Mistä voimme tietää, että tämänhetkiset tulkintamme ovat oikeampia kuin tulkinnat 100 tai 1000 vuotta sitten? Kuinka löytää oikea tie, kun omat ajatukset ovat vain ristiriitaisia? Toisaalta tuntuisi helpolta mennä sen "tiukimman" säännön mukaan, jottei vahingossa tee väärin. Samalla pohdin, muutammeko joitain tulkintoja vain siksi,että niin olisi meille helpompi... Olen rukoillut oikean tien löytämistä ja viime kädessä luotankin Herraan. Uskon, että Hän auttaa meitä oikean tien löytämisessä. Silti nämä pohdinnat aiheuttavat ahdistusta.

Vastaus:

Nimimerkille Pohdinna

Martti Luther opettaa lukemaan Raamattua niin, että se opettaa meille Kristusta. Että Kristus voi toimia meissä tämän kautta. Tärkeitä eivät siis ole ajat ja paikat ja henkilönnimet ja pilkkujen paikat, vaan asenne ja suhde todellisuuteen, jotka sisältyvät uskoon ja sen sävyttämiin ihmissuhteisiin ja elämää ohjaaviin pyrkimyksiin ja tarkoitusperiin. Tällaisen sapluunan avulla voi löytää likiarvoja siitä, miten Kristus näkisi asioita: löytää hänen näkemyksensä ja kasvaa sellaisten vieminä. Meidän ihmisten ratkaisut ja käsitykset ovat väkisin vajavaisia, koska me emme tiedä kaikesta kaikkea, mikä olisi välttämätöntä sille, että osaisimme aina toimia oikeilla perusteilla oikein. Ihmiskunnan tiedon määrän ja ymmärryksen kasvu vaikuttaa kaikessa jossakin määrin ja muuttaa käsityksiä, jopa vieden niitä välillä ihan väärille raiteille. Mutta aika korjaa näitä kömmähdyksiä ja joskus oikein kovalla kädelläkin. Meidän pitäisi elää niin, että elämä kaikessa saisi olla olemassa ja edetä kohti sen etsimää täydellisyyttä ja myös saavuttaa se: Jumalan kuva ja kaltaisuus! Tämä ohjaa meitä huolehtimaan asioista niin, että me toteutamme ainakin jossakin määrin Jumalan tahtoa kaikessa ja seuraamme sitä, mitä Jeesus opettaa meille. Meillä on turvanamme totuutta etsiessämme myös syntien anteeksiantamus ja Jumalan rakkaus, joka voi opastaa meitä kaikkialla, kun Jumala koko ajan pyrkii tekemään kaikesta entistä parempaa ja saattaa siten viimekädessä kaikkea kohti täydellisyyttä. Myös sinua!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Tyhmä kysymys, mutta jos kannabis olisi laillista, niin onko sen käyttäminen syntiä viihdemielessä? Mitään tällaista en itse käytä, ja tuskin tulen koskaan käyttämään. Mutta tuli mieleen, että onko synti siinä laittomuudessa vai päihtyvyydessä. Jotkut kristityt eivät juo, mutta polttavat tupakkaa kuin korsteenit.

Vastaus:

Nimimerkille Henryk

Ihan mielenkiintoinen kysymys tämä on. Ei lainkaan tyhmä! Kun puhutaan vanhurskaudesta ja oikeasta ja väärästä, voidaan puhua sekä yhteiskunnallisesta, että hengellisestä vanhurskaudesta. Yhteiskunnallinen vanhurskaus, on oikeamielisyyttä, mikä liittyy yhteiskunnan elinkelpoisena pysyäkseen tarvitsemaan moraalisuuteen ja oikeaan toimintaan. Oikea toiminta on hyvää yhteiskunnallisesti, vaikka se tapahtuisi yhteiskunnan pakottamana ja yksilön tahdon vastaisesti. Jos yhteiskunta sallii kannabiksen, sen käyttö ei ole enää tässä mielessä väärä asia. Hengellinen vanhurskaus taas liittyy ihmisen tahdonelämään ja siihen, mitä tämä näkee hyväksi, tai pahaksi ja oman tahdon varassa pyrkii itsekseen toteuttamaan. Sydämen vanhurskautta. Niinpä jos kannabis vapautettaisiin lailliseksi, sen käyttö olisi siitä eteenpäin yhteiskunnallisen vanhurskauden piirissä ihan ok, mutta hengelliseltä kannalta haitallinen, jos se alkaisi kilpailla ihmisten arvostuksesta Jumalan kanssa. Mikäli jokin aine alistaa ihmisen niin pahasti valtaansa, että tämä on valmis uhraaman aivan kaiken muun sen alttarilla, on tämä ihmiselle Jumalan asemassa ja hallitsee niin ihmistä. Tämä asia vaihtelee yksilöittäin: toiselle kannabis ei välttämättä ole niin voimakas addiktion kohde ja toiselle taas on. Kaikki kuitenkin altistaisivat itsensä ylimääräiselle hallitsevalle vaikuttajalle, joka ei ehkä pysty ottamaan valtaansa kaikkia. Tämäkin on eleenä arveluttava, koska ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja tarkoitettu tämän asuinsijaksi ja toimintavälineeksi. Riippuvuutta mahdollisesti aiheuttava tekijä vaikuttaa tällaiseen heikentäväksi ja tuo mukanaan siihen liittyviä tarpeita, jotka voivat pakottaa toimimaan Jumalan Sanan vastaisella tavalla. Tältä kannalta turha ruumiin ja mielen kuormittaminen on pahasta, koska se antaa lihan tarpeille tilaa ja vahvistaa sitä. 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Voiko tyttöystävän vieressä nukkua ennen avioliittoa jos se pysyy vain nukkumisena? En oikein löydä vastausta siihen ja jos löytyy nii toiset on toista mieltä ja toiset toista. Ahdistaa kamalasti ajatus että jaksaako tyttöystävä odottaa avioliittoon asti.

Vastaus:

Nimimerkille Ahistus

Kyllä voit hyvin nukkua tyttöystävän kanssa ennen avioliittoa. Pelkkä nukkuminen kenen kanssa tahansa on Jumalan silmin ihan ok.  Raamatussa puheet makaamisesta jonkun kanssa viittaavat usein yhdyntään, eikä nukkumiseen. Nämä ovat eri asioita.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Mitä tehdä kun pelottaa tulevaisuus? Aina vain uusia uhkakuvia tiedossa. Pelottaa esimerkiksi tekoäly. Mitä mieltä olet siitä? Tekoäly voi kuulemma tuhota ihmiskunnan.

Vastaus:

Nimimerkille Vellamo

Elämän koko historia taitaa olla suurelta osin pelkäämistä ja kilpailua, jo ajalta ennen ihmistä. Elämä on kuitenkin koko ajan kantanut elämää ja tuonut sen nykyhetkeen. Minä uskoisin tällaisen pitkäjänteisen kehityslinjan jatkuvan tulevaisuudessakin. Jumalan antama tuki ja turva on kantanut meitä edeltäviä sukupolvia jo lukemattomien sukupolvien ajan ja luonut nykyhetken. Kaikki on matkalla muodosta toiseen kohti katoamattomuutta ja iankaikkista olomuotoa. Kaikki se muutos, jonka me tunnemme maailman historiasta puhuu tämän puolesta: oleminen on muutosta, liikettä kohti seuraavia olomuotoja. Jossakin siellä on myös ikuinen olomuoto, jota kohti muutos kulkee ja erilaiset pelon aiheet ja koettelemukset elämää vievät. Tämä show se vain jatkuu kaiken aikaa!

Pohjimmiltaan tekoäly on samanlainen haastaja ihmiskunnalle, kuin kaikki muukin ihmiselämää haastava, kuten esimerkiksi bakteerit ja virukset, jotka tulevat ajoittain koettelemaan ihmiskunnan kestävyyttä ja kehittävät vastustuskykyä lääkeaineille. Tässä saattaisi olla menossa sama kilpajuoksu elämässä selviämiseksi. Olen ihan varma, että ihmiskunnan piirissä löydetään ratkaisu tähänkin ongelmaan. Se, että asiasta on jo alettu keskustella, tarkoittaa sitä, että ongelma on jo havaittu ja siihen reagoidaan. Koska tekoäly antaa voimia ja avaa mahdollisuuksia on ihan varma, että joku ihmiskunnan piirissä alkaa hyödyntää sitä pärjätäkseen kilpailussa ja pakottaa niin muutkin siihen. Alkanut keskustelu on minun nähdäkseni merkki siitä, että tekoälyn suitsiminen on jo alkanut ja siitä tulee jollakin tavoin kontrolloitua toimintaa, joka tosin voi karata käsistä ihan niin kuin joku ydinvoimakin voi tehdä. Mutta kun on se hyötykin, joka tuntuu. Ihmiskunta voi hyvin joutua vielä kehittymään oliolajina tuntuvasti tämän takia ja silloin se on viemässä meitä osaltaan kohti ikuista olomuotoa, joka voittaa kuoleman vallan. Ehkä tätä on yksinkertaisinta katsoa osana pelastushistorian etenemistä kohti vääjäämätöntä lopputulosta, josta tämäkin kehityskulku itsekin todistaa. 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Onko Ilmaisen armon teologia Evankelis-Luterilaisen kirkon mielestä harha vai vain erillaisuus? Ilmaisen armon teologia on suurimmaksi osaksi Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa levinnyt oppi, joka tarkoittaa, että kun yksilö on kerran pelastunut hän ei voi menettää sitä millään teoilla. Chaferin seminaari kuvaa ilmaisen armon teologiaa (Free grace theology) näillä sanoilla: We hold fast to free grace—the view that God saves mankind by grace alone through faith alone in Jesus Christ alone. No works before, during, or after the moment of initial faith in Christ contribute anything to the free gift of forgiveness and eternal life that one receives through faith in Jesus Christ. The absence of good works during or after the moment of faith subtracts nothing from one's eternal position in Christ. However, good works determine whether one will receive eternal rewards. https://www.chafer.edu/content.cfm?id=295Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Vastaus:

Nimimerkille Valtteri

Anglo-Saksinen teologia ei ole ihan parhaimpia vahvuuksiani, mutta yritän vastata jotakin. Martti Luther tarkastelee ihmistä tahdonelämän näkökulmasta. Sidottu ratkaisuvalta teoksessa hän toteaa ihmisen toimivan ja ajattelevan tahtonsa viemällä tavalla. Tahto tarkoittaa tässä ihmisen luonteenmukaista tahtomista, joka ohjaa muuta ajattelua ja pyrkimyksiä tahdon pyrkimään suuntaan. Viimekädessä ihminen on joko itsekäs antikristuksen vietävänä, tai sitten hän huolehtii muista Kristuksen tapaan. Ihminen ei voi itse ratkaista liittymistään uskovien joukkoon, koska väärin perustein tehty ratkaisu, ei johda oikeanlaiseen luonteeseen, tai luontaisuuteen. Välttämättömästi ihminen vahvistuu viime kädessä tahtonsa mukaisessa elämässä ja asenteessa. Tästä seuraa se, että kun ihminen tulee uskoon ja tahdonelämä Jumalan työn tuloksena kääntyy muodosta toiseen, hän ei kykene perimmiltään toimimaan enää muulla tavalla. Mutta: perisynti on silti olemassa ja vaikuttamassa. Alkutilassa ihminen oli aivan synnitön ja ehjä, mutta kykeni kuitenkin lankeamaan syntiin. Perisynnin särkeminä emme yllä ehjää ihmistä parempaan tulokseen. Siksi meidän on turvattava Kristuksen sovitukseen ja elettävä siitä, kunnes eheydymme ja kuolevaisuuden aikamme loppuu ja me muutumme joskus aikojen lopulla. Tässä me olemme toisaalta lähellä ilmaisen armon teologiaa pelastumisesta yksin armosta ilman tekoja ja sovituksen kautta myös väärien ja kaduttujen tekojen jälkeen Kristuksen sovitukseen turvautuneina. Näin ihminen ei voi ehkä menettää pelastustaan millään teoilla, mutta lankeaminen pois Jumalasuhteesta, eli uskonelämässä tapahtuva muutos on kyllä mahdollinen ja tuhoisa. Ihminen lankeaa luonnostaan syntiin ja lankesi jo synnittömänä ollessaan alkutilassa, joten on olemassa jatkuva vaara korttitalon luhistumisesta. Sanoisin, että kokonaan pelastuneita lankeamisilta ja siis tuholta, me olemme vasta, kun olemme parantuneet synnin särkyneisyydestä niin paljon, että kuoleman valta alkaa murtua, kuten Jeesuksella - hänhän on synnitön. Ja viimeistään, kun taivaaseen astuminen alkaa, kun ihmisen muoto on jo täysin muuttunut. Ilmaisen armon teologiaa voi pitää ihan hyvänä variaationa, jos sitä voi vähän jatkaa luterilaisella ajattelulla, eikä se asetu ihan vastahankaan tässä. Muuten se jää keskeneräiseksi ajatuksellisesti.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei! Olen aina ollut uskovainen. Luotan elämäni Jumalan käsiin ja tiedän, että hän minusta huolehtii. Minua kuitenkin kiinnostaa ja kiehtoo todella paljon esimerkiksi kristallit tai tarot-kortit. Saako tuollaista tehdä tai omistaa? En palvo muita Jumalia, mutta kristallit tekevät minut iloiseksi ja auttavat itsetuntemukseni kanssa.

Vastaus:

Nimimerkille Pohtija

Martti Luther sanoo ihmisen palvovan Jumalanaan sitä, minkä varaan elämänsä ihan viimekädessä rakentaa ja turvaa. Se voi olla raha, tai valta, tai ystävät, tai koulutus, siinä missä Tarot-kortit, tai kristallit - tai itse Jumala. Tämä ratkaisee kaikkein eniten, miten vakavasta asiasta oikeasti todella kysyt. Asiat voivat olla eri ihmisille ihan eri asioita näiden sydämen arvostusten myötä. Jos sydämesi todella tahtoo turvata viime kädessä Jumalaan ja tahdot elää hänen lapseudessaan ja kasvaa siinä eteenpäin, etkä ole valmis uhraamaan tätä jonkin viimekädessä arvokkaammaksi tuntemasi asian alttarilla, voit varmaankin piristää itseäsi kristalleilla, tai Tarot-korteilla. Eivät nämä silloin voi tuhota sinun sydämesi Jumalasuhdetta. Mutta, jos tällaiset vievät niin täysin sinun mielesi, että alat rakentaa elämääsi kristallien ja korttien varaan Jumalan asemesta, olet huonoilla jäljillä; silloin nämä ovat vain pahasta. Asia on vähän sama kuin viinankin kanssa: jos voi ottaa sitä lusikallisen, tai pikku annoksen lääkkeenä vaivaan ja se auttaa, on se ihan hyvä asia, mutta jos tämä maistaminen johtaa siihen, että menetät talosi ja maasi ja kaiken sydämesi ja mielesi rauhan sille, olet antanut sille Jumalan aseman elämässäsi: kunnes Jumala ehkä saa sinut lopettamaan sen sotkun, kuten monille on tiettävästi käynytkin. Tässä yhteydessä on hyvä vielä muistaa se, että vaikka kortit ja kristallit eivät ehkä vie sinua väärin mukaansa, voi joku heikompi sielu romahtaa niiden viemänä saatuaan sinun harrastuksistasi virikkeen siihen. Joten tässä suhteessa joudut ottamaan vastuuta muista tämän harrastuksesi kanssa. Tässäkin on sama idea, kuin voisi olla vaikkapa alkoholin kanssa. Se, että toinen voi romahtaa siihen, mitä itse kestää, velvoittaa huolehtimaan siitä, että ei harrasta tuhoisia asioita niin, että voi ajaa toisen tuhon tielle. Näitä asioita sinun olisi hyvä pohtia kunnolla korttien ja kristallien lisäksi, ennen kuin syvennyt niihin kaikella tarmollasi. Rukoilen sinulle viisautta ja johdatusta asiaan.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

80vuotias anoppini näkee,kuulee ja "tuntee" jo kuolleiden ihmisten olemassaolon. Kuollut puoliso,sisko ja veli. Äitinsä hän näkee myös. Sen kummemmin ottamatta kantaa siihen tapahtuuko näin kysyn mitä Raamattu sanoo tästä. Anoppi on ihan täysjärkinen itsenäisesti pärjäävä ihminen. Meinaa tulla riitaa kun epäilen ääneen näitä "kohtaamisia".

Vastaus:

Nimimerkille Miniä

Tämä on sellainen aihepiiri, että me emme tiedä siitä mitään tieteellisessä mielessä. Vanhassa testamentissa kielletään vainajahenkien nostaminen, mutta Uudessa testamentissa toisaalta Jeesus, joka tekee kaiken oikein, kohtaa vuorella edesmenneet suurmiehet Mooseksen ja Elian kauhistuneiden opetuslasten katsellessa vieressä. Sinänsä Raamattu tuntee tämäntyyppisen asian, että edesmenneiden ihmisten kanssa voi olla kohtaamisia. Toisen Korinttilaiskirjeen 12.ssa luvussa alussa Paavali kertoo tapauksesta, jossa ihminen temmattiin kolmanteen taivaaseen, mutta ei osaa sanoa oliko ihminen ruumiissaan, vai sen ulkopuolella. Siellä hän kuuli sanoja joita ihminen ei voi, eikä saa lausua. Joten jos anoppi pärjää kuolleidensa kanssa, eikä kärsi asian tiimoilta ja selviää elämästään itse, on kaikki varmaankin ihan hyvin. Ei kuitenkaan ole koskaan pahaksi rukoilla oudossa tilanteessa olevan ihmisen puolesta ja jättää häntä tältä osin taivaallisen Isän käsiin. Muuta ei oikein ihmisvoimin voi tässä tehdä. Paitsi olla hyvää juttuseuraa vanhalle naiselle. 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei, Kysymykseni koskee pornoa ja masturbaatiota. Varsinkin, kun olin teini tein sitä usein ja katsoin pornoa. Välillä se mitä katsoin oli suoraan sanottuna kyseenlaista, ihan jo moraalisessa mielessä. Olen lopettanut molemmat jo aikoja sitten, mutta kannan silti syyllisyyttä. Eräs henkilö sanoi minulle, että koska olen joskus langennut näihän ko. asioihin, sieluni on jo menetetty tapaus. Enkö siis voi enää pelastua?

Vastaus:

Nimimerkille -

Merkityksellisintä ei tässä ole se, mitä olet tehnyt, vaan se, mitä nyt teet ja tahdot sisimmässäsi tehdä. Ja minkä takia. Oma itse tulevaisuudessa ja kehittymässä kohti täydellisyyttä kaikessa siinä, mikä mieltä vie voi olla ihan eri asia, kuin se mitä on aiemmin ollut. Sielusi on menneiden tekojen takia menetetty, tai menemässä vasta silloin kun pakonomaisesti väännät menneet huonot asiat hyviksi ja selität niitä muille niin ja jopa ehkä kannustat muita samaan. Silloin realistinen todellisuuden taju on kadonnut ja ihan muut asiat motivoivat ajattelua ja toimintaa. Se, että saa muut myös sotkemaan asioita ei tee kenestäkään parempaa, vaikka se hetken voi siltä tuntua: päin vastoin se mädättää ihmistä lisää. Ja romahtaminen ja kieroutuminen vain jatkuu kohti jotakin äärimmäisyyttä. Ellei kehityksessä sitten tapahdu käännettä. Katumus ja häpeä on tähän kuuluva oire ja se työntää ihmistä vastaisuuden varalta irti menneestä, ettei se enää toistuisi.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Kärsin mielenterveydenongelmista ja siten ajatusmaailmani on välillä ihan sekaisin. Monissa oppaissa neuvotaan, ettei tarvitse välittää ajatuksista, että niitä tulee ja menee. Että ne ovat kuin pilviä taivaalla ja niihin ei tarvitse reagoida. Kuitenkin monet ajatukset voivat olla syntiä, mutta osa voi johtua mielenterveydenongelmistani. Miten toimia tässä asiassa? Mistä erottaa tietoinen synti ja mistä erottaa oman sairauden aiheuttamat ajatukset? Oppaat tuovat vapauden tunteen, ettei tarvitse liikaa stressaa ajatuksista, mutta sitten hengellisessä mielessä se on väärin. Kärsin lisäksi myös ADHD:sta. Joutuu todella kilvoittelemaan uskossa ja se on tosi vaikeaa välillä. Mielellään kuulisin neuvoja tähän. Omien ajatusten hallintaan hengellisessä mielessä. Sanotaan, että usko on yksinkertaista, mutta valitettavasti ihmismieli on joillakin vähän turhankin monimutkainen tai aivot. Myös hengellinen hiljentyminen joskus on vaikeaa, kun ajatukset karkailee/ajatusten riento on sen verran lujaa.

Vastaus:

Nimimerkille Dania

Olet vähän niin kuin puun ja kuoren välissä! Paavali pohtii tämänlaisia Roomalaiskirjeessä 7:ssä luvussa jakeesta 7 eteen päin. Meissä ihmisissä vaikuttaa pyrkimys hyvään ja oikeaan, sekä synti ruumiissa vaikuttavana voimana, joka herättää kaikenlaisia huonoja ajatuksia ja pyrkimyksiä. Jos tiedät tahtovasi noudattaa sitä, mikä on hyvä, et voi olla se, joka sinussa tahtoo väärin, vaan se on synti sinussa. Tässä tilanteessa voit luottaa hyvin Jeesuksen sovitukseen ja unohtaa itsesi elämään sen oikean ja hyvän kanssa, vaikka synti saisi toisinaan jotakin sopimatonta kuplintaa aikaiseksi mieleen. Ajan myötä se, mikä on turhaa, tai pahasta unohtuu enemmän ja se, mikä on olennaisempaa, nousee mielessä pintaan enemmän. Joskus niin itsestäänselvyydeksi, että sitä ei enää edes oikein huomaa. Yksittäisistä ajatuksista ei ole mitään väliä, etenkään jos et toteuta niitä tekojen tasolla. Perusasenne on tärkeämpi asia, koska se oikeasti ohjaa elämää ja ratkaisuja elämässä.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Jatkuva syyllisyydentunne kalvaa kera huonon omantunnon. Miten päästä siitä yli? Tunnen olevani täysin epäonnistunut ihmisenä ihmissuhteissa ja olevani huono ihminen. Vaikka huono kumppani edellisissä parisuhteissa. Koen, etten ansaitse mitään hyvää. Olen ollut huono ihminen oikeastikkin.

Vastaus:

Nimimerkille Batsheva

Syyllisyydentunne ja omantunnon soimaus voi olla merkki ihmisen rikkinäisyydestä jossakin asiassa, jos se ei johdu selkeästi jostakin tehdystä väärästä asiasta. Silloin ihminen sotkee asioita rikkinäisyytensä takia ja tuottaa itselleen ja muille vahinkoa. Kyse on pohjimmiltaan oman tuskan aikaansaamista kouristuksista, jotka osuvat muihin ja saattavat rikkoa pahemmin itseä, kuin niitä muita, ainakin pidemmällä aikavälillä. Silloin voi olla hyvä yrittää miettiä, että mikä asia, tai tuntemus saa itsen toimimaan väärin: onko kysymys paniikkireaktiosta suhteessa johonkin? Onko olemassa jokin epämiellyttävä olotila, jota et kestä ja johon reagoit? Onko olemassa jokin kokemus, johon ehkä osaisit asian yhdistää? Vai tavoitteletko jotakin kokemuksellista ylitilaa muiden kustannuksella ja miksi et kestä muita ilman sellaista tilaa? Jos saat tällaisia asioita selviteltyä itseksesi, voit ehkä alkaa työstää ongelmaa aiheuttavia asioita ajan myötä ja kyetä tuottamaan iloa ja onnea toisille tulevaisuudessa hyvissä ihmissuhteissa. Toisista huolehtiva ihmissuhde ja kyky siihen antaa hyvän omantunnon, mikä parantaa kyllä mielialaa ja antaa jopa itseluottamusta, kun ei tarvitse kulkea seinänvierustoja pitkin. Se mitä teet muille vaikuttaa sinuun enemmän, kuin se mitä muut tekevät sinulle, koska omat tekosi ovat sinun omaa elämääsi ja muovaavat lisäksi sinua eteenpäin siihen suuntaan. Hyvän kierteeseen pääsy vain voi vaatia pientä välitilinpäätöstä itsen kanssa ja sen jälkeistä uudelleen alkamista. Tässä asiassa voi hyvin kääntyä Jeesuksen puoleen. Hän ymmärtää ihmiselämän mutkikkuutta ja tunteiden ja elämän ristipaineiden tuomaa ahdistusta. Mennyttä et pääse muuttamaan, mutta voit itse etsiä muutosta tulevaisuutta silmällä pitäen. Elämäsi on edessä päin, ei menneisyydessä. Totuuden etsijä saa uuden tilaisuuden. Jeesus tahtoo kulkea sinun kanssasi. Häneltä saat avun.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei, Pahoittelut, jos tämä kysymys on karkea. Pitäisikö uskon/uskonnon olla kivaa tai ilon asia? Minulle se on lapsesta asti ollut vain pakollista suorittamista, ettei joudu helvettiin. Pitää uskoa ja toimia oikein, jotta Jumala pelastaa ongelmalta, jonka itse loi. (Jumala loi ihmisen, ja kaiken muun -> Jumala loi siis myös synnin ja lankeemuksen.) Miksi meitä siis rankaistaan siitä? Ja olenko vain käsittänyt kaiken väärin. Jos kyse on jostain muusta kuin vain helvetin pakenemisesta, niin miten saisin Jumalasuhteeni muutettua pelosta rakkauteen?

Vastaus:

Nimimerkille Siiri

Jumala on kyllä luonut kaiken, mitä on ja luo kaikkea koko ajan olomuodosta toiseen. Minä sanoisin, että Jumala on edelleen luomassa täydellistä maailmaa ja ihmistä, kun tämä on särkynyt. Me näemme tämän kaiken kehittymisenä muutoksen ollessa menossa kaiken aikaa. Kun tämä projekti alkaa olla valmis, loppuu ihmisten kuolevaisuuden aika maailmasta. Muutos, joka johtaa taivaaseen astumiseen kuoleman sijasta kertoo meille, että ihmiskunta on valmis siinä olomuodossa, johon se on tarkoitettu. Nyt koko maailma on etsimässä tällaista olomuotoa, ei vain ihminen.

Ihminen luotiin kyllä täydelliseksi, mutta tämä lipesi siitä jumalasuhteesta ja Jumalan kaltaisuudesta, johon ihminen oli luotu. Syntiinlankeemus ei tuota meille rangaistusta rikoksesta, vaan ihminen on rikkinäinen, eikä osaa toimia oikealla tavalla. Siksi ihminen sotkee asioita ja tuottaa vahinkoa ja joutuu myös itse kärsimään siitä kaikesta. Kyse on ennemminkin ihmisen oman kyvyttömyyden tuomista seuraamuksista, kuin rangaistuksesta. Nyt Jumala itse korjaa meissä henkenään tapahtunutta vahinkoa. Saat luottaa Kristuksen hankkimaan sovitukseen, jos lipeät ja jos et lipeä, vaan tahdot muuta, näet itsensä Jumalan työssä sinussa itsessäsi näkyvällä tavalla. Kristinusko ei ole suorittamista, vaan Jumalan armon varassa lepäämistä. Jumala tahtoo viedä elämääsi eteen päin ja tekee sen, jos et itse ala sitä estellä. Elämä vie, jos sille antaa mahdollisuuden. 

Paratiisi, Jumalan valtakunta, on jo läsnä meissä ja pyrkii ohjaamaan meitä. Se on kuin hapate taikinassa, joka muuttaa kokonaisuuden kaltaisekseen. Jumala itse suorittaa meissä ja tekee meistä sitä, mitä hän tahtoo meidän olevan, kun vain luotamme häneen. Tässä meille tarjotaan vapautta, eikä vaatimuksia. Oppiaksemme totuutta, meidän täytyy kuitenkin välillä kuulla, että mikä on oikein ja mikä väärin, koska me emme välttämättä ymmärrä kaikkea itse sydämissämme, kuten ihminen ymmärtäisi ehjänä ja terveenä. Mutta tältä pohjalta elämä voi opettaa meitä.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei, Kysymykseni koskee Jumalan moraalia. Jos Jumala on täysin pyhä, hyvä ja oikeudenmukainen, miten hän voi antaa anteeksi kaiken? Siis katuvalle ja pyytävälle. Esimerkiksi murhan, raiskauksen, pedofilian, eläimiinsekaantumisen jne. Eikö Jumalan pitäisi tuomita kaikki tuo?

Vastaus:

Nimimerkille S

Jumalan moraaliin ei kuulu nokitella nenä pystyssä ihmisten vajavaisuudesta. Hän on vastuun kantaja, vanhempi. Siksi Jumala ei tuomitse, vaan kasvattaa ja kasvattaa silloinkin, kun tuomitsee jonkun johonkin. Tämäkin on vaikutuksen väline. Olen aika vakuuttunut siitä, että tuhoon joutuvat ovat niitä, jotka osaavat enää kehittyä kaikessa pelkästään muita tuhoavaan muotoon ja sahaavat ennen pitkää niin omankin oksansa, jolla istuvat. He ovat niitä, jotka itse estävät oman auttamisensa ja pilaavat sen helposti muiltakin. Tämä perimmiltään kääntyy tässä  itseä vastaan ja näkyy silmään järjettömänä pahuutena. Muuten Jumala uudistaa, puhdistaa ja antaa anteeksi kasvattaakseen kaikkia parempaan olomuotoon. Tämä näkyy kehityksenä, eli parantumisena ja pyrkii kohti täydellisyyttä. Ja iankaikkista elämää siihen kuuluvana asiana. 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Moi, Minua pelottavat nuo jakeet paatumuksesta, joita Raamatussa on. Esimerkiksi se, jossa sanotaan, että Jumala paaduttaa kenet tahtoo. Mistä voi tietää onko paatunut, ja jo ns. menetetty tapaus pelastumisen kannalta?

Vastaus:

Nimimerkille H

Sanoisin, että sellainen paatunut tyyppi ei enää jaksa vaivata päätään tällaisilla asioilla. Hän on kiinnostuneempi maallisista mukavuuksista. Se, että kyselet ja etsit totuutta kertoo, että et ole vielä ainakaan täysin paatunut. Ehkä tämä pohdiskelu johtuukin siitä, että Jumala tahtoo puhutella sinua? Ehkä olet saanut etsikkoajan ja elät aikaa, jona elämä etsii uutta suuntaa? Ehkä sinun pitää tietoisesti suostua seuraamaan Jumalan tahtoa elämässäsi ja löytää siitä tapa toteuttaa itseä elämässä? Silloin Jumalakin toteuttaisi itseään sinun kauttasi. Jos sinulla onkin nyt meneillään tällainen aika elämässä? Kevät, joka herättää elämän?

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Mistä tiedän olevani eksyttäjien luona? Kirkon sisälläkin on monenlaista toimijaa. "Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa. Ap. t. 20:30 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Matt. 7:15 "He ovat johtaneet minun kansaani harhaan. He ovat vakuuttaneet: 'Rauha', vaikka rauhaa ei ole. Kun kansa on rakentanut suojamuurin, he ovat valkaisseet sen kalkilla. Hes. 13:10 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun. 2. Kor. 11:13-15"

Vastaus:

Nimimerkille Salome

Yksi hyvä punainen lanka voisi olla se, että kun kaikki on luotu Sanan, Logoksen kautta, on Logos kaikessa läsnä(ks. Joh. 1. alusta).

Tästä syystä todellisuus on looginen ja sen kautta voi vähän etsiä Jumalaa luonnosta ja elämästä, sen logiikasta. Logokseen voi liittää oppia tarkoittavan -iikka päätteen, jolloin tuloksena on Sanaoppi, eli logiikka. Kun meille on luvattu muodonmuutos ikuiseen elämään ja samoin koko luomakunnalle (Room. 8: 18-), voi tästä päätellä, miten asioiden pitäisi vaikuttaa toisiinsa, jotta tarkastelu noudattaa totuutta. Ja tosiasia on, että poikkiteloin luomakuntaan joutuva, on tuhon oma, eli synnin palkka on kuolema. Voit aina kysyä, että miten Jumala vallitsevassa tilanteessa tahtoo kasvattaa kaikkia eteenpäin, kohti täydellisyyttä. Kristuksen kaltaisuuteen. Raamattu olennaisimmin yrittää kasvattaa meitä siihen olomuotoon. Tämä voisi olla hyvä ja käytännöllinen taustatuki Raamatun Sanan ymmärtämiselle mahdollisimman oikein. Se, mikä on este tälle, ei voi olla oikein. Vaikka ihminen kyllä on silti mestari erehtymään ihan kaikessa.

Ystävällisin terveisin Juha Dubbe 

Kysymys:

Hei, Riittääkö lapsikaste todella? Minut on kastettu lapsena, mutta olen kuullut paljon puhetta siitä, että se ei olisi Raamatullinen konsepti ja jos ei käy upotuskasteella uskoontulon jälkeen, ei pelastu. https://www.jumala-kanssamme.se/439652359 Esimerkiksi tällä sivulla käsitellään aihetta, mutta halusin kuulla sinun mielipiteesi.

Vastaus:

Nimimerkille Lapsena kastettu

Huolehdit ihan turhaan. Lapsikaste riittää hyvin pelastukseen. Kastetoimituksessa lapselle rukoillaan uskoa, jolla ottaa kaste vastaan. Jeesus on luvannut, että kaikki mitä hänen nimessään rukoillaan tapahtuu (Joh. 14: 12-14) ja Joh. 16: 23-24). Pyhä Henki tuo kastettavaan Jumalan totuuden läsnä olevaksi(16: 13-16). Tämä sisältää aivan varmasti kaiken sen, mitä tavallinen saarnamies voi ihmiselle julistaa. Joten kaste on ihan varmasti myös otettu uskossa vastaan. Minusta vielä varmemmin kuin aikuisena, koska vauvalla ei ole vielä mitään suuria oman edun pyyteitä tässä asiassa, eikä suuria syntejä piiloteltavana. Niin mieli voi olla niin puhdas, kuin se vain ihmisellä voi olla. 

Se tapahtuuko kaste upottamalla, vai ei on yhdentekevää sen rinnalla, että asetussanat on lausuttu ja yhdistyneet veteen, jolla kaste on toimitettu. Sinänsä Raamatun alkukielinen kastamista tarkoittava sana baptizein, voi viitata, kastamisen lisäksi peseytymiseen, jota on ihan tavallinen kasvojen pesu vadin äärellä.

Tällä ei ole mitään merkitystä pelastukselle verrattuna siihen, millaista kristityn taivallus muuten on. Tällaisen sivuseikan pohtiminen vie helposti ihmisen ajatukset turhaan pois tärkeistä asioista: arjen elämän käytännön moraalisista kysymyksistä ja Jeesuksen sovitustyöstä: luottamuksesta Jumalaan ja hänen työhönsä meissä. Vähän niin kuin luulisi pelastuksen olevan kiinni Jeesuksen sandaalien väristä, eikä siitä, mitä meissä tapahtuu elämän edetessä! Tämä onkin ehkä se isoin vaara: hukata pääasiat sivuseikkojen takia.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Hei, Onko totta, että taivaassa saa jotakin "palkintoja" riippuen siitä, mitä tekoja teki tässä elämässä?

Vastaus:

Nimimerkille S

Todennäköisemmin ajatus palkasta elämän jälkeen pitäisi rinnastaa seurauksiin syiden jälkeen. Kun ihminen elää hyvin ja kasvaa kohti seuraavaa elämää, hän selviää siinä. Jos ihminen ei kykene lainkaan sopeutumaan siihen elämänmuotoon, hän karsiutuu pois. Palkka, jonka saa, on seuraus siitä, mihin on elämänsä pannut kiinni ja mihin se on koulaantunut ja muovautunut. Jokin kasvuprosessi jatkuu kuoleman jälkeen, koska olevaisuus on prosessi ja sellaisena toimintaa. Kaikki oleminen on pohjimmiltaan liikettä ja tapahtumista, eli muuttumista muodosta seuraavaan. Palkan kaikesta täytyy olla se täydellisyys, jota kohti ihmisen oleminen on pyrkimässä. Tässä palkan saaja saa aivan kaiken, mitä on saatavissa, ei vain jotakin pikku juttua jostakin.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Hei, Minulla olisi kysymys koskien ns. kuolemansyntejä. Olen itse luterilainen mutta hyvä ystäväni on katolilainen. Hän kertoi minulle, että on olemassa erikseen ns. normaaleja syntejä ja niiden lisäksi kuolemansyntejä. Ja jos noista synneistä ei anteeksipyytämisen lisäksi tee parannusta oikein, joutuu automaattisesti helvettiin. Kuulemma pitää mennä ripille, ja kertoa todella tarkkaan mitä teki, jne. Voiko se todella olla noin? Mitä jos on tehnyt jonkin kuolemansynnin vaikka lapsena? Ja ei esimerkiksi muista sitä. Mitä mieltä sinä ja/tai luterilaisuus on tästä?

Vastaus:

Nimimerkille Mortalsin

Katolilaiset ovat syntejä luokitelleet enemmänkin. Luterilaisittain vain tiedostetaan ennemminkin, että on olemassa tavallisia hairahduksia, sekä syntejä, jotka tuhoavat jumalasuhteen. Raamatun eniten esille tuoma jumalasuhteen pilaava synti on Pyhän Hengen herjaaminen. Jeesus viittaa tähän, kun hänen parantaessaan sairaita ja tehdessä tunnustekoja oppineet syyttävät hänen toimivan paholaisen voimilla. Tässä oppineiden pois kääntyminen Jumalasta on jo niin suuri, että he eivät osaa nähdä mitään enää oikealla tavalla. Ihminen saa uskonsa Jumalalta ja se on Jumala itse Pyhänä Henkenä, joka tekee työtään ihmisessä. Jos ihminen kääntyy tästä pois saatuaan maistaa Jumalan valtakunnan elämää ja puhtautta ja silti jokin muu valloittaa tämän sydämen yli kaiken muun, ei ihmisen tahto enää taivu takaisin toimimaan Jumalan valtakunnan hyväksi, koska kiintyy muuhun enemmän. Tällöin ihminen alkaa toteuttaa omia himojaan, eikä edes halua seurata Jumalaa. Jos sinulla on kaipuuta Jumalan yhteyteen ja sydämesi etsii tietä, et varmaankaan ole lähtenyt tielle, joka tuhoaa jumalasuhteen. Paras tapa etsiä tällaisesta paluuta voisi olla se, että käy juttelemassa papin kanssa. Katolilaisilla on rippituoli, jossa asioita tunnustetaan, luterilainen pappi juttelee kanssasi toimistossa suljettujen ovien takana ja noudattaa rippisalaisuutta, kuten katolilainenkin. Voit saada samalla synninpäästön ja jopa sinetöidä asian vielä Herran Pyhällä Ehtoollisella, jos olet käynyt rippikoulun. Mutta oma sydämestäsi nouseva rukouskin on tässä vahva asia.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Hei! Lähestyn sinua henkilökohtaisella kysymyksellä, joka on vaivannut minua melko suuresti viime päivinä. Olen nuori, kahden pienen pojan (6 kk & 5 v) äiti. Lisäksi perheeseemme kuuluu lasten isä, avomieheni. Olemme olleet yhdessä 6,5 vuotta, mutta emme ole naimisissa tai edes kihloissa. Saimme tietää ensimmäisestä lapsestamme seurustelun alkuvaiheessa ja lapsi oli yllätys, iloinen sellainen ja suuri siunaus. Emme kuitenkaan olleet suunnitelleet raskautta, emmekä olleet edeltävästi menneet juuri naimisiin. Molemmille oli kuitenkin melko selvää,että haluamme lapsen yhdessä kasvattaa ja olla yhdessä perhe. Myöhemmin suhteessamme on ollut ylämäkiä ja jyrkkiä alamäkiä, mutta niistä kaikista on selvitty. Esikoisen syntymän jälkeen mies vielä puhui, että haluaa mennä kanssani naimisiin ennen kuin täytän x vuotta. Alamäkien ja arjen myötä tuo ajatus on kuitenkin selvästi haihtunut. Täytin viime vuonna mainitut ikävuodet. Toisinaan mies on puhunut siihen suuntaan, että on miettinyt kosintaa, muttei kuitenkaan mitään kovin selkeää. Ongelma koskee sitä, että varsinkin viime päivinä olen alkanut kokemaan suurta syyllisyyttä suhteestamme. Jo aiemmin olen pohtinut kovasti seksielämäämme ja sitä, teemmekö syntiä harrastaessamme esiaviollista seksiä. Avoliitot ovat kuitenkin yleisiä, eikä mielessäni käynyt, että sekin olisi väärin. Nyt kuitenkin olen lukenut kristityn näkökulmasta kirjoitettuja kirjoituksia avoliitosta ja ymmärrän hyvin, miksi avoliittoja pidetään näissä kirjoituksissa syntinä. Mitä minun pitäisi tehdä? Koen, että elän mahdollisesti synnissä, että lapseni ovat saaneet alkunsa synnistä, ja koen siitä suurta syyllisyyttä. Olen pyytänyt Jumalalta anteeksiantoa lukuisia kertoja, mutta tämä elämänmuotonihan jatkuu koko ajan. Toisaalta koe, että eroaminen ja lasten perheen rikkominen olisi vielä suurempi synti. En kuitenkaan voipakottaa miestäni kosimaan. Tässä myös ylpeyteni (mikä sekin kai on väärin!) nostaa päätänsä. En halua, että mies kosii minua vain, kosks tietää minun toivovan sitä. Samaan aikaan vaikka mies kosisi, häiden järjestämiseen menisi aikaa. Mies ei myöskään kuulu kirkkoon, joten emme voisi saada kirkkohäitä, joita minä olen aina toivonut. Naimisiin toki haluan. Olen ajatellut, että paras, mitä tässä tilanteessa voin tehdä, on se, ertä pyrin rakentamaan suhdettamme kohti avioliittoa, siis toimimaan niin, ett suhteemme voisi kasvaa ja vahvistua. Se ei kuitenkaan poista sitä, että olemme silti avoliitossa. Mitä minun tulisi tehdä, mikä olisi oikein tässä tilanteessa? Kuinka voisin kuulla vahvemmin, mitä Herra minulta toivoo? Kiitos kovasti tästä sivusta ja vastauksesta jo nyt!

Vastaus:

Nimimerkille Avoliitossa ahdistunut

Uups! Oletpa joutunut melkoiseen loukkuun. Minusta asia voisi ratketa jotenkin siltä pohjalta, että te olette lapsinenne ihan tosiasiallisesti perhe. Tässä ei ole enää kysymys vain sinun, tai miehesi hyvästä, vaan mukana on myös kaksi lasta. Minusta voisit oikein hyvin ottaa asian puheeksi miehesi kanssa nimenomaan lastesi äitinä. Perhesuhteilla voisi olla vaikutusta lastenkin kehitykselle, joten se avioliiton tuoma selkeys asioihin voisi olla ihan hyvä asia. Kyllä isä varmaan ymmärtää tilannetta tämä verran?

On hyvä, että viet elämää avioliiton suuntaiseen elämiseen, koska lapset tarvitsevat perheen, joka on kokonaisuus, joka on koti. Samanlaista kehittämistä olisi hyvä jatkaa yhteiselämän tiimoilta avioliiton solmimisen jälkeenkin. Ilman sitä avioliitto voi vaikka hajota. Tämä voi vaatia myös pientä panostusta.

Nykyinen kirkollinen avioliittokäsitys on muuten syntynyt vasta 1700-luvulla. Aiemmin jo kihlaus oli sitova. Yhteisen lapsen syntymä loi sidoksen, joka vain todettiin jälkeen päin ja todettiin avioliiton syntyneen. Tämä päti tietysti vain naimattomien välillä. Savoa asutettaessa 1600-luvulla erämaissa ihmiset muuttivat yhteen ja saivat lapsia, mikä vain vietiin kirkonkirjoihin, kun muodostunut perhe kävi viemässä tiedot itsestään kirkonkirjoihin. Näinkin on joskus menty avioliittoon. Asenne ja tarkoitus taitavat olla ne tärkeimmät asiat näissä perhesuhteissa. Kuitenkin viimekädessä. Voimia sinulle ongelmiesi ratkomiseen! Rukoilen teidän puolestanne.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Hei, Minulle sanottiin aina lapsena, että pelastuminen on helppoa. Mutta nyt aikuisena olen kuitenkin saanut sellaisen kuvan, ettei ole. Jeesus puhuu paljon siitä, mitä tekoja meidän pitää tehdä pelastuaksemme. Ja hän puhuu myös paljon kapeasta ja avarasta tiestä. Mistä tietää, onko oikealla tiellä? Onko mahdollista saada pelastusvarmuus? Vai onko se vain arpapeliä?

Vastaus:

Nimimerkille Tie

Pelastuminen on sekä mahdottoman vaikeaa, että äärimmäisen helppoa: ihminen ei pysty siihen lainkaan, mutta Jumala voi ihan kaiken. Se mitä Jeesus opettaa oikeasta ja Pyhästä on se, mitä Jumala tahtoo. Jeesus sanoo, että olkaa täydellisiä, kuten teidän taivaallinen isänne on täydellinen. Ja tämä on vaikea juttu!

Jumala kasvattaa meitä Sanansa kautta. Raamattu kertoo meille, mitä Jumala todella tahtoo ja tämä on sitä oikeasti lukevalle todella tiukkaa ja terävää tekstiä. Täydellisyyttä ilman kompromisseja. Jumala pakottaa meitä Raamatun kautta ja elämän kohtaloiden kautta ymmärtämään mitä meidän pitäisi olla, sillä vasta tämän ja oman nykyisen täydellisen vajaamittaisen tilan tajuaminen saa ihmisen edes orastavasti pyrkimään kasvamaan ja pyrkimään siten oikeaan suuntaan. Ihminen, joka ei ymmärrä omaa tilaansa, tai sitä, missä pitäisi mennä, ei kykene millään etenemään olemisessaan johonkin suuntaan, vaan kurnuttelee tyytyväisenä oman täydellisyytensä lumpeenlehdellä jaksamatta enää pyrkiä mihinkään. Se on tila, jossa muutos parempaan pysähtyy täysin.

Jumala siis puhuu meille Raamatun kautta, pistääkseen meidät elämään sellaisella asenteella, että me joudumme kehittymään hänen tahtomallaan tavalla. Ja tässä uskon tilassa me saamme anteeksi vajavaisuutemme ja lipsahtelemisemme. Tämä tukee ihmistä ja antaa tilaa elää ja yrittää ja yrittää uudelleen ja löytää. Vasta niin me voimme ihan oikeasti lähteä kasvamaan kohti uutta olomuotoa, johon me emme vielä yllä. Näin Jumala itse antaa meihin kaikki ne ominaisuudet hiljalleen, joita hän toisaalta vaatii meiltä. Kun huomaat, että alat hiljalleen elää ja toimia, kuten Jeesus opettaa ja se piirre vahvistuu sinussa, voit olla varma, että se on Jumala itse työssä sinussa. Tosin usein ajan myötä ihmiselle käy niin, että kun tämä kasvu etenee, hän on jo niin kiinni muista huolehtimisessa, että ei osaa enää ajatella paljoakaan itseään: aika menee jo ihan muuhun. Mutta ehkä jostakin täältä voi alkaa löytyä jokin pelastusvarmuus, joka on sellaista laatuaan, että se ei enää yllytä korottamaan itseä ja väheksymään muita, joka on vain askel ennen lankeemusta, vaan on iloista luottamusta siihen, että Jumala on mukana oman epätäydellisen itsen kasvutaipaleella kohti täydellisyyttä. Elämä ei lopu ruumiilliseen kuolemaan, vaan ennemminkin se pyrkii sopeutumaan uuteen olemisen muotoon ja kaikki etenee silloin sielläkin - se, mikä on jo alkanut täällä ajassa ympäröivän todellisuuden virikkeiden tukemana. Siksi ihmisen voi olla vaikeaa ymmärtää välillä omaa ikääntymistään ja ajallisuuttaan jo tässä ajassa. Meissä on jotain kuolematonta, joka ei kunnolla ymmärrä koko asiaa.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Mitä tehdä, kun viimeinen tuomio pelottaa? Ajatus siitä, että lopulta kaikki tuomitaan Jumalan edessä pelottaa minua todella paljon. Usko on minulle monen mielenterveyden ongelman takia hyvin vaikeaa. Välillä pystyn uskomaan, välillä tuntuu,etten pysty. Mitä sitten,jos käykin niin, että tuomiopäivä tulee, ja en ollutkaan uskonut okein tai ollut tarpeeksi hyvä. Tai en ollut pyytänyt anteeksi kaikkea tai tehnyt parannusta kaikesta.

Vastaus:

Nimimerkille Tuomiopäivä

Tähän kysymykseen ei voi oikein vastata muuta, kuin että voit luottaa Jeesuksessa meille hankittuun sovitukseen. Tämän uskon tähden saat kaiken muunkin. Et voi tehdä itse tämän enempää oman pelastuksesi hyväksi, vaan joudut jättämään asian Jumalan käsiin. Jumala tekee sinusta sen, mitä hän tahtoo sinun pelastuaksesi olevan. Anna hänen hoitaa tämä asia, jonka hän tuntee sinua paremmin. Niin olet parhaiten valmis tuomiopäivänä.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Vuosia sitten seurakunnan puhuja sanoi puheessaan että itsemurhan tekijä joutuu helvettiin. Aika kova taakka kannettavaksi omaisille. Näinkö Raamattu opettaa.

Vastaus:

Nimimerkille Minä vaan

Hyvä kysymys! Kyllä väite, että itsemurhan tehnyt joutuu väistämättä helvettiin on aika kova. Minä en nielisi tätä ajatusta ihan purematta. Ennemminkin itsemurhaan ajautuva on joutunut jollakin tavoin helvettiin jo täällä eläessään ja itsemurha on ennemminkin pakoyritys jostakin sellaisesta, mille kuolema on se helpompi ratkaisu. Itsemurhan tekevän uskonelämä ja suhde Jeesukseen syntien anteeksiantajana on perustavin asia pelastukselle, kuten se on kaikilla kuolevilla ihmisillä: jumalasuhde on ihmisen ainut tuki kuoleman hetkellä ja siitä eteenpäin - mikään omaisuus, ystävyyssuhteet, tai koulutus ei kanna ihmistä, kun maalliset tuet romahtavat. Vain ihmisen sisäinen tuki, jollainen yksin Jumala voi olla, voi meitä kantaa siinä tilanteessa. Läheisen ote kädestä, voi lohduttaa kuoleman hetkellä, mutta ei voi kantaa sinne päin, minne siitä lähdetään: sen välin me jokainen joudumme kulkemaan yksin.

Itsemurhalla ihminen ei kykene ratkomaan ongelmiaan, vaan ne ennemminkin seuraavat mukana sielläkin, minne täältä lähdetään, kunnes asiat on käsitelty loppuun asti. Siitä en osaa sanoa tapahtuuko tämä heti kuoleman jälkeen, vaiko vasta ihan aikojen lopulla.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei! Kysysin, että saako kristitty kuunnella maallista musiikkia? Vai pitäisikö kuunnella vain kristillistä musiikkia?

Vastaus:

Nimimerkille Musa

Kyllä kristitty voi kuunnella maallista musiikkia. Musiikin vaikutus ihmiseen on suuressa määrin kuuntelijan päässä. Tässäkin ihmisen kokemusta ja mielenlaatua säätelee se, mihin tämä perimmiltään uskoo ts. minkä varaan elämänsä viime kädessä rakentaa: rahaan, valtaan, suureen määrään ystäviä, bilettämiseen, johonkin poliittiseen agendaan tms.vai Jumalaan ja tämän Sanaan? Mieli rakentaa asennetta ja kokemuksia ihmisen uskon kohteen mukaisia pyrkimyksiä silmällä pitäen, siihen pyrkivästi. Jos sydämen asiat ovat tässä kohden kunnossa, millään muulla ei ole väliä. Jumala osaa käyttää ihan kaikkea pelastuvien hyväksi, jopa maailman pahuutta. Elämä opettaa ja kasvattaa meitä. Siinä tämä näkyy.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Onko lestadiolaisten,helluntalaisten ja Jehovan todistajien oppi "oikeaa"oppia pelastumisen näkökulmasta?

Vastaus:

Nimimerkille Seurakuntaa etsimässä

Vain lestadiolaiset ja helluntailaiset näistä kolmesta ovat kristittyjä ja vain lestadiolaiset kuuluvat Suomen luterilaisen kirkon piiriin sen konservatiivisena ja vähän omintakeisena ryhmänä. Lestadiolaiset ehkä tulevat näkemyksiltään lähimmiksi totuutta näistä ryhmistä, mutta heillä on jonkin verran omintakeisia näkemyksiä, joihin voi suhtautua suurella varauksella, kuten esim. käsitys, että vain lestadiolaiset voivat pelastua! Jos elät jo Kristuksessa ja tämä elää sinussa, nämä kaikki uskonsuuntaukset voivat edistää pelastumistasi omista suunnistaan, mutta jos et vielä ole siinä, nämä voivat myös viedä pahasti vinoon ja pois pelastuksesta. Kristuksen henki ihmisessä tuo mukanaan myös kykyä kriittisyyteen, mikä auttaa näiden kanssa. Paras oikea oppi löytyy kirkon katekismuksesta, joista uusin on aika helposti luettavaa tekstiäkin. Raamatussa se on turhan hajallaan opiskeltavaksi äkkiseltään, vaikka sieltä se on lähtöisin. Kaikkea kannattaa verrata Uuden testamentin opettamiin ajatuksiin.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Hei, Minua on jo pitkään mietityttänyt se, että mistä voimme tietää juuri kristinuskon olevan se oikea? Mielestäni esimerkiksi islamilla on paljon hyviä perusteluja miksi juuri se uskonto olisi totta. Joten mistä voimme tietää, mikä on totuus?

Vastaus:

Nimimerkille Mietteliäs

Kysymyksesi on itseasiassa tosi vaikea. En ehkä tunne Islamia tarpeeksi vastatakseni oikein hyvin tähän kysymykseen, mutta yritän kuitenkin. Islam ja kristinusko ovat molemmat ontologisia uskontoja. Eli molempien ajatusmaailma kytkeytyy osaltaan luonnonlakien maailmaan, jossa nähdään Jumalan toiminta, mutta ei suoraan itseään Jumalaa sellaisena, kuin hän kokonaisuudessaan on. Elämänasenteissa voi kyllä ilmetä eroja siinä, mitä nämä uskonnot opettavat suhteista ihmisiin ja luomakuntaan ja Jumalaan. Tässä me voimme jossakin määrin ehkä verrata uskontojen sisältöä vertaamalla yhteiskuntia, jotka rakentuvat näiden uskontojen varaan: minkälaista niissä on ihmisen elää ja miten ne kohtelevat omia ympäristöjään ja niiden elämää? Tämä perustuu uskonnon opettamaan moraaliin, joka rakentaa yhteiskuntien moraalista todellisuutta ja on tehnyt sitä jo vuosituhansissa mitattavia aikoja. Sen varassa me siirrymme myös ajassa eteenpäin. Kristinuskossa opetetaan, että ihminen on perisynnin rikkoma särkynyt olento, jossa mikään ei toimi, kuten sen pitäisi toimia ja siksi ihminen kokee syyllisyyttä, mikä voi ajaa esim. etsimään sovitusta kaikenlaisista epämääräisistä kulteista ja hyvitysteoista. Islam taas lähtee siitä, että jokainen syntyvä lapsi on paratiisitilassa ja uskonnon harjoittamisen merkitys on ylläpitää tätä tilaa. Minun silmäni kuitenkin näkee maailman täynnä epätäydellisiä ihmisiä, jotka lähinnä sotkevat asioita ja ovat onnettomia sen tähden: joutuvat sotimaan ja kärsimään kaikenlaista monesti omasta syystään. Olisiko kristinuskolla tästä asiasta oikeampi käsitys ihmiskuvassaan? Onko Jumalan itse tekemä sovitustyö välttämätön päästämään ihmisen tämän peloista Jumalan pyhän tuomiovallan edessä? Kykeneekö ihminen saamaan anteeksi ilman Jumalaa ja oikeasti hyväksymään itsensä epätäydellisenä Jumalan kasvojen edessä? Niin, että voi kasvaa ulos heikkouksistaan ja kehittyä vähän täydellisyyttä kohti Jumalan opastamana? Tähän kristinusko tarjoaa apua ja antaa tukea Jeesuksen sovitustyön kautta. Jumala toimii psykologisen tarkasti tässä ihmisen tukena. Mikään lakien ja menetelmien kokoelma ei kykene samaan. Armo ja usko kyllä voi.

Kristinuskossa Jumala on Kristuksessa tullut ihmisten keskelle opettamaan meille, miten Jumala näkee ja kokee asiat ja mikä on hyvää. Jeesus ei aseta lakeja ja sääntöjä, vaan opettaa uskoa ja asennetta. Jumala tekee meissä työtään henkenä ja kasvattaa meitä sisältä päin kohti Jeesuksessa nähtyä olomuotoa ja kuolemattomuutta. Ihmisen ja Jumalan ero on äärimmäinen, eikä ihminen voi käsittää Jumalan aivoituksia - paitsi nähdessään ne Jeesuksessa ihmishahmoisena ja löytäessään tarpeita niihin myös itsessään uskon vaikuttamana. Tämä on kristinuskossa tärkeä asia ja lakihenkisen tekojenvanhurskauden harjoittaminen häiritsee tällaista luontaisuuden kehitystä, vaikka opettaakin toimimaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Elämä ja elämän asenne, sen logiikka, joka on läsnä kaikessa on kuitenkin eri asia. Se on luonteen ja intuition tuottamaa näkökulmaa ennemminkin kuin sääntöjen ja vaateiden mekaanista tahdonvaraista noudattamista. Tässä kristinusko on aikanaan vetänyt välimatkaa juutalaisuuteen ja eroaa osaltaan myös Islamista, jossa on enemmän yksityiskohtaisia määräyksiä ja sääntöjä, jotka häiritsevät ihmisen kehitystä ennemmin kuin auttavat. Itse asiassa jopa kristinuskon sisällä on tässä suhteessa isoja eroja, jotka ovat aikanaan johtaneet uskonpuhdistukseen. Myös Islamin piirissä on useampia suuntauksia, joita en hahmota kovin hyvin. Sanoisin, että kristinusko on hyvä ja selkeä ilmoitus Jumalalta ihmiselle, minkä me tulkitsemme parhaalla tavalla suomalaisen kulttuurin antamalla esiymmärryksellä juuri näissä elinolosuhteissa elääksemme tässä kulttuurisessa ympäristössä toimivalla ja terveellä tavalla. Islam ei tulkitse asioita ihan samalla tavalla. Näen tämän kristinuskon eduksi. Mutta katson asiaa avarasti suomalaisesta kulttuurista ja muinaisuudesta käsin. Tiedostan kyllä, että joku muu voi nähdä asian toisista lähtökohdista ihan toisin.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Milloin sunnuntaista on tullut pyhäpäivä? Jos Jeesuksen aikoihin sapatti oli lauantaina. Milloin tuli sitten sunnuntaipyhät? Kutsuuko kristityt sunnuntaita sapatiksi?

Vastaus:

Nimimerkille Shalom Sabbat

Sunnuntaista tuli pyhäpäivä kristityille viimeistään 330, kun Konstantinus I teki kristinuskosta Rooman virallisen uskonnon. Pyhäpäivä siirtyi viikon viimeisestä päivästä ensimmäiseen jo kristinuskon alkuaikoina. Jumalanpalvelus on aluksi kuulunut näin viikon ensimmäisen työpäivän iltaan ja sisältänyt yhteisen aterian ja sittemmin siirtynyt hyvin varhaiseen aamuun. Raamatun epistolissa käydään vilkasta keskustelua laista ja evankeliumista, uskosta ja teoista jne. Kristinuskoon näyttää liittyneen alussa monenlaisia vastakkainasetteluja, joissa erimielisyyden toinen osapuoli voisi olla juutalainen. Ehkä on ollut kaikille helpompaa, jos kristityt ovat alkaneet kokoontua eri aikaan ja paikkaan kuin juutalaiset? Näkemyserot uskonasioissa ovat ilmeisesti olleet niin häiritsevän suuria, että yhteinen asioiden pohdiskelu on tullut mahdottomaksi. Näin on voitu kokoontua rauhassa Sanan kuuloon etsimään Jumalan pyhää tahtoa arjessa ja maailman melskeissä ja rakentaa oma kristillinen identiteetti pidemmälle Jeesuksen ja apostolien opettamaan suuntaan ilman ajatuksia sotkevia häiriöitä. Nyt sunnuntai on jo niin vakiintunut pyhäpäivä kristikunnassa, että asiaa ei kannata enää muuksi muuttaa.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Hei! Tänä iltana minua mietityttää se, miten kristityn tulisi pukeutua? Voiko tähän sanoa jonkinlaisia säädöksiä vai onko tärkeämpää se, miksi pukeutuu tietyllä tavalla? Ajattelisin, että pukeutuminen voi olla vääränlaista, jos sen ainoa tarkoitus on saada huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Voiko kuitenkin esim. napapaitaan tai lyhyeen hameeseen olla ok pukeutua, jos ihminen itse pitää tuota tyyliä kauniina? Olen siinä käsityksessä, että kauneuteen pyrkimyksessä itsessään ei ole mitään väärää, kunhan se pysyy sopivassa mittakaavassa, omalla paikallaan. Tällöin kai kauneuteen pyrkimisen voisi ajatella tuottavan kunniaa Jumalalle ja Hänen luomistyölleen? Onko ihmiskehossa sellaisia osa-alueita (sukuelimiä ym.) lukuunottamatta, jotka tulisi ehdottomasti peittää? Kiitos jo etukäteen vastauksestasi ja hyvää pääsiäisen odotusta!

Vastaus:

Nimimerkille Henriikka

Löysin pari kohtaa Raamatusta toinen on 1. Pietarin kirjeestä 3:sta luvusta: Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. ⁴Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. 

Toinen on 1. Timoteuksen kirjeestä:⁹Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys – eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, ¹⁰vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa. 

Tässä puhutaan aika tanakasti kaunistautumista vastaan. Minä tulkitsen tämä kuitenkin niin, että kaunistautuminen ja kiinnostuneisuus siitä, ei saisi olla ihmisille se asia, jonka varaan elämänsä turvaa. Asia, jonka hyväksi voi uhrata mitä tahansa. Vain Jumala ja Jumalan tahto on tämän arvoinen. Mikäli kaunistautuminen ja laittautuminen tapahtuu lähimmäisiä ja itseä piristääkseen, etenkin silloin kun vuodenaika ja säät meinaavat tehdä apeiksi ja kiukkuisiksi, on tämä pelkästään hyvää lääkettä kaikille. Jos oma mieliala saa tukea kaunistautumisesta ja auttaa olemaan kelvollinen lähimmäinen toisille, se on hyvässä käytössä milloin tahansa. Tosiasiassahan tässä toteuttaa silloin jo asenteellaan hyvää lähimmäisyyttä. Eri juttu on, jos taka-alalla jomottaa jokin narsistinen keikaroimisen tarve ja oman heikon egon pönkittäminen muiden kustannuksella loistamalla näille. Siinä motivaatio koko touhulle on ihan toinen ja ihmisen mentaliteettikin alkaa kehittymään ihan eri suuntaan. Tässä tapauksessa olisi parempi pitäytyä perunasäkkiin ja tuhkaan, tai ainakin vaatimattoman sävyisin vaatteisiin, jotka korostavat kaivattavaa muita huomioivaa vaatimatonta elämänasennetta ja kaunista luonnetta. Ihmiset ovat erilaisia ja kaikilla on omat tarpeensa kasvaakseen Kristuksessa hyvään suuntaan: toinen tarvitsee asioita, jotka toiselle ovat yksinomaan pahaksi, saavuttaakseen tietynlaisia olemisen ulottuvuuksia ja kasvaakseen suotuisaan suuntaan. Tässä ratkaissee se, minkä varaan elämäsi viimekädessä turvaat, eli minkä alttarilla voit viime kädessä uhrata kaiken muun. Ehkä saat parhaan vastauksen kysymykseesi omalta sydämeltäsi, jos kuuntelet sen ajatuksia hetken?!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Onko Jumalan nimi Jah, Jahve vai Jehova? Isälläni on vanha Biblia jossa Jumalan nimi on useammassa kohdassa muodossa Jehovah . Niin ja olen ihmetellyt miksei missään kerrota tätä että Jumalalla on erisnimi.

Vastaus:

Nimimerkille Miettivä

Tähän kysymykseen on poikkeuksellisen hauska vastata. Löysin nimittäin kaipaamani hyvän selityksen asialle Evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta. Näistä voi todella olla hyötyä!

Jahve

Jahve on IsraelinLinkki avautuu uudessa välilehdessä JumalanLinkki avautuu uudessa välilehdessä erisnimi. Jumala paljasti nimensä MoosekselleLinkki avautuu uudessa välilehdessä: ”Minä olen se joka olen.” (2. Moos. 3: 14.Linkki avautuu uudessa välilehdessä) Jumalan nimestä puhuttaessa nimi ja persoona kytkeytyvät kiinteästi yhteen. Raamatun ajattelutavassa Jumalan nimi tarkoittaa Jumalaa itseään sellaisena kuin hän ilmoittaa itsensä ihmisille. Joidenkin tutkijoiden mukaan Jumalan erisnimeen sisältyy luomisen ja ylläpitämisen ajatus: "Hän saattaa olemaan sen mikä on."

Heprean kielessä Jumalan nimi kirjoitetaan neljällä konsonantilla JHWH, יהוה (kr.tetragrammaton). Vokaaleja ei yleensä kirjoitettu. Vasta keskiajalla juutalaisetLinkki avautuu uudessa välilehdessä oppineet (ns. masoreetit) alkoivat merkitä Vanhan testamentinLinkki avautuu uudessa välilehdessä tekstiin vokaalimerkkejä oikean ääntämistavan varmistamiseksi. Jumalan nimeä ei kuitenkaan lausuttu ääneen, jotta sen turhaan lausuminen (2. käsky) vältettäisiin. Tästä syystä Jahve-sanan vokaalit korvattiin jollain Herraa tarkoittavan sanan vokaaleilla (esim. Adonai). Ensimmäinen a-vokaali jätettiin kuitenkin merkitsemättä, ettei kukaan lukisi edes ensimmäistä tavua "Jah-".

Masoreettien käytäntö on myöhemmin johtanut väärään lukutapaan. Sana ”Jehova” on siten virheellinen tulkinta heprean kielestä.

Jumalan erisnimi liittyy myös HallelujaLinkki avautuu uudessa välilehdessä-huutoon. Sen viimeinen tavu ilmaisee Jahven nimen.

Tämän nimen lisäksi Jumalasta käytetään nimeä Sebaot:

Sebaot

Heprean sana Sebaot merkitsee sotajoukkoa, liikekannalle pantua Israelia. Vanhassa testamentissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä Sebaot esiintyy 279 kertaa JahvenLinkki avautuu uudessa välilehdessä lisämääreenä.

Herra Sebaot -nimitys antaa yhden kuvan Jumalasta. Jahve on sotajoukkojen ylipäällikkö, JumalaLinkki avautuu uudessa välilehdessä (2. Moos. 15: 3Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä; Ps 24: 9Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä; 1.), joka taistelee IsraelinLinkki avautuu uudessa välilehdessä vihollisia vastaan (Joos. 5: 14Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä; 1. Sam. 17: 45Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä).

Kyllä Jumalan nimi, tai erisnimi on ollut koko paljon esillä kirkkovuodessa. Mutta on mahdollista, että meillä Suomessa nimitys Jumala ajaa yli Jahwen ja Sebaotin, koska Jumala on suomalais-ugrilainen perinteinen sana, jolla on viitattu ko kaltaiseen olentoon. Tämä jo pakanuuden aikana tunnettu nimitys on voinut siirtyä kristillisen Jumalan nimitykseksi väestön ja uskonnon kristillistyessä ja tästä syystä jäädä käyttöön vallitsevana nimityksenä. Siirtymä on ollut luonnollinen eikä ehkä niin paljoa suoranainen muutos uskonnossa ja sen huomion suuntautumisessa. Osa kristillisistä juhlapyhistäkin on tunnettu jossakin muodossa jo pakanuuden aikana, mikä myös voisi tukea tää ajatusta. Koko hoito onkin ehkä kristillistynyt uusien tuulien tullessa ja ikään kuin hapattunut uusilla ajatuksilla uuteen muotoon: pohdiskelen itsekseni.

Kysymykseen toimitti vastauksen Juha Dubbe

Kysymys:

Minua on läheisen kuoleman myötä vaivannut se ajatus, että mitäs jos kuoleman jälkeen ei olekaan enää mitään, pelkkää tyhjyyttä vain. On pelottava ajatus menettää olemassaolonsa ja kaikkensa. Uskonto kyllä opettaa iankaikkisesta elämästä, mutta mitäs jos onkin niin, että kaikki uskonnot ovat aina rakentuneet sen pelon pohjalle, että ihminen kuollessaan lakkaa olemasta? Että se olisi ollut ihmiselle aina mahdoton asia käsitellä ja siksi ihminen on alkanut kehitellä erilaisia uskontoja. Ja mistä saa sen mielenrauhan, että jos Jumala on olemassa, niin se ei tuomitse ikuiseen helvettiin ja kärsimykseen, sillä olen tehnyt pahojakin asioita ja luulen, että tulen tavallaan jatkossakin tekemään syntisiä asioita ihan tarkoituksella, sillä esimerkiksi homoseksuaalisuudesta en ole pystynyt koskaan eheytymään, vaikka raamattu sitä syntinä pitääkin. Nyt jos siis hankin vaikkapa poikaystävän, minua kiusaa ajatus, että teen Jumalan sanaa vastaan ja Jumala kostaa tämän toiminnan minulle. Olen päälle 20 vuotias mies ja alan olla ahdistunut näiden ajatuksieni kanssa. Miten edes pystyy nukahtamaan, kun ei tiedä herääkö huomenna ja jos kuolee, niin mitä kuoleman jälkeen odottaakaan?

Vastaus:

Nimimerkille Ahdistunut nuorimies

Pohdiskeletpa syvällisiä! Se on hyvä asia itsen kehittymiselle ja jalostumiselle korkeampaan olomuotoon. Käsittelet asiaa, johon ei vielä ole olemassa ihan lopullista vastausta.

Kuoleman jälkeistä olemassaoloa voisi pohtia vaikkapa jotenkin siltä pohjalta, että elämä, se asia mikä erottaa elävän ihmisen kuolleesta, on energiaa. Se on myös aineellista tavallaan, vaikka ei ainetta. Luonnonmekaniikan antamassa valossa (ks. termodynamiikka)energia ei voi tuhoutua, vaan ainoastaan muuttaa olomuotoaan. Näin elämä ei oikeastaan voi tuhoutua. Meissä on eläessämme ainakin sähköä, joka katoaa ruumiista kuolemisen myötä. Lisäksi meissä on informaatiota, negatiivista entropiaa ts. järjestystä ja kykyä tuottaa järjestystä, jonka määrä pyrkii kasvamaan vastauksena ulkoisiin muutoksiin. Luonne ja persoonallisuus ja ajattelu liittyvät tähän, kuten myös Dna, perimä, joka tuottaa kaikille eliöille niiden kasvun alkutekijöistä täyteen olomuotoon. Joten tältä pohjalta voisi sanoa, että kun kuolet, jokin osa sinusta säilyy, vaikka ruumiisi menee omaan luonnonkiertoonsa. Silloin joudut uuteen tilanteeseen menettäessäsi ruumiisi ja joko kykenet sopeutumaan siihen ja uusiin olosuhteisiin tai sitten karsiudut, eli tässä yhteydessä pitäisi kai sanoa kärähdät? Luonnonlakien maailma toimii yleensä ottaen näin. Miksi ei sitten, kun ihminen menettää ruumiinsa ja joutuu uusiin olosuhteisiin pärjäämään ilman ruumistaan? 

Jeesus opettaa meille elämänasennetta, joka muovaa meitä olemukseltamme Jumalan kaltaisuuteen elämän koulatessa meitä.  Tämä voisi auttaa sopeutumista siihen tulevaan olotilaan, joka meillä on edessä ja antaa jopa henkistä tukea siinä, kun voimme luottaa, että uskon tähden Kristukseen voimme saada vajavaisuutemme anteeksi - kaiken, mitä kelläkin nyt sattuu olemaan eroja ihmisyyden ideaalista, jota kukaan tuskin voi täysin tavoittaa. Joten suuntautumisesi jonakin synnynnäisenä ominaisuutena, joka ei sinänsä vahingoita ketään voi tuskin olla mikään este tulevaan olomuotoon sopeutumiselle. Etenkään, jos silloin ei ole enää mitään aviollista toimeliaisuutta.

Pohdit, että mitä jos uskonnot ovatkin sitä, että kaikki kansat vain ovat kehitelleet tukitarinoita oman olemisen lakkaamisen tuottamalle kauhulle. Kuolemanpelon takia. Voi olla. Mutta kyse voi olla myös todellisuuden aistimisen ja kokemisen tuomasta tarpeesta keskustella sellaisesta, joka ei avaudu suoraan silmien eteen, vaikka näkyy ja tuntuu jotenkin jossakin. Vähän niin kuin eliöt joskus alkavat muuttua, kun muutos elinoloissa alkaa tuntua ilmassa, vaikka ei heti tapahtuisikaan kokonaan. Ehkä uskonto onkin luonnon systeemi, joka on elämän pyrkimystä löytää uusi olomuoto, joka turvaa elämän muotoutumisen elinkelpoiseen muotoon tässäkin tilanteessa? Sen sisältämät toimijat ja ajatuksethan nivoutuvat mielissä elettyyn ympäristöön osaltaan tulkiten sitä. Tähän ympäristöön siinä elävä joutuu sopeutumaan. Samaa sopeutumistahan tuntuu tapahtuvan kaikkialla muuallakin todellisuudessa: merten syvyyksissä, ilmakehässä, myrkkyjärvessä bakteerit rakensivat rna:nsa arseenista normaalin fosforin sijaan, vaikka oli luultu, että fosfori on välttämättömyys. Elämä tuntuu valloittavan uutta tilaa ihan mahdottomissa olosuhteissa. Me emme todella varmasti tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, minä pohdin tässä asiaa teoriassa, jos todellisuus toimii niin kuin se näyttäisi toimivan. Asia jää vielä nykyään viimekädessä uskon varaan, vaikka siitä voikin olla jotain käsitystä.

Toisaalta, mikäli kuolemassa koko oleminen vain lakkaa, se muistuttaa varmaankin syvään uneen nukkumista, josta ei vain enää tarvitse herätä. Jos silloin tajuaa näkevänsä unta, on ruumiittomana tilassa, johon ihmisen on arveltu joutuvan ruumiin menettämisen jälkeen, kun tämä ei enää ole käytettävissä. Silloin on ajan kysymys, kun jomottava tarve herätä synnyttää jonkin välineen, joka auttaa löytämään tähän jonkin korvaavan avun. Ehkä tämä vertautuisi lihasten kasvuun harjoittamalla? Olisiko uusi tuleva ruumis, jota kristikunnassa odotetaan tulosta jostakin tällaisesta? Ainakin maailmalla ja ihmisellä on ollut monia olomuotoja menneinä aikoina. Me olisimme niille joutuessamme ihan vieraalla planeetalla ja ihan outojen otusten keskellä ja näin muutos on etenemässä myös ajassa eteenpäin elävien keskuudessa. Ehkä tämä on osa sitä samaa suurta näytöstä, joka on menossa kaikkialla planeetallamme kaiken aikaa? Elämän pyrkimistä kohti täydellisyyttä, joka voisi olla täyttä Jumalan kaltaisuutta? Tämän säteilyä sellaisenaan??? Mene ja tiedä!!!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Apost.teot 8. luku; - Miksi samarialaiset eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä, vaikka he olivat ottaneet Filippokselta vastaan evankeliumin ja heidät oli kastettu Jeesuksen kasteella? (siis eri asia kuin parannuksen kaste)

Vastaus:

Nimimerkille Epätietoinen karjalainen

Lähetys- ja kastekäskyssä Matt. 28: 18-20, Jeesus käskee opetuslasten kastaa kaikki kansat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettaa pitämään kaikki, mitä Jeesus on opettanut pitämään. Samarialaiset oli kastettu taas Herran Jeesuksen nimeen. Kasteeseen on noista ajoista lähtien luettu mukaan myös kätten päälle panemisen elementti, confirmatio, vahvistaminen, joka viimeistelee kasteen. Nykyään tämä toimitetaan rippikoulun, eli saadun kasteopetuksen jälkeen vastaavan nimisessä jumalanpalveluksessa. Mutta tapahtuu myös jo kasteessa siunaamisessa varsinaisen kastamisen jälkeen. Kasteessa itse Jumala on kasteen varsinaisin toteuttaja ja näkyvä kastaja vain näkyvä työrukkanen Jumalan avustajana. Ehkä Henki sitten vaatii oman hetkensä tulla mukaan kasteeseen ja kastettuun ja toimii kätten päälle panemisen kautta? Apostolit eivät kuitenkaan kastaneet samarialaisia uudestaan: tämä asia oli hoidettu riittävän oikein, mutta kätten päälle paneminen tarvittiin täydellistämään tapahtunut kaste, siihen liittyvänä rukouksena ja siunauksena. Tämä tuo mukaan myös apostolisen jatkumon: apostolit olivat Jeesuksen opetuslapsia ja ilmeisesti kastamia ja kätten päälle paneminen ehkä sitten edustaa juuri tätä jatkumoa, mikä on siirtynyt myös laajalti eteenpäin myös piispan- ja papin vihkimyksissä. Tämä on protestanttisissa kirkkokunnissa välillä katkennut, mutta sittemmin palautunut myös takaisin: kasteiden ketju ulottuu sukupolvien saatossa meistä apostoleihin ja Jeesukseen ja edelleen hänestä Johannes Kastajaan tämän elementin vaikutuksesta. Ja Jumala itse on edelleen kaikessa läsnä, kuten oli jo aivan alussa.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Mitä mieltä olet enneunista ja ennustuksista? Olen nähnyt viime vuonna kamalaa enneunta. Pelottaa usein painajaisuneni, että joku niistä tulee taas käymään toteen. Miten saan rauhan tämän asian suhteen? Olen nähnyt viime aikoina enemmän kamalia painajaisia, esimerkiksi sodasta unta parikin kertaa. Lisäksi olen aavistanut muutamia asioita, etenkin jotain uhkia ja pelot toteutuvat usein elämässäni. Tuntuu kuin olisin jotenkin "herkistynyt" "ennustuksille". Näen muutenkin aina tosi vilkkaita unia. Iän myötä unien näkeminen vain on lisääntynyt.

Vastaus:

Nimimerkille Unennäkijä

Enneunia pidetään psykoterapeuttien keskuudessa valtatienä ihmisen tiedostamattomaan. Unissa kummittelevat meidän tiedostamattomat pelkomme ja toiveemme. Jotenkin näin tätä uniasiaa tarkastellaan nykyään. Siinä on kysymyksessä hermostollinen tila, jossa aivoja ja hermostoa huolletaan ja nukkuja harjoittelee unissa mahdollisia tulevia uhkakuvia ajatellen. Tätä voisi verrata, vaikka hypnoosivalmennukseen urheilijoilla. Antiikissa unia tulkittiin jumalten viestintänä ihmisen kanssa. Me tiedämme enemmän kuin itse tajuamme ja unessa tietoja käsitellään vapaammin irti arkielämän rajoitteista. Suhtaudun enneuniin toisaalta varauksella: niitä ei pidetä nykyään minään kovin uskottavana tietokanavana mistään ja toisaalta olen hyvin kiinnostunut niistä ja nähnyt itsekin unen, joka viittasi tulevaisuuteen. Luin silloin yliopiston pääsykokeeseen ja yhtenä yönä näin unta, jossa luen yliopiston tenttiin ihan tietynlaista kirjaa, jossa on kuvassa hautajaissaattue. Heräsin unesta ja olin ihan varma, että pääsen aloittamaan opiskeluni; uni jäi mieleeni tämän varmuuden myötä. Yliopistossa sitten muistin tuon unen, kun tenttikirjassa todella tuli vastaan tuo mainittu hautajaissaattueen kuva. Kokemus oli läpilyövän voimakas. Kyse voi olla yhtä hyvin sattumasta, kuin jostakin meille vielä tuntemattomasta tietoisuuden tasosta.

Enneunet on tavattoman kiinnostava tutkimuskohde, mutta ei niiden mukaan kannata ruveta elämäänsä rakentamaan. Vaikka kysymyksessä olisi jumalallinen varoittelu vaaroista, meidän on syytä jatkaa elämää normaalisti sen enempiä pelkäämättä, koska me voimme luottaa selvästi Jumalan meille osoittamaan huolenpitoon: ei kait hän varoittelisi tulevista vaaroista, jos hän ei huolehtisi meistä niiden suhteen? Miksi varoittaa toista, jos ei välitä tästä? Mikäli siis unesi ovat todella varoituksia, voit luottaa selviäväsi niistä vaikeuksista, joita on tulossa, koska sinusta huolehditaan jo nyt ennen vaikeuksia. Jos taas unesi ovat vain väsyneen mielen tuotteita, ne ovat ennemminkin tajunnan virtaa, jossa voi kuvautua median uutisia, tai elokuvia tms. Silloin taas on ihan turha ottaa paineita asioista, jotka eivät tule koskaan todella tapahtumaan: ja maailman kriiseissä kamppailevia ihmisiä voi auttaa monien organisaatioiden kautta, jos tahdot puuttua konkreettisesti asioihin maailmalla. 

Nykyinen maailmantilanne on sellainen, että se ruokkii kaikkien nukkujien unia tietynlaisilla uhkakuvilla, joita nousee mediasta. Mieli ehkä vain valmentaa meitä sellaisiin uhkakuviin, joita ihmismieli pystyy rakentamaan saamistaan virikkeistä ja joudumme siinä luonnon hypnoosivalmennuskurssille pahan päivän varalle kasvamaan ja oppimaan selviämistapoja mahdollisesta koittavasta kriisistä. Tässä ihminen ja muut eläimet eivät ilmeisesti eroa toisistaan juurikaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita alkuunkaan sitä, että jokin suuren luokan onnettomuus olisi tuloillaan, mutta se osoittaa sen, että me olemme kaiken aikaa kasvamassa ja oppimassa eteenpäin ja jalostumassa olioina uusilla osaamisilla. Tämä on vaikuttava todiste siitä, että me olemme matkalla eteenpäin olomuodosta seuraavaan, mikä on kristitylle myös lupaus siitä, että kuoleman valta tule murtumaan vielä kerran. Ehkäpä tämä onkin uniesi lopullinen pyrkimys?!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Joulu oli ja meni. Tuli kuitenkin mieleen silloin, että vanhemmat silmät kirkkaina valehtelevat lapsilleen joulupukin olevan olemassa. Tuntuu harmittomalta näin äkkiseltään ajateltuna, mutta valehteluahan se on kuitenkin. Olisko valkoinen valhe. Miten sinun papin vatsasi tähän reagoi? ;)

Vastaus:

Nimimerkille Erika

Minusta tässä jutun idea on siinä, että Joulupukki toimii lapseen nähden moraalisena kasvattajana, joka on hyvä ja joka pyrkii edistämään hyvyyttä ihmisissä. Lapsille tämä leikinomainen hahmo toimii konkreettisena vaikuttajana, joka ylläpitää näiden konkreettista suhdetta yllä siihen, mikä on arvokasta. Lisäksi tässä on kyseessä kulttuurinen ilmiö, jonka juuret ovat todennäköisesti paljon kauempana historiassa, kuin kristinuskon aika Suomessa ja johon suhde muuttuu ikäkausien edetessä. Siksi en pidä tätä ilmiötä mitenkään erityisen pahana: tarkoitus on tuottaa hyvää ja iloa lapsille ja vuosittain joulua viettäen kaikille sitä viettäville. Joulun mielenmaisema vahvistuu, kun sitä vietetään vuosittain ja sävyttää siitä käsin myös ihmisten arkista mielenlaatua omaan suuntaansa. Kyse on vahvasta yhteiskunnallisesta vaikuttajasta, joka varmaan aika paljon kulminoituu joulupukki hahmoon ja tämän tekemään konkreettiseen työhön lasten keskuudessa. Kirkko saa pistellä parastaan pysyäkseen Korvatunturin vauhdissa mukana!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Riittääkö Armo pelastumiseen. Kun niin monesti lisätään lista asioista mitä pitäisi armon lisäksi tehdä. Entäs jos ei jaksa tehdä. Riittääkö Armo jos on epäilyksiä, pelkoja ja uskon vähyyttä. Jos et kirkkaana liekkinä pala. Jos et todista uskosta lähimmäisille. Jne jne..

Vastaus:

Nimimerkille Muori

Kyllä Armo riittää pelastumiseen. Se itse asiassa pitää sisällään kaiken sen, mikä johtaa ihmisen etsimään Jumalaa ja turvautumaan hädässään tähän: löytämään Kristuksessa meille tarjotun sovituksen ja jopa tarpeen elää Jumalan rakkauden ohjaamalla tavalla, mikä saa myös tavoittelemaan sen mukaista aikuisuutta tulevaisuuden olomuotona. Armossa meille annetaan kaikki, mitä meiltä voi vaatia, emmekä me voi siinä tehdä itse mitään. Jumalan lapseus, johtaa sen mukaiseen kasvuun ja aikuisuuteen aikanaan. Teot ja muu tulevat mukaan aikanaan armon vaikuttamana, eikä ihminen voi siihenkään vaikuttaa: se on Jumalan työtä meissä ja tapahtuu Jumalan tekona. Armo siis ei ole sama asia, kuin armeliaisuus, vaan se on Jumalan meitä muovaavaa toimintaa, joka vaikuttaa meissä Kristuksen olemuksen omamme lisäksi.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Huomasin hiljattain uutisen, jonka mukaan Jeesuksen ulkonäkö olisi ollut täysin erilainen kuin millaisia kuvia hänestä on tehty. Onko itselläsi ajatuksia tästä aiheesta: https://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/milloin-jeesuksesta-tuli-vaaleaihoinenLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Vastaus:

Nimimerkille Elia

Tutkijat ovat ajatelleet Jeesuksen olevan samaa palestiinalaista väestöä, jota kyseisellä alueella eli ajanlaskun alun aikaan. Luultavimmin siis nykyiset palestiinalaiset muistuttavat ulkonäöltään eniten Jeesusta. Myöskin sikäläinen perinteinen pukeutuminen saattaisi olla suht lähellä vielä mennyttä aikaa. Jeesuksen aikaan alueella kasvatettiin olkapäille ulottuvat hiukset, jotka kammattiin taakse öljyllä(kuten sittemmin esim. Hurriganesin Cisse Häkkinen, heh!). Jeesus ei siis näytä pohjoiseurooppalaiselta, kuten alttaritauluissa usein tuodaan esille, tai antiikin ajan huippumallilta, vaan hän on ennemmin tavallinen lähinnä kai värillinen oman aikansa  ihminen Lähi-Idän tapaan. Jeesuksen äidinkieltä arameaa puhutaan vielä edelleen Jordanian alueella jossakin muodossa ja myös täällä väestö muistuttaa ulkonaisesti alueen muuta väestöä. Minusta ajatus on tavattoman luonnollinen ja hyvä näpäytys meille omaan erinomaisuuteemme käpertyville pohjoiseurooppalaisille - Jumala ei ollutkaan ihmisenä valkoihoinen! Jumala oli perheetön työtä tekevä värillinen mies, joka elätti itsensä omilla käsillään! Ei mikään loistossa kylpevä ylimys! 

Ihmiset tuppaavat kuvaamaan asioita sellaisilla tavoilla, jotka nousevat omasta ympäristöstä: tutulla ja ymmärrettävällä tavalla. Siksi Jeesuksen kuvakin on löytänyt itselleen uusia olomuotoja. Vähän veikkaan, että näin voisi vähitellen käydä Napoleon Bonapartellekin, jos hänestä maalattaisiin jatkuvasti uusia kuvia seuraavan parin vuosituhannen aikana. Sävyerot kasvaisivat todellisemmiksi eroiksi ja ihmisten arvostus suuruutta kohtaan alkaisi tuottaa tätä kuvaavia piirteitä lisääntyvässä määrin kuviin. Jotakin tällaista on tapahtunut Jeesuksenkin kanssa, enkä epäile yhtään, etteikö ajan ja paikan hallitsevien kuninkaiden ja ruhtinaiden piirteitäkin olisi lisätty kuviin ihan näitä tukevan politiikan välineinä. Hallitsijuus ja jumaluus ovat niin yhdistyneet ja tukeneet vähän toisiaankin ja pitänyt rauhaa yllä maassa ja maan tavalla ja samalla kaikkien eduksi myös Raamatun tavalla. Ainakin uskonpuhdisuksen myötä kansa oppi lukemaan ja pystyi tältä osin valvomaan osaltaan hallitsijoiden tekemisiä johonkin asti, joten nämäkään eivät voineet töpeksia asioiden kanssa ihan miten tahansa. Tässä voisi olla vaikkapa länsimaisen demokratian esi-aste, jos ei sitä ollut aiemmin. Paikoitellen todella raakaa lakia, mutta edes sama kaikille.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Toivottavasti kirkko voisi olla pysyvyyden keidas tässä kaaottisessa maailmassa. Että edes jokin asia on pysyvää, eikä muutu muutoksen vuoksi tai uudistu uudistuksen vuoksi. Nyt jos koskaan tällaisina aikoina tarvitaan pysyvyyttä ja perinteikkyyttä. Onneksi tällä palstalla on ollut juuri tätä, kiitos palstasta. Käyn lukemassa aina välillä ja se auttanut kaaottiseen maailmaan. Monet kaipaavat juuri sitä pysyvyyttä kaikkein eniten. Kuin henki olisi johdattanut näin ymmärtämään tämän asian? Että oikea osoite on Jumalaan ja Jeesukseen luottaminen, kun tarvitsee turvasatamaa maailmalta. Aina kun pohdin näitä asioita ja haasteita, niin päädyn samaan lopputulokseen. Se tuntuu johdatukselta? Vaikka tulee kierrettyä elämässä välillä vähän väärissä "paikoissa", mutta aina lopulta päädyn näihin ajatuksiin ja tuntemuksiin.

Vastaus:

Nimimerkille Irene Ella

Ihan totta! Maailma toimii niin kuin se on aina ennenkin toiminut. Kirkko on syntynyt tukemaan ja ylläpitämään elämää ja sen pyrkimyksiä kohti täydellisyyttä. Jeesus opettaa meille jumaluutta ja täydellisyyttä kirkon kautta. Tämä asia ei saa muuttua millään perusteella. Tämä liittyy todellisuuden vaikuttaviin ja muuttumattomiin perusasioihin, joiden varassa kaikki rakentuu tulevaisuudessakin. Jumalan Sana on kaikkialla läsnä ja ihminen kaipaa tätä itseensä, kuulumansa todellisuuden osana. Siinä on elämä läsnä. Tätä sinä varmaankin elät todeksi omissa kokemuksissasi ja elämä pyrkii opettamaan juuri näitä asioita meille kaikille. Uudet ajat tuovat uusia haasteita ja niidenkin kanssa meidän pitäisi taaplata vanhojen perusteiden pohjalta ja oikean löytäminen on tässä joskus vaikeaa. Mutta eläminen on yrittämistä - ja uskoa - Jumalan armon kantamana. 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe 

Kysymys:

Miksi Jumalanpalvelukset alkavat aina "kukonlaulun" aikaan? Ehkä ihmisiä menisi enemmänkin kirkkoon, jos palvelus alkaisi esim.klo 14:00. Tuli mieleen tällainen kysymys. Kirkoissa on aika vähän toimintaa, mielestäni voisi olla useammin palveluksia ja eri aikoihin. Iltahartauksia ja muita. Sekä aina YouTubeen messut. Ei tarvitse videokuvaa olla, mutta kiva kuunnella sen kautta saarnoja. Toivon myös Pöytyän seurakunnan saarnoja kuultavaksi Youtubeen. Esim. Ei tarvitse kuvata niin, että näkyy ihmisiä, mutta että ne videot silti jäisi sinne. Harvemmin tulee mentyä kirkkoon, mutta sitäkin useammin YouTubeen. YouTubeen voisi tehdä myös muita hartauksia. Saatan kuunnella keskellä viikkoakin erilaisia saarnoja tai hartauksia. Ujoimmatkin uskaltaa, kun voi kotona kuunnella. Tai sitten olisi kiva saada vaikka Spotifyyn/Youtubeen podcasteja, joita kuunnella vaikka lenkillä.

Vastaus:

Nimimerkille Youtube-palveluksessa kävijä

Esität hienoa ja rakentavaa kritiikkiä ja teet hyviä aloitteita! Varmaan jumalanpalvelus ja hartauselämää olisi hyvä saada nettiin kaikkien käyttöön. Vakiintunut käytäntö on, että jumalanpalvelukset ovat kello kymmenen aikaan ja juuri niihin on osallistunut eniten ihmisiä näin talviaikaan. Kesällä Karinaisten kirkonmäen iltahartaudet vetävät ihan selvästi vielä paremmin. Jumalanpalveluksia toimitetaan toisinaan myös klo 13.00 ja 18.00, joten ihan aina ei nytkään tarvitse nousta kukonlaulun aikaan kirkkoon. Lisäksi Kyrön seurakuntakodilla on lyhyt puolituntinen kirkko torstaisin klo 18.00 ja siitä saa usein myös ehtoollista. Aika pitkään meillä on ollut myös tapana striimata joku viikonlopun jumalanpalvelus facebookiin, jossa ne säilyvät pitkään. Toimitan tämän ajatusten vaihdon ja sinun toiveesi eteenpäin tiedoksi sen lisäksi, että vastaan siihen tässä palstalla. Katsotaan mitä se tuo tullessaan. 

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Kuinka usein olisi hyvä käydä kirkossa?

Vastaus:

Nimimerkille Annastiina

Hyvä kysymys! Minusta tuntuu, että kirkossa olisi hyvä käydä niin usein, että tärkeimmiltään asiat pysyvät mielessä. Eri ihmisille varmaankin vähän eri aikaväleinä. Yksi hyvä tapa ajoittaa harvakseltaan kirkossa käymistä voisi olla rytmittää sitä kirkkovuoden muutoksien mukaan: esimerkiksi mennä kirkkoon adventtina, kun joulun odotus alkaa, samoin aattona, kun itse joulu alkaa, samoin laskiaisena, kun paastokausi ja pääsiäisen odottaminen alkaa; ehkä kiirastorstaina, kun katumusaika alkaa ja viimeistään pääsiäisenä, kun paasto taas loppuu jne. Näin pysyisivät kaikki kristinuskon perusasiat mielessä vuoden kiertäessä rataansa. Samalla pysyisi mielessä ylipäänsä se asia, jota Jeesus tahtoo meille opettaa ja työ, jota Jumala meissä ja maailmassa tekee. Tämä on kuitenkin kaikessa se pääasia: se mitä meissä ihmisissä tapahtuu ajan edetessä ja kaiken hakiessa uuta olomuotoa. Jumalanpalveluksessa on läsnä taivasten valtakunta, joka pyrkii sisään meihin ollakseen meidän olemistodellisuutemme ja johdattaakseen meitä tässä elämässämme lopullista kotiamme ja olomuotoamme kohti.

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe

Kysymys:

Kuinka usein pitää käydä ehtoollisella?

Vastaus:

Nimimerkille Aria

Tämä taitaa olla sellainen sydämen ajatusten kysymys. Ihmisen olisi hyvä ajoittain nauttia ehtoollista, mutta en asettaisi tähän mitään selkeitä määriä, vaan ajattelisin, että ehtoollisella pitää käydä silloin, kuin siltä tuntuu. Ja silloinkin jos tuntee itsensä jotenkin kelvottomaksi sille, on hyvä käydä ehtoollisella ja nauttia se uuden alun ja anteeksiantamuksen ateriana. Itsensä tutkiminen ja parannuksenteko ovat osa kristityn elämää, mutta ei ilman anteeksiantamusta Jeesuksessa Kristuksessa!

Kysymykseen vastasi Juha Dubbe