Hengellinen pohdiskelu

Ihmiselle on luonnollista monenlainen pohdiskelu. Ihminen etsii elämälleen suuntaa, kysyy elämänsä merkitystä ja kaipaa elämäänsä pyhän kosketusta. Hengellistä pohdiskelua voi kukin tehdä tavallaan. Yhtä jumalanpalvelus ja virret rauhoittavat, toinen kokee pyhän kosketuksen luonnossa. Kolmas lukee ja tutkii Raamattua. Neljännelle rukous on elämänehto. Viides on löytänyt hiljaisuuden retriiteistä.

Jokainen kaipaa arjen keskelle rauhallisia keitaita: hiljaisuutta ja hiljentymistä. Hetkiä, jolloin pääsee irtaantumaan kiireestä, hektisestä elämänrytmistä ja saa levätä, olla vaan. Tässä ja nyt, täydellisessä läsnäolossa. Ihminen kuvaa pyhää useimmiten hetkenä, jolloin kaikki alkaa olla toisin. Pyhä on se hetki, jolloin ikuisuus lävistää katoavan ja ajaton ajallisen. Se on ristinmuotoinen hetki.

Pyhässä hetkessä ajatukset, sanat ja teot ovat yhtä. Pyrkiminen on päättynyt edes hetkeksi. Sen hetken haluaisi säilyttää, ja se on sitäkin arvokkaampi, kun tietää että se on kohta mennyt.

Pyhässä ihminen löytää etsimättäänkin ne rajat, joiden kunnioittamiseen ja puolustamiseen hänet on tarkoitettu. Pyhää hetkeä hän puolustaa vaistomaisesti niin kelloilta ja kalentereilta kuin myös kuokkavierailta. Pyhässä hetkessä avautuvat rajattomat näköalat. Niihin täytyy sopeutua itsekseen ja omaan tahtiinsa, ettei niiden katsomiseen sokeudu.

Yhä useampi suomalainen kokee pyhimmät hetkensä luonnossa ennemmin kuin kirkossa, tavallisemmin yksin kuin yhdessä. Seurakunnan tilaisuudet, jumalanpalvelukset, kerhot ja kokoontumiset kutsuvat ihmistä pyhän ääreen. Ne tarjoavat mahdollisuuden hiljentyä yhdessä ja antaa pyhän puhutella. 



HiljentyminenLinkki avautuu uudessa välilehdessä on Jumalan puoleen kääntymistä. Se voi olla yhdessä rukoilemista jumalanpalveluksessa, hiljaista rukousta metsän siimeksessä tai vaikkapa hartauden kuuntelemista nettisivuilta.