► Juha Dubbe, kappalainen

    1.3.2018

JUMALAN OLEMASSAOLOSTA

Jumalan olemassa oleminen jaksaa mietityttää minua aina ajoittain. Mistä tietää, että Jumala on olemassa? Millainen Jumala on? Miten Jumala eroaa ihan puhtaasti uskomuksellisesta uskomusolennosta?

Kirkollinen perinne antaa joitakin vastauksia kysymyksiin. Jumalaa on vähän määritelty Raamatussa ja tämä on tuottanut asiasta jonkinlaista pohdiskelua.

Raamatussa Jumalaa määritellään ainakin Sanaksi(Joh.1-), valoksi(1.Joh.1:5) ja rakkaudeksi(1.Joh.4:8 ja16 otsikon jälkeen). Kirkon käsitys Jumalasta ei ole ihmishahmoinen, vaan jotakin käsittämättömämpää; Jeesuksessa me sen sijaan saamme nähdä Jumalan ihmishahmossa ja ihmisen ymmärtämässä muodossa niin pitkälle, kuin vain kykenemme ymmärtämään. Muuten Jumala mielletään kolminaisena olentona, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Yksi Jumala omaa kolme persoonaa, ja on kaikkialla läsnä. Yhtälö tuntuu vaikealta, mutta ei ole aivan käsittämätön.

Jumala on rakkaus. Rakkaus on moninaisempi asia, kuin pelkkä tunne. Rakkaudella voi olla monenlaisia asenteita. Jumalasta puhuttaessa rakkautena tarkoitetaan rakkautta, joka pyrkii tekemään kohteestaan hyvää ja hienoa; rakkautta, joka ottaa kohteekseen rumaa ja huonoa tehdäkseen näistä jotakin hyvää. Huolehtivaa rakkautta, joka vie kaikkea eteenpäin kohti täydellisyyttä näiden rakkauden kohteiden omaksi parhaaksi.

Martti Luther kutsuu luonnonlakien todellisuutta Jumalan rakkauden järjestykseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että todellisuudessa, luomakunnassa,  kaikki vie Jumalan tahtoa noudattaen kaikkea eteenpäin kohti parempaa ja jalompaa olomuotoa. Näin Jumala luo koko ajan jo luomaansa todellisuutta uudelleen, mikä näkyy meidän silmiimme tapahtuvana muutoksena ja kehittymisenä. Ääretön, eli luoja sisältyy äärelliseen, eli luotuun todellisuuteen, kun me yritämme tarkastella luojan toimintaa. Toki Jumala on laajempi, kuin luotu todellisuus, mutta ihminen ei kykene ymmärtämään paljoakaan enempää, jos edes sitäkään. Luomakunnan pitkän linjan kehitys perustuu siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tarvitsee elämän resursseja, mikä on tuottanut elämän kehittymisen nykyiselleen edeltävistä alkeellisemmista muodoista ja vie kehitystä edelleenkin eteenpäin. Me ihmiset olemme tässä kokonaisuudessa osatoimijoina mukana ja osaltamme viemme asioita eteenpäin ja osaltamme saamme niskaamme erilaisia seuraamuksia, jotka perustuvat meidän toimiimme tässä maailmassa. Niin me vaikutamme ympäristöömme ja pakotamme sitä muuttumaan, mikä taas vaikuttaa meihin itseemme samalla tavoin. Näin Jumala voi vaikuttaa meissä luomakunnan toiminnan ja tapahtumisen kautta. Jumalan rakkauden järjestys elää ja toimii ja vaikuttaa ja kaikki on viemässä kaikkea kohti teoreettista huippua; Paavali kirjoittaa tästä Roomalaiskirjeen 8. luvussa näin:” 18 Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. 19 Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. 20 Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, 21 että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 22 Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23 Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 24 Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee!”. Ihmiselle on luvattu iankaikkinen elämä; Jumalan kuva ja kaltaisuus, mutta sama koskee myös koko luomakuntaa ja kaikki mitä on, osallistuu Jumalan rakkauden pyrkimyksiin Jumalan rakkauden mukaisella tavalla pyrkien tekemään muista enemmän kuin ne ovat. Aina teoreettiselle huipulle asti. Synnytystuskat ovat niitä vaivoja, joita luomakunta ja kaikki kokee etsiessään uutta, toivottua olomuotoa. Luomakunnassa on myös kilpailua ja tuskaa ja kuolemaa, kun eri elämänmuodot hankkivat ruokaansa ja kilpailevat luonnon resursseista yhteisen kehityksen hyväksi. Nämä ovat ns. Jumalan seläntakaisia ominaisuuksia, jotka näyttävät päinvastaisilta kuin mitä Jumala tosiasiassa on; niidenkin keskellä Jumala on läsnä. Jumala näkyy kaiken aikaa työssään viedessään ja vietyään luomakuntaa kaikkina aikoina eteenpäin kohti uutta olomuotoa ja kohti uusia ulottuvuuksia. Jumalan näkyminen rakkautena luodussa todellisuudessa on siis kiistatonta, jos tarkastelemme tätä rakkautta vaikutussuhteiden kautta, emmekä vain tunteen muodossa. Kaikki on mennyt ja menee edelleenkin eteenpäin ja ihmisen touhuaminen maailmassa on yksi kaikkeen vaikuttava tekijä; vaikkapa ihan ilmastomuutoksia pohdittaessa.

Jumalan Sana on alkukielellä ilmaistuna Logos. Logos tarkoittaa sanan lisäksi tietoa ja laskelmaa. Myös stoalaista käsitystä maailmanjärjestä, jonka takia kaikki on loogista. Kuten -iikka-päätteellä saa muotoiltua tottumusta ja tapaa tarkoittavasta ethos- sanasta käytös-opin, eli etiikan, myös logoksesta muotoutuu logiikka. Johanneksen evankeliumin alku kertoo siis, että kaikki, mitä on luotu on luotu logoksen kautta ja Jumala oli logos, eikä mitään, mitä on luotu ole luotu, kuin logoksen kautta. Jumalan rakkauden mukaisesti kaikki kaikkea eteenpäin vievä maailma on siis myös looginen – ei suinkaan kaoottinen paikka. Nykyiset luonnontieteet ja matematiikan soveltaminen tutkimuksissa perustuvat juuri siihen, että todellisuus on looginen ja sitä kautta analysoitavissa ja myös kokeellisesti tutkittavissa. Meidän nykyinen tieteellinen maailmankuvamme pitää sisällään samoja käsityksiä, joiden avulla on pyritty hahmottamaan Jumalaa jo Raamatun teksteissä. Kaikki mitä on, tuntuu suhteutuvan keskenään, kuten valo taittuu kristalliprismoissa väreiksi. Sama valo voi niin ilmetä useammassa olomuodossa. Vähän aikaa sitten uutisoitiin, miten valossa siirrettyä informaatiota voidaan tallentaa, kun on opittu muuttamaan valo ääneksi, jota voidaan tallentaa. Valon ja äänen täytyy siten olla jotenkin keskenään muunnettavassa suhteessa. On helppo ajatella, että ne ovat kuten kaksi väriä prismoissa saman valon heijastumina, joita voi muuttaa prismojen muotoa ja sijaintia muuttamalla toisikseen. Informaatiokin on kiinnostava käsite tässä yhteydessä. Informaatio on määritelty negatiiviseksi entropiaksi, eli negentropiaksi, joka on käänteistä kitkaa, tai hajoamista; eli siis järjestysastetta ja sen kasvua. Tästä voisi ehkä avata pohdiskelut siitä, miten Sana tulee ruumiilliseksi elämän koodissa ja kaiken perimässä, kun kaikki pyrkii etenemään ajassa kohti tehokkaampaa ja järjestyneempää olomuotoa. Elämänympäristö ja olosuhteet pakottavat eliöitä sopeutumaan ja jopa muuttumaan, eli tuottavat informaatiota, jota eliön on omaksuttava itseensä voidakseen selvitä. Näin Jumalan Sana sisältää rakkauden itsessään. Martti Luther opettaa muuten, että Jumala toimii kaikissa luoduissaan ja panee kaiken liikkeelle ja ohjaa kaikkea. Kaikki tapahtuminen ja oleminen on siten Jumalan toimintaa ja me voimme nähdä Jumalan toimivan ainoastaan naamion takaa, eli ympäristömme kautta. Me emme näe Jumalaa suoraan, vaan tällaisten aineellisten merkkien kautta, jona kaikki luotu siis voi toimia Jumalan niitä käyttäessä toimissaan. Jumala vahvistaa olemistaan meissä ja kaikessa luodussaan toimimalla luomakunnan kautta, mutta myös julistetussa Sanassaan, jota kirkko julistaa ja jonka informaation pitäisi vaikuttaa ihmisissä siinä kuin ympäristönkin antama vaikutus ja ohjata elämistä ja muutoksia elämässä ja olemisessa.

Kolmiyhteinen Jumala on rakkaus, tai sana, tai valo, jolla on kolme samanaikaisesti vaikuttavaa persoonaa, jotka ovat kaikki yhtä Jumalia ja samoin olemassa. On vaikeaa, mutta ei mahdotonta ajatella valon, tai rakkauden heijastelevan ja toteutuvan vähän eri tavoin useammassa toimijassa. Sama rakkaus voi motivoida useita ihmisiä perheessä ja siihen voi liittyä myös uusia tulokkaita liittyessään perheeseen. Jumala on rakkaus, joka toimii Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Kolmiyhteisyys tuottaa olevaisuuden ja luotsaa sitä. Isä on huolehtiva vanhempi, jota rakkaus sanana tässä sinälläänkin jo tarkoittaa ja Pyhä Henki on samaa rakkautta kaikessa huolehdittavassa toimimassa niissä rakkauden tavalla ja koordinoiden itse kutakin ko. rakkauden tavalla. Kun ihminen saa itseensä Pyhän Hengen, yhdistyy siinä Jumala häneen sisäisesti ja muodostuu kokonaisuus, jossa on läsnä tosi ihminen ja tosi Jumala. Poika on määritetty tosi ihmisenä ja tosi Jumalana, mutta synnittömänä, toisin kuin me tavalliset kuolevaiset. Poika, eli Sana on nähty kirkon perinteessä laajemmin myös luovana toimijana, jonka kautta kaikki aineellinen luotu on saanut aineellisen olomuotonsa, joka ruumiillistaa Isän ja Pyhän Hengen työn, Jumalan työn. Ruumiillinen, aineellinen todellisuus olisi siten Pojan todellisuutta, johon ihminenkin pääsee mukaan, kun Pyhä Henki, kolmas persoona aloittaa työnsä ihmisessä ja siirtää tämän sillä toiseen persoonaan, Kristukseksi, jolla on Isä taivaassa ja joka elää Jumalan lapsena kasvaakseen kohti aikuisuutta ja kuoleman vallan murtumista. Pyhä kolminaisuus toteutuu näin itse asiassa kaikissa luoduissa, kun ajatellaan Isän toimivan naamion takaa, Hengen vaikuttavan siellä elävissä näiden pyrkimyksissä ja Pojan ilmenevän näiden olevien ruumiillisena kykynä muuttua ja oppia uutta ympäristön paineessa, eli informoidessa niitä. Näin tarkastellen koko todellisuutta voisi tulkita kolminaisuuden kannalta ja nähdä se totaliteettina joka ohjautuu keskinäisesti Sanan mukaisella tavalla, joka on Jumalan rakkauden mukaista järjestystä. Todellisuus koostuu erilaisista kokonaisuuksista, systeemeistä, joilla on keskinäinen vuorovaikutus kokonaisuuden osina, minkä asettamien säännönmukaisuuksien mukaisesti elämä etenee ja toimii kaikkialla. Kaikki mitä on, hakisi silloin itselleen jonkinlaista tasapainoa omassa olemisessaan osana kokonaisuutta.

Jumalan Armo on toimintaa, jossa Jumala etsii syntistä ihmistä, kun tämä on irti systeemistä, tai epätasapainossa siinä, eikä tunne Jumalaa. Ihminen huomaa elämän kouluttamana kaipaavansa jotakin ja alkaa etsiä Jumalaa. Itsetutkistelu ja Jumalan tahdon kyseleminen johtavat Jumalan luo, joka antaa asennekasvatusta, jonka avulla ihminen löytää oikean suhteen itseensä, lähimmäisiinsä ja Jumalaan. Tässä Raamattu ja Kristuksen opetukset ovat suuri apu totuuden etsijöille. Sen myötä Jumala alkaa vaikuttaa ihmisessä ja aloittaa tässä yhteistoiminnallisen työn, jolloin ihminen alkaa elää Jumalan tahtomalla tavalla ja edistää Jumalan tahtomia asioita. Oikea informaatio – ja sen tuottama tasapainotila – siis viimekädessä Jumala itse on se voima, joka saa ihmisen löytämään oman paikkansa elämässä, joka on Jumalan toimintaa kaikki kaikessa. Armo tekee Kristuksen ja vie muutoksen tiellä kohti Jumalan lasten vapautta katoavaisuudesta, mitä koko luomakunta kaipaa.

Kun Jumalaa tarkastelee luonnonlakien maailmassa ilmenevänä tahona, joka on kaiken loogisuuden perusta ja itse kehitys – mihin ikinä se johtaakin – me joudumme näkemään jotakin sellaista, mikä on oikeasti olemassa. Informaatio kuuluu aineelliseen todellisuuteen, vaikka sitä ei voikaan nähdä sinällään; sitä voidaan kuitenkin kyllä tallentaa ja siirtää paikasta toiseen. Kaikki, millä on jokin rakenne, järjestys ja toimii jollakin tavoin, on informaatio, joka on negentropiaa. Tämän järjestyksen häviäminen taas on entropian kasvua, (joka suljetussa systeemissä jatkuu huippuunsa.)

Erilaiset mielikuvitusolennot, kuten hammaskeiju, tai lentävä spagettihirviö eivät omaa minkäänlaista sidosta todellisuuteen, jollakin ymmärrettävällä tavalla. Emme toki voi ymmärtää Jumalaakaan täysin, mutta me voimme vähän ymmärtää jotakin pientä tästä suuruudesta ja tajuta sitä kautta asioita, joita kirkollinen perimätieto ja ajattelu ylläpitää. Tällä ajattelulla on myös selkeästi samankaltaisuutta ja liittymäkohtia tieteelliseen ajatteluun, tai sen taustalla olevaan matemaattis-loogiseen ajatteluun, tai filosofiaan. Huvittava havainto on se, että usein tieteelliseksi mainostettu ateismi (ajatus, että Jumalaa ei ole) näyttää koko ajan surkuhupaisammalta, kun sen perusteita yrittää ymmärtää: sille ei tunnu jäävän mitään sijaa mihinkään. Lisäksi aika usein törmää outoon väitteeseen, että olemassa olemattomuutta ei voi todistaa! Eikö ole outoa, että tieteelliseksi väitettyä tosiasiaa ei voi todistaa, mutta uskoon liittyviä ajatuksia Jumalasta voi identifioida tutkittavasta todellisuudesta käsin? Jopa analysoida todellisuutta tästä muodostuvalla käsitteistöllä, joka on varsin identtistä tieteen tuottamien käsitteiden kanssa ja joita voidaan käyttää helposti rinnakkain. Jumalasta ja Jumalan olemassaolosta ei voi sanoa mitään lopullista kokeelliselta pohjalta, mutta näin nähtynä Jumala on ennemmin olemassa, kuin olematta olemassa.

Jumalan pohdiskeleminen ja käsitteellistäminen on hankalaa, koska Jumala on ihmistä paljon korkeampi olento, joka tuottaa koko olevaisuuden koko ajan toimien. Me ihmiset emme ymmärrä vielä juuri mitään siitä todellisuudesta, johon me kuulumme planeettamme elämän osana. Silti ihmisellä on tarve olla vuorovaikutuksissa kaikkeen vaikuttavan korkeamman olennon kanssa, mikä näkyy monin tavoin kaikkialla ihmisten kulttuureissa erilaisina uskontoina ja uskonnollisina ilmiöinä. Taivaallinen muusikko on alkanut soittaa ja saa sillä kaiken elämän tanssimaan. Meidän pohdiskelumme ei kykene tavoittamaan tätä kokonaisuutta täydellisenä, mutta voi auttaa meitä arvostamaan perintöämme tieteiden asettaessa ihmisen uskonelämälle uusia haasteita uuden tietämyksen löytyessä ja kehkeytyessä kehityksen edetessä. Myös ihminen on sitä kehitystä, kun elää suhteessa todellisuuteen Jumalan tahtomalla tavalla. Ihminenhän on matkalla kohti sitä teoreettista huippua, jonka jälkeen alkaa siirtyminen uusiin olevaisuuden sfääreihin kuoleman vallan murtuessa ja ylösnousemuksen taivaaseen alkaessa.

 

 

► Juha Dubbe, kappalainen

    17.12.2015

JOULUN LAPSEN HENKI

Olemme jo aika lähellä joulua. Joulu on Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla; hänen syntymäpäivänsä, jolloin muistamme hänen syntymäänsä Betlehemissä. Tämä monien kaipaama juhla lähenee vääjäämättä päivä päivältä ja samalla ihmisten jouluvalmistelut etenevät. On todella hienoa, että meillä on tällainen juhla, joka nostaa esille lähimmäisistä huolehtimisen, heikompien auttamisen ja yleisesti ihmisten ilahduttamisen ajatuksen pintaan. Kun me vietämme tällaista juhlaa vuosittain, sen sisältämät hyveet ja pyrkimykset vahvistavat meissä otettaan; niin ihminen kasvaa ja muuttuu ja vaikuttaa myös maailmaan luontaisilla toimillaan. Tätä kautta joulu voi vahvistaa otettaan kaikesta maailmasta, jossa se vaikuttaa ja muuttaa kaikkia vuodenaikoja joulun sisältämään suuntaan. Olen aina ihaillut joulussa sen suurta muutosvoimaa, joka voi muuttaa maailmaa ja tehdä siitä entistä paremman paikan. Tältä kannalta Kristus ihan varmasti syntyy meissä joulun hengen voimalla – minusta tämä ei ole uskon asia, vaan enemmänkin järjellä ymmärrettävä arkinen totuus. Kristus ominaispiirteineen ja luonteineen vahvistuu meissä joulun hengen voimalla, kun hänen piirteensä vahvistuvat meissä vuosi vuodelta juhlimisen voimalla vuoden synkimpänä aikana. Joulu ilahduttaa ja piristää ihmisen mieltä juuri silloin, kun luonto on kaikkein pimein, ja uuvuttavin; niin luonnon valo, joka pitää meitä pirteänä kesäaikana korvautuu hengen valona, joka piristää meitä ulkoista ja fyysistä pimeyttä vastaan tuomalla ihmiseen läsnä olevaksi elämäniloa ja sen tuomaa valoa joulun sisältämien hyvien ajatusten voimalla. Tämän verran me voimme ihan tiedollisesti ymmärtää joulua ja sen merkitystä ihmiselle.

Jos mietitään, mikä jää uskolla vastaanotettavaksi asiaksi joulussa, niin se on joulun vaikutus ihmisen kuolemattomuuteen. Siihen, että Kristuksen elämä ihmisessä johtaa ulos kuolevaisuuden piiristä. Joulu itse suorastaan antaa ihmiseen Kristuksen elämänasenteen ja uskon, kun ihminen sitä Kristuksen syntymäjuhlana viettää ja antaa siten ihmiselle Jumalan tavan hahmottaa asioita; oikean näkökulman. Tässä näkökulmassa eläminen johtaa meitä pääsiäisen ihmeen suuntaan – siihen, että kuoleman valta murtuu meissä, kun kehitys etenee vain aikansa; tämä on asia, jonka voimme ottaa vastaan vain uskolla ja jota ymmärrys voi käsitellä vain hyvin rajoitetusti. Silti me näemme, että maailma ja ihminen maailmassa on muutoksen tilassa ja kaikki mitä on, on etenemässä olomuodosta toiseen kohti sitä huippua, jonka se voi saavuttaa.

Kun me siis vietämme joulua, kukin omalla tavallamme, me todellistamme siinä jollakin tasolla joulun henkeä, joka pyrkii vaikuttamaan meissä. Olen oppinut vähän vierastamaan puheita maallisen joulunvieton turhuudesta ja jouluun liittyvien tapojen ja välineiden pinnallisuudesta. Kaikki tällainen aineellinen, tai mikään niistä ei ole välttämätöntä sille, että ihminen viettää joulua, mutta omalla tavallaan ne kyllä auttavat siinä. Kun sytytän joulukynttilän joulun kunniaksi, sytytän sen kynttilän Kristuksen syntymiselle, jouluilon tuottamiselle ja siitä ilosta, että vietämme lähimmäisistä huolehtimisen ja hyvän tahdon juhlaa. Samaa tunnetta ja oloa vahvistavat kaikki joulun tuoksut, maut ja äänet; ne eivät ole välttämättömiä juhlalle, mutta ne vahvistavat sitä myös ruumiillisuuden ymmärtämällä tavalla. Jopa joulupukki, siellä missä kulkee, kulkee jakamassa lahjoja juhlimisen ilosta; ei suinkaan kärttämässä niitä itselleen, kuten tekivät muinaiset jumaluudet, joille piti toimittaa oikeita riittejä vanhan ajan kuollessa ja uuden syntyessä, jotta saataisiin hyviä aikoja tulevaksi vuodeksi; jopa toimittaa niille erilaisia uhreja, eli lahjoja. Jeesus ei tahdo meiltä lahjoja, vaan hän tahtoo jakaa niitä meille ja hän tahtoo opettaa meille omaa elämänasennettaan, joka on myös taivaallisen isämme varsinaisin olemus. Jumalan lapsina me olemme aikuisiksi kasvamassa olevia olentoja ja elämämme tarkoitus on kasvaa tässä suunnassa täysiin mittoihin, kuten kaikella muullakin, mitä on olemassa.

Joulu on lepäämisen aikaa. Nykyihminen joutuu juoksemaan monenlaisissa oravanpyörissä pärjätäkseen tässä arjessa. Emme ehdi hiljentyä kuuntelemaan sitä ääntä, joka tahtoo puhua meille hiljaisuudessa, koska olemme yleensä aina menossa jonnekin, tai ainakin suunnittelemassa sellaista. Joulu on sellaista aikaa vuodessa, jona meidän on pakosta oltava hiljaa ja pantava hetkeksi kaikki muu pois käsiltä. Se on aikaa, jota ihminen tarvitsee ollakseen hetken itsensä kanssa, läheistensä kanssa ja niiden meitä isompien voimien kanssa, jotka meihin tässä maailmassa pyrkivät vaikuttamaan elämän voittamiseksi meissä ja kaikkialla. Siksi tahdonkin toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa jo valmisteluvaiheessa. Tämä on aikaa, jota ihmisen olisi hyvä elää ihan täysillä ja antautua ja avautua täysin juhlalle, kun sen aika tulee. Se on valoisa portti elämään pimeydessä, joka vallitsee kaikkialla ympärillämme. Siitä pitää mennä sisälle! Siunattua ja armorikasta joulua Sinulle.

 

 

 

► Juha Dubbe, kappalainen

    4.3.2015

MILLOIN SYÖDÄÄN?!

Tässä on alkamassa uusi käytäntö Pöytyän seurakunnassa. Seurakunnan sivuilla on tarkoitus olla blogi, jota päivitetään ajoittain eri ihmisten toimesta. Minä saan kunnian olla tämän uuden asian alkaja!

Me elämme nyt paaston aikaa. Paaston ajatellaan liittyvän syömättömyyteen ja ruoasta kieltäytymiseen, mutta asia ei ole ihan yksioikoisesti niin. Paastona on nimittäin tarkoitus nauttia hengen ruokaa ainakin itseä tutkistelemalla ja osallistumalla erilaisiin hyödyllisiin toimiin yhteisestä hyvästä huolehtimiseksi. Muistan, että televisiossa aikanaan esiintynyt lääkäri Tapani Kiminkinen sanoi, että mikäli asia olisi hänestä kiinni, ei kirkossa jätettäisi pitämättä yhtään paastoa. Suomen kansa on nykyään niin hyvässä lihassa! Suomi syö käytännössä itseään elävältä!

 Ihminen tarvitsee erilaisia virikkeitä pysyäkseen henkisesti vireänä ja hyvinvoivana ja ikävystyy ja uupuu, jos joutuu ihan virikkeettömään tilaan. Tällaisessa ikävystyneessä tilassa ihminen helposti alkaa korvata puuttuvaa hengen ravintoa ruumiillisella ruoalla ja lankeaa lohtusyömiseen. Ihminen tarvitsee aina jotakin ravintoa ja sen puuttuessa sitä yritetään korvata toisenlaisella ravinnolla. Kun hengelle on oikein paljon ruokaa ja mieli unohtuu sen pariin, saattaa ruumiillisen ruoan syöminen jopa unohtua; minulle on toisinaan käynyt niin. Se liittyy jotenkin samalla ajattomuuteen, kun ajan taju katoaa vähäksi aikaa!

Paaston aikana meidän pitäisi alkuperäisen ajatuksen mukaan itse asiassa ahmia itseemme Kristusta. Ihan samoin, kuin me saatamme ahmia roskakirjallisuutta ja tieteiselokuvia! Raamattu opettaa olennaisuuksia siitä, mitä Jeesus tahtoo puhua ihmiselle Jumalan lapsena ja itse elämä, Jumala, puhuu meille maailman tapahtumien ja elämän kohtaloiden kautta, kun me vain tarkkailemme elämää ja yritämme ymmärtää sitä. Jumalan Sanaa ei ahmita ainoastaan Raamatusta, vaan koko elämä on täynnä sitä sille, joka ymmärtää vähän siitä, mitä Jumala yrittää opettaa meille elämästä ja siitä mihin tämä elämä on oikein menossa.

Kevät on elämän heräämisen aikaa ja valon määrän kasvamisen aikaa. Kun valon määrä kasvaa, me saamme samalla nähdä, miten se vaikuttaa luomakuntaan ja meihin ihmisiin. Suotta ei 1. Johanneksen kirjeessä todeta, että Jumala on valo, jossa ei ole pimeyden häivää! Mielet piristyvät ja elämänmeno vilkastuu, kun ihmisistä tulee entistä vauhdikkaampia. Silloin on ehkä hyvä katsoa itsensä perään vähän normaalia enemmän.

Kaikki tämä on minun silmieni kautta nähtynä itse asiassa selitystä siitä, minkälainen on Paratiisi ja miten se tulee tähän todellisuuteen; pirteys ja elämänilo ovat sille leimallisia. Jotenkin tämänsuuntainen kertyminen meissä vahvistaa meissä elämän voimaa ja saa käyttäytymään ja toimimaan niin, että elämä vie meitä oikein, jopa syömisen ja ihmissuhteiden kannalta samalla, kun mieli askartelee ja vahvistuu ja ruumis jaksaa elää, liikkua ja huomaamattaan jopa rasittua. Ihan käänteisesti verrattuna talven ja pimeän toisinaan aikaansaamaan masennukseen!

Elämä on nyt! Se aikoo voittaa kuoleman maailmassa meidän ympärillämme. Samalla se tekee työtään meissä, jotta voimme kerran saavuttaa sellaisen olomuodon, jota kohti me olemme kasvamassa ja kehittymässä tässä maailmassa. Se joka tätä kaikkea seuraa, alkaa nähdä sen etenemisen meidän keskellämme.