► Juha Dubbe, kappalainen

    17.12.2015

JOULUN LAPSEN HENKI

Olemme jo aika lähellä joulua. Joulu on Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla; hänen syntymäpäivänsä, jolloin muistamme hänen syntymäänsä Betlehemissä. Tämä monien kaipaama juhla lähenee vääjäämättä päivä päivältä ja samalla ihmisten jouluvalmistelut etenevät. On todella hienoa, että meillä on tällainen juhla, joka nostaa esille lähimmäisistä huolehtimisen, heikompien auttamisen ja yleisesti ihmisten ilahduttamisen ajatuksen pintaan. Kun me vietämme tällaista juhlaa vuosittain, sen sisältämät hyveet ja pyrkimykset vahvistavat meissä otettaan; niin ihminen kasvaa ja muuttuu ja vaikuttaa myös maailmaan luontaisilla toimillaan. Tätä kautta joulu voi vahvistaa otettaan kaikesta maailmasta, jossa se vaikuttaa ja muuttaa kaikkia vuodenaikoja joulun sisältämään suuntaan. Olen aina ihaillut joulussa sen suurta muutosvoimaa, joka voi muuttaa maailmaa ja tehdä siitä entistä paremman paikan. Tältä kannalta Kristus ihan varmasti syntyy meissä joulun hengen voimalla – minusta tämä ei ole uskon asia, vaan enemmänkin järjellä ymmärrettävä arkinen totuus. Kristus ominaispiirteineen ja luonteineen vahvistuu meissä joulun hengen voimalla, kun hänen piirteensä vahvistuvat meissä vuosi vuodelta juhlimisen voimalla vuoden synkimpänä aikana. Joulu ilahduttaa ja piristää ihmisen mieltä juuri silloin, kun luonto on kaikkein pimein, ja uuvuttavin; niin luonnon valo, joka pitää meitä pirteänä kesäaikana korvautuu hengen valona, joka piristää meitä ulkoista ja fyysistä pimeyttä vastaan tuomalla ihmiseen läsnä olevaksi elämäniloa ja sen tuomaa valoa joulun sisältämien hyvien ajatusten voimalla. Tämän verran me voimme ihan tiedollisesti ymmärtää joulua ja sen merkitystä ihmiselle.

Jos mietitään, mikä jää uskolla vastaanotettavaksi asiaksi joulussa, niin se on joulun vaikutus ihmisen kuolemattomuuteen. Siihen, että Kristuksen elämä ihmisessä johtaa ulos kuolevaisuuden piiristä. Joulu itse suorastaan antaa ihmiseen Kristuksen elämänasenteen ja uskon, kun ihminen sitä Kristuksen syntymäjuhlana viettää ja antaa siten ihmiselle Jumalan tavan hahmottaa asioita; oikean näkökulman. Tässä näkökulmassa eläminen johtaa meitä pääsiäisen ihmeen suuntaan – siihen, että kuoleman valta murtuu meissä, kun kehitys etenee vain aikansa; tämä on asia, jonka voimme ottaa vastaan vain uskolla ja jota ymmärrys voi käsitellä vain hyvin rajoitetusti. Silti me näemme, että maailma ja ihminen maailmassa on muutoksen tilassa ja kaikki mitä on, on etenemässä olomuodosta toiseen kohti sitä huippua, jonka se voi saavuttaa.

Kun me siis vietämme joulua, kukin omalla tavallamme, me todellistamme siinä jollakin tasolla joulun henkeä, joka pyrkii vaikuttamaan meissä. Olen oppinut vähän vierastamaan puheita maallisen joulunvieton turhuudesta ja jouluun liittyvien tapojen ja välineiden pinnallisuudesta. Kaikki tällainen aineellinen, tai mikään niistä ei ole välttämätöntä sille, että ihminen viettää joulua, mutta omalla tavallaan ne kyllä auttavat siinä. Kun sytytän joulukynttilän joulun kunniaksi, sytytän sen kynttilän Kristuksen syntymiselle, jouluilon tuottamiselle ja siitä ilosta, että vietämme lähimmäisistä huolehtimisen ja hyvän tahdon juhlaa. Samaa tunnetta ja oloa vahvistavat kaikki joulun tuoksut, maut ja äänet; ne eivät ole välttämättömiä juhlalle, mutta ne vahvistavat sitä myös ruumiillisuuden ymmärtämällä tavalla. Jopa joulupukki, siellä missä kulkee, kulkee jakamassa lahjoja juhlimisen ilosta; ei suinkaan kärttämässä niitä itselleen, kuten tekivät muinaiset jumaluudet, joille piti toimittaa oikeita riittejä vanhan ajan kuollessa ja uuden syntyessä, jotta saataisiin hyviä aikoja tulevaksi vuodeksi; jopa toimittaa niille erilaisia uhreja, eli lahjoja. Jeesus ei tahdo meiltä lahjoja, vaan hän tahtoo jakaa niitä meille ja hän tahtoo opettaa meille omaa elämänasennettaan, joka on myös taivaallisen isämme varsinaisin olemus. Jumalan lapsina me olemme aikuisiksi kasvamassa olevia olentoja ja elämämme tarkoitus on kasvaa tässä suunnassa täysiin mittoihin, kuten kaikella muullakin, mitä on olemassa.

Joulu on lepäämisen aikaa. Nykyihminen joutuu juoksemaan monenlaisissa oravanpyörissä pärjätäkseen tässä arjessa. Emme ehdi hiljentyä kuuntelemaan sitä ääntä, joka tahtoo puhua meille hiljaisuudessa, koska olemme yleensä aina menossa jonnekin, tai ainakin suunnittelemassa sellaista. Joulu on sellaista aikaa vuodessa, jona meidän on pakosta oltava hiljaa ja pantava hetkeksi kaikki muu pois käsiltä. Se on aikaa, jota ihminen tarvitsee ollakseen hetken itsensä kanssa, läheistensä kanssa ja niiden meitä isompien voimien kanssa, jotka meihin tässä maailmassa pyrkivät vaikuttamaan elämän voittamiseksi meissä ja kaikkialla. Siksi tahdonkin toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa jo valmisteluvaiheessa. Tämä on aikaa, jota ihmisen olisi hyvä elää ihan täysillä ja antautua ja avautua täysin juhlalle, kun sen aika tulee. Se on valoisa portti elämään pimeydessä, joka vallitsee kaikkialla ympärillämme. Siitä pitää mennä sisälle! Siunattua ja armorikasta joulua Sinulle.

 

 

 

► Juha Dubbe, kappalainen

    4.3.2015

MILLOIN SYÖDÄÄN?!

Tässä on alkamassa uusi käytäntö Pöytyän seurakunnassa. Seurakunnan sivuilla on tarkoitus olla blogi, jota päivitetään ajoittain eri ihmisten toimesta. Minä saan kunnian olla tämän uuden asian alkaja!

Me elämme nyt paaston aikaa. Paaston ajatellaan liittyvän syömättömyyteen ja ruoasta kieltäytymiseen, mutta asia ei ole ihan yksioikoisesti niin. Paastona on nimittäin tarkoitus nauttia hengen ruokaa ainakin itseä tutkistelemalla ja osallistumalla erilaisiin hyödyllisiin toimiin yhteisestä hyvästä huolehtimiseksi. Muistan, että televisiossa aikanaan esiintynyt lääkäri Tapani Kiminkinen sanoi, että mikäli asia olisi hänestä kiinni, ei kirkossa jätettäisi pitämättä yhtään paastoa. Suomen kansa on nykyään niin hyvässä lihassa! Suomi syö käytännössä itseään elävältä!

 Ihminen tarvitsee erilaisia virikkeitä pysyäkseen henkisesti vireänä ja hyvinvoivana ja ikävystyy ja uupuu, jos joutuu ihan virikkeettömään tilaan. Tällaisessa ikävystyneessä tilassa ihminen helposti alkaa korvata puuttuvaa hengen ravintoa ruumiillisella ruoalla ja lankeaa lohtusyömiseen. Ihminen tarvitsee aina jotakin ravintoa ja sen puuttuessa sitä yritetään korvata toisenlaisella ravinnolla. Kun hengelle on oikein paljon ruokaa ja mieli unohtuu sen pariin, saattaa ruumiillisen ruoan syöminen jopa unohtua; minulle on toisinaan käynyt niin. Se liittyy jotenkin samalla ajattomuuteen, kun ajan taju katoaa vähäksi aikaa!

Paaston aikana meidän pitäisi alkuperäisen ajatuksen mukaan itse asiassa ahmia itseemme Kristusta. Ihan samoin, kuin me saatamme ahmia roskakirjallisuutta ja tieteiselokuvia! Raamattu opettaa olennaisuuksia siitä, mitä Jeesus tahtoo puhua ihmiselle Jumalan lapsena ja itse elämä, Jumala, puhuu meille maailman tapahtumien ja elämän kohtaloiden kautta, kun me vain tarkkailemme elämää ja yritämme ymmärtää sitä. Jumalan Sanaa ei ahmita ainoastaan Raamatusta, vaan koko elämä on täynnä sitä sille, joka ymmärtää vähän siitä, mitä Jumala yrittää opettaa meille elämästä ja siitä mihin tämä elämä on oikein menossa.

Kevät on elämän heräämisen aikaa ja valon määrän kasvamisen aikaa. Kun valon määrä kasvaa, me saamme samalla nähdä, miten se vaikuttaa luomakuntaan ja meihin ihmisiin. Suotta ei 1. Johanneksen kirjeessä todeta, että Jumala on valo, jossa ei ole pimeyden häivää! Mielet piristyvät ja elämänmeno vilkastuu, kun ihmisistä tulee entistä vauhdikkaampia. Silloin on ehkä hyvä katsoa itsensä perään vähän normaalia enemmän.

Kaikki tämä on minun silmieni kautta nähtynä itse asiassa selitystä siitä, minkälainen on Paratiisi ja miten se tulee tähän todellisuuteen; pirteys ja elämänilo ovat sille leimallisia. Jotenkin tämänsuuntainen kertyminen meissä vahvistaa meissä elämän voimaa ja saa käyttäytymään ja toimimaan niin, että elämä vie meitä oikein, jopa syömisen ja ihmissuhteiden kannalta samalla, kun mieli askartelee ja vahvistuu ja ruumis jaksaa elää, liikkua ja huomaamattaan jopa rasittua. Ihan käänteisesti verrattuna talven ja pimeän toisinaan aikaansaamaan masennukseen!

Elämä on nyt! Se aikoo voittaa kuoleman maailmassa meidän ympärillämme. Samalla se tekee työtään meissä, jotta voimme kerran saavuttaa sellaisen olomuodon, jota kohti me olemme kasvamassa ja kehittymässä tässä maailmassa. Se joka tätä kaikkea seuraa, alkaa nähdä sen etenemisen meidän keskellämme.