Yläneen hautausmaa

Kirkkokuja 2, 21900 Yläne
044 5252 528 (seurakuntamestari)

Yläneen hautausmaa

Hautausmaan laajennus kirkon ympärille valmistui v. 1860 ja se vihittiin samana vuonna käyttöön. Hautausmaata on laajennettu myöhemmin 1950- ja 1980-luvuilla. 

 

 

Sankarihautausmaalla on sodissa vuosina 1939-1944 kaatuneiden 96 vainajan haudat. Muistomerkkinä J. Vikaisen suunnittelema "Rauhan enkeli". 

 

 

 

Parkkipaikalta katsoen kirkon etupuolella sijaitsevat Karjalaan jääneiden sekä vapaussodan muistomerkit, kirkon pääportin vieressä on myös veteraanikivi. Kirkon takana Uudenkartanon vanhainkodin palossa menehtyneiden muistomerkki.

Muualle haudattujen muistokivi sijaitsee kirkon seurakuntatalon puoleiselle hautausmaaosalla. Kirkon pääoven puoleisella uudella hautausmaaosalla sijaitsee muistolehto.

Hautapaikkoja on noin 3000. Hautamuistomerkkejä on noin 1500, seurakunnan hoidossa on keskimäärin 350 hoitohautaa vuosittain. 

Yläneen keskustan läheisyydessä Mynämäentien varrella Ristinummella sijaitsee v. 1892 perustettu hautausmaa, joka ei kuitenkaan enää ole käytössä. 

Yleisö-wc sijaitsee huoltorakennuksessa. Avoinna päiväsaikaan.

 

Pysäköinti
Vaativa pyörätuolireitti
wc