KOTIMAANAPU KÄYNNISTÄÄ RAHANKERÄYKSEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN AUTTAMISEKSI SUOMESSA

Suomessa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ovat täyttyneet sotaa, vainoa ja nälkää henkensä kaupalla Eurooppaan paenneista ihmisistä. Majoitustilojen lisäksi pulaa on monista arjessa selviytymisen kannalta välttämättömistä tarvikkeista, harrastevälineistä ja erilaisista tukitoimista.

Kirkkopalvelut käynnistää 7.9.2015 rahankeräyksen Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. Keräys toteutetaan Kirkkopalvelujen tuoreen Kotimaanapu-hyväntekeväisyyspalvelun kautta.

Valtakunnalliseen keräykseen voi osallistua soittamalla, tekstiviestillä tai tekemällä lahjoituksen verkkopankissa. Kaikki 7.9.–15.10.2015 lahjoitetut varat ohjataan Kotimaanavun valtakunnalliseen hätäapurahastoon ja ne käytetään välittömästi keräysajan umpeuduttua turvapaikanhakijoiden auttamiseen paikallisten täsmätarpeiden mukaisesti. Parhaillaan kartoitamme avuntarvetta ja jakelukanavia valtakunnallisesti yhteistyössä viranomaisten kanssa. Keräyksen järjestämistä on valmisteltu yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa.

 

Lahjoitusnumerot

Lähetä viesti numeroon 16588

AUTA5 (5 €)

AUTA10 (10 €)

AUTA20 (20 €)

 

Soita lahjoituspuhelimeen

0600 1 4110 (10,26 € / puh + pvm/mpm)

0600 1 4120 (20,28 € / puh + pvm/mpm)

 

Tilinumero FI54 1596 3000 1028 99

Kirjoita viitteeksi turvapaikka/srk:n nimi.

Yli 50 paikkakunnalla toimiva Suurella Sydämellä -vapaaehtoisverkosto on jo käynnistänyt monenlaista toimintaa turvapaikanhakijoiden auttamiseksi eri puolilla Suomea. Voit seurata oman paikkakuntasi tai lähialueesi Suurella Sydämellä -verkoston toimintaa sekä vapaaehtois- ja tavaranlahjoitustarpeita osoitteessa vapaaehtoistyo.fi. 

 

KOTIMAANAPU

Kotimaanapu on kristillistä lähimmäisenrakkautta toteuttava hyväntekeväisyystoimija, jonka tuottama apu kohdistetaan täysimääräisesti Suomeen. Kotimaanapu auttaa hädänalaisia suomalaisia ja Suomessa asuvia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Kotimaanavun kautta voit auttaa joko vapaaehtoistyön tai raha- ja tavaralahjoitusten kautta. Kotimaanapua hallinnoi Kirkkopalvelut ry, joka on yleishyödyllinen valtakunnallinen yhteistyö- ja palvelujärjestö. 

Kotimaanapu