Uutislistaukseen

Pöytyän kirkon korjaussuunnittelu on alkanut

Vaikuta vastaamalla kyselyyn.

Pöytyän kirkko kuvattuna Riihikosken suunnalta

Pöytyän kirkon korjauksen ja muutostöiden suunnittelu on käynnistynyt. Tulevassa restauroinnissa kirkko käydään läpi kokonaisvaltaisesti. Julkisivut ja vesikatto on tarkoitus korjata vuonna 2023 ja sisätilat vuonna 2024.

Suunnittelu on alkanut lähtötietojen ja kirkon rakennus- ja muutosvaiheiden selvittämisellä. Jotta voidaan suunnitella rakennustekniset korjaukset ja muutokset, tulee tuntea ja ymmärtää kirkon rakenteet ja muutokset.

Olemme huomanneet, että pöytyäläiset ovat korjanneet kirkkoa säilyttäen aina aikaisempien kirkonkorjaajien työn saavutuksia. Kirkossa on säilynyt rakenteita ja osia sen jokaisesta rakennus- ja muutosvaiheesta yli kahdensadan vuoden ajalta. Näin tulee olemaan jatkossakin.

Ajankohtaisen korjauksen tavoitteena on kohottaa kirkon esteettistä ilmettä entisestään ja luoda samalla puitteet monipuoliseen toimintaan kirkossa.

Suunnittelu on käynnistynyt hankesuunnittelulla, jossa määritetään korjausten ja muutosten isot linjat ja vasta myöhemmissä vaiheissa paneudutaan yksityiskohtiin. Restauroinnin ja muutosten suunnittelussa tärkein lähtökohta on kirkon käyttäjien, sekä seurakuntalaisten että henkilökunnan, tarpeet. Nämä tiedot saamme teiltä.

Kyselyssä pyydämme teiltä kirkon käyttäjiltä peruskorjauksen odotuksia, toiveita ja tarpeita. Kyselyyn voit vastata sähköisesti tämän linkin. (Katrina-ohjelmiston lomake seurakunnan palvelimella).

Vastauksia kyselyyn toivomme mahdollisimman pian, kuitenkin lokakuun 2022 aikana.

Mikäli sinulta löytyy valokuvia kirkosta ennen edellistä peruskorjausta eli vuotta 1980, suunnittelija ottaa niitä mielellään vastaan. Valokuvia voi toimittaa Pöytyän kirkolle kirkkoherranvirastoon tai palautelaatikoihin kirkolle/seurakuntatalolle tai sähköisesti talouspäällikölle osoitteeseen minna.stenroos@evl.fi.

2022-10-04 09:30:25.0