Pöytyän seurakunnan yhteistyökohteet

Etelä-Sudan

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys tukee erityisesti kirkon työntekijöiden koulutusta, kristillistä kasvatusta ja diakoniatyötä. 

Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista 9. heinäkuuta 2011. Etelän asukkaat edustavat uskonnoltaan kansanuskontoja ja kristinuskoa. Maan suurin kaupunki ja pääkaupunki on Juba. Maan virallinen kieli on englanti, vaikka suurin osa kansasta puhuu kotikielenään jotakin paikallista kieltä.  

Molemmissa maissa asukkaita on yhteensä yli 40 miljoonaa. Noin seitsemän kertaa Suomen kokoisella alueella on satoja kansallisuuksia. Kieliä on 597. Pohjoisessa on valtakielenä arabia. 

Sleyn Etelä-Sudanin lähettien työstä löydät lisää alla olevasta linkistä.

Etelä-Sudan ja Sudan - SleyLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lähettikirje joulukuu 2023 - Pauli J VanhanenLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lähettikirje helmikuu 2024 - Anna ja Taisto SokkaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

 

 

Suomen Lähetysseuran katastrofirahasto

Antaa apua katastrofien aikana sekä auttaa jälleenrakennuksessa (esim. Ukraina ja Gazan alue).

Auttaa erityisesti kaikkein syrjäytyneimpiä ihmisryhmiä parantamaan terveyttä, hygieniaa, ruokaturvaa ja toimeentulomahdollisuuksia.

 

 

Maasaityö Tansaniassa

Tuemme myös maasaityötä.
Maasaityön painopiste on tällä hetkellä uuden kirkon rakennustyön tukeminen.

Yhteyshenkilömme pastori Muhehwan sanoin: tärkein asia on kristillinen elämä ja koulutus. Muhehwa työskentelee teologisena koordinaattorina ja koordinoi jatkokoulutusta ympäri Tansanian eteläistä hiippakuntaa. Näin ollen tuntee maasait ja heidän elämäntilanteensa. 

 

Kaksi mustaa henkilöä kantaa suurta puunoksakuormaa päänsä päällä.
Valokuva Antti Pentikäinen 
Tuemme musiikkiterapeutti Eija Karvisen työtä Albaniassa.

Kirkon rakennustyömaalta Tansaniasta. Tiilistä tehdyssä seinässä ikkuna-aukot. Kattoa ei ole vielä tehty.

                Kirkon rakennustyömaalta Tansaniasta. Tiiliseinää sivulta. Kattoa ei vielä ole ja ikkunalasit puuttuvat.Kirkon rakennustyömaa Tansaniassa. Kuva päädystä, johon rakennettu uloke, jossa iso aukkoo

 

 

Kirkon rakennustyömaalta Tansaniasta. Tiilistä tehdyssä kirkossa peltikatto paikoillaan Ulko-ovea ei vielä ole.

Kirkon rakennustyömaalta Tansaniasta. Kuva sisältä, jossa näkyvät kattotuolit. Kirkossa maalattia, ikkunat puuttuvat sekä penkit..Kirkon rakennustyömaalta Tansaniasta. Nyt on jo ulko-ovi paikoillaan.

 

 

 

Kirkon rakennustyömaalta Tansaniasta. Tiilistä tehdyssä seinässä ikkuna-aukot ikkunat peitetty laudoista tehdyillä luukuilla.

                             Pastori Muhehwan kuvia kirkon rakennustyömaalta.

Ota yhteyttä

Kappalainen/Lähetys
Karinaisten kirkkoalue
Kyröntie 67
21800 Kyrö
Lastenohjaaja, lähetystyö
Kirkkokuja 2C
21900 Yläne

  • Päiväkerhotyö Yläne 
  • Päiväkotikäynnit
  • Perhetyö Yläneen ja Oripään perhekahvila
  • Lähetyssihteeri