PYHÄKOULU

Pyhäkouluissa kerrotaan Jumalasta ja Jeesuksesta, pohditaan ihmissuhteita, oikean ja väärän, hyvän ja pahan eroa, lauletaan lasten virsiä ja hengellisiä lauluja, välillä leikitään ja askarrellaan.

Raamatunkertomuksiin tutustutaan yhdessä mm. kuuntelemalla ja katselemalla minkälaista tarinaa lyijyjalkanuket meille kertovat.

RUKOUSTA JA TURVALLISUUTTA JUMALAN LAPSENA

Omien ja toisten asioiden kertominen Jumalalle rukouksessa on lapsille ihan selvä juttu. Maailma vilisee vaikeita asioita, siksi turvallisuuden kokemukset ovat tärkeitä. Niitä lapsi kokee pyhäkoulussa.


PYHÄKOULUTYÖTÄ INKERISSÄ

Karinaisista ja Pöytyältä on kymmenen vuoden aikana käynyt useita miehiä, naisia ja lapsia Venäjällä Länsi-Inkerissä pitämässä pyhäkouluja ja lastenleirejä. Pyhäkouluja olemme pitäneet kerran kuussa ja leirejä kesäisin. Olemme kokoontuneet Kirkon eteisessä, kulttuuritalolla, kolmessa lastenkodissa ja huumelaitoksella.

 

Kuva Arto Takala
YouTube-video
Tervetuloa pyhäkoululeirille

Ota yhteyttä

Saija Teinilä
Lastenohjaaja, pyhäkoulusihteeri
Kirkkokuja 2C
21900 Yläne