► Kristiina Niitynperä, suntio-opiskelija
     2.12.2015

IHMINEN ON IHMISELLE RAKAS

Tulipa tässä eräänä päivänä mieleeni pari sanontaa. Vanhemmassa versiossa ”ihminen on ihmiselle susi” ja uudempi kuuluu ”mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan koiraani”. Voih! Ihmisrakkaan korvaan nämä kalskahtavat ikävästi.

Arjessa joutuu kohtaamaan kanssaihmisiä, halusi tai ei. Täysin erakkona on melko mahdotonta elellä. Niinpä voisi kuvitella, että elo ja olo helpottuu kummasti, jos asenteensa muiden suhteen pitää positiivisena. Kuinka paljon muilta voikaan oppia! Eri-ikäisiltä, eri tavoin ajattelevilta, eri kulttuuritaustan omaavilta... Erilaisuushan on rikkaus, joka tekee muiden kanssa toimimisesta mielenkiintoista. Mutta pakkohan se on myöntää, että aina kaikkien kanssa kemiat eivät ihanteellisesti kohtaa. Jokaista varmaan ”ärsyttää” joku toinen joskus. Kuitenkin voi pyrkiä siihen, että kaikkien kanssa olisi tultava toimeen, riitely on turhaa energian hukkaan heittämistä. Siihenkin voi kiinnittää huomiota kuinka usein ärsyyntyy toisiin. Jos toiset ovat enimmäkseen vain ”ärsyttäviä” päivästä toiseen, niin onkohan vika sittenkään toisissa vai omissa ajatuksissa.

Kultainen sääntö ”kohdella muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan” on hyvä pitää mielessä. Haluaisiko itse viettää aikaansa teräväkielisen tiuskijan kanssa? Jos pitää hyvänä ominaisuutenaan sanoa asiat toisille suoraan, juuri niin kuin ne ovat, kannattaa kiinnittää ilmaisuunsa huomiota. Asiat voi sanoa suoraan – mutta ystävällisesti. Jos tarkoitus on vain näpäyttää ja pahoittaa omasta mielestä ”ärsyttävän” ihmisen mieli, kyseessä ei enää olekaan rehti suorasanaisuus vaan vain loukkaava käytös. Vielä tärkeämpää, kuin jaella negatiivisia totuuksia on sanoa suoraan myös ne positiiviset asiat ja ajatukset.

Ihmisten kohtaaminen on seurakunnan työntekijälle se paras asia työssä, ainakin omasta mielestäni. Vuoden aikana kohtaa lukemattoman määrän ihmisiä eri elämäntilanteissa, ilon tai surun keskellä. Ainutkertaisten hetkien jakaminen näiden ihmisten kanssa ja tukena ja apuna oleminen on työntekijälle kunnia-asia. Surun keskellä ihminen ei ole oma itsensä ja joskus seurakunnan työntekijä voi joutua ”purkauksen” kohteeksi. Ymmärrystä auttaa, kun asettaa mielessään itsensä toisen asemaan. Seurakunnan työntekijälle lienee siis hyödyksi, jos on luonnostaan ihmisrakas, viihtyy ihmisten parissa ja tykkää jutella. Mutta vielä juttelemistakin tärkeämpää on hyvä kuuntelutaito. Välillä ei ole tarvetta sanoa mitään, vaan riittää kun kuuntelee ja todella kuulee.

Täällä kanssaihmisten keskellä tepastellessa yritetään siis muistaa olla ystävällisiä, kuunnella ja uskoa toisista hyvää. Niin töissä, kuin vapaa-ajalla. Olemmehan loppujen lopuksi aika vekkulia porukkaa: huumorintajuisia, rehellisiä, suuttuvaisia, nauravaisia, luotettavia, ystävällisiä,  äkkipikaisia, hitaasti lämpiäviä, ujoja, puheliaita, uteliaita, avoimia, temperamenttisia, rauhallisia... tai vaikka kummallisia, mutta emme mitään susia toisillemme.

Ihmisrakkaalle mikään ei ole niin mukavaa, kuin jutella toisten kanssa. Eikä erakkoluonnekaan voi kieltää, etteikö se edes joskus ihan mukiinmenevää olisi. Haasteena on sietää, ja jopa pitää, toisista silloinkin, kun kaikki ei ole yhtä hymyä. Vähän niin kuin rakkausrunossakin sanotaan:


”Kun kieleni on tuli ja tappura
 ja mieleni musta kuin lakritsa,
niin silloin rakkaani -muistathan-
sillä hetkellä, rakasta eniten”.

 

► Kristiina Niitynperä, suntio-opiskelija
   27.4.2015

KEVÄTKIIREITÄ

Kevät keikkuen tulevi! Ja varma keväänmerkki on sekä sisällä että ulkona kevätsiivousta touhuavat suntiot ja vahtimestarit.
Lisääntyvä valo paljastaa ikkunoiden liat ja kutsuu tarttumaan siivousvälineisiin. Myös hautausmailla tehdään kevätsiivousta: haravoidaan ja siivotaan havuja, kanervia ja kynttilöitä pois haudoilta. Tämän jälkeen alkaa kukkapaikkojen mullanvaihto.

Huhtikuun alussa suntio viskaa siivousvälineet syrjään ja keskittyy kirkkovuoden tärkeimmän ajan  tilaisuuksiin. Hiljaisen viikon ja pääsiäisviikon aikana seurakunta järjestää paljon erilaisia tilaisuuksia eri-ikäisille seurakuntalaisille.
Suntion tehtäviin kuuluu huolehtia, että kirkkotekstiilit ovat kunakin sunnuntaina oikean väriset. Liturgiset värit ovat musta, punainen, vihreä, valkoinen ja violetti tai sininen ja värit vaihtuvat kirkkovuoden ajankohdan mukaan. Musta väri on käytössä vain pääsiäisviikolla, kun kiirastorstaina alttari puetaan mustiin ja pidetään mustana pitkäperjantain ajan.

Jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa suntion rooli on huolehtia käytännön asioista. Muun muassa tilojen siisteydestä, äänentoistosta, kukista, kynttilöistä, ehtoollisvälineistä ja liturgisista vaatteista.
Ihan vähäinen ei ole neuvonantajan ja opastajan roolikaan; suntio neuvoo vihkimisessä vihkiparia, bestmania, kaasoa ja kastetilaisuudessa vauvan vanhempia ja kummeja. Siunaustilaisuudessa suntio opastaa kantajia ja vastaa omaisten kysymyksiin. Kun kirkkoon saapuu vieraileva pappi tai kanttori, on suntio jälleen paikallaan vastailemassa kysymyksiin ja kertomassa "talon tapoja".

Pääsiäisen jälkeen palataan taas arkeen, huolehtimaan kiinteistöistä ja hautausmaista. Kanttorin komean parrankin reippaat suntiot lupasivat siistiä, vaikka oksasaksilla. Naurusta päätellen ehdotus ei tainnut mennä läpi.

Jos varma keväänmerkki  oli suntioiden ja vahtimestareiden kevätsiivoukset, mikä olisi varma kesänmerkki? Sen on oltava hautausmaiden kausityöntekijöiden saapuminen takaisin sorvin ääreen. Kun Marja, Maija ja Outi aloittavat työnsä toukokuussa Pöytyän seurakunnan hautausmailla, on kesä alkanut. Oli vallitseva säätila sitten mikä tahansa!